Vihreät - De Gröna

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja Higgs B, 04.02.2013.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. Kala

    Rekisteröitynyt:
    06.08.2000
    Viestejä:
    1 857
    Voisitteko joskus vastata itse asiaan, eikä jankuttaa asian sivusta, toistellen samoja asioita kerta toisensa jälkeen? Eli väännetäämpä rautalangasta: eräiden suurien maiden päästöt kasvavat samaa tahtia tai nopeampaa kuin mitä länsi yhteensä vähentää päästöjä, niin miten tällä vältetään ilmastokatastrofi? Mikä intressi näillä suurilla mailla on "hoitaa oma tonttinsa", kun ei ole tähänkään asti ollut? Esimerkiksi Kiinakin toimii täysin kansallisten motiivien pohjalta kuin ilmaston; öljyriippuvuus on merkittävä taakka Kiinalle, kuten kenelle tahansa ilman laajoja öljyesiintymiä, ja ainoa motiivi puuttua päästöihin on savusumun vähentäminen paikallisesti, lähinnä oleellisimmissa kaupungeissa. Savusumun vähentäminen taas ei ole yhtä kuin co2-päästöjen vähentäminen, sillä savusumun poistaminen ei vaadi toimenpiteitä co2 osalta.
     
    Viimeksi muokattu: 11.01.2020
  2. electron06

    Rekisteröitynyt:
    12.11.2006
    Viestejä:
    4 453
    Mutt ku suomessa autoilu on maailman saastuttaja nro1 ja suomalaiset lentää ihan turhaan lentokoneella ja lehmät röyhtäilee ja pieree enemmän kuin missään muualla. Meidän pitää olla malliesimerkki maailman paskantajille muutenkin.
     
    Viimeksi muokattu: 11.01.2020
  3. juhog81

    Rekisteröitynyt:
    02.07.2016
    Viestejä:
    1 129
    Oi voi Kala kun se mikä on sinusta "asian vierestä jankuttamista" on nimenomaan se asian ydin.

    Hieman kärjistetysti, länsimaat ovat viimeisten 70 vuoden aikana paskoneet ilmaston. Nyt olemme vihdoin ja viimein saaneet jotain rotia tähän itsetuhoiseen käytökseen, joka uhkaa koko maapalloa. Väität että suurilla mailla ei ole ennenkään ollut intresseissä hoitaa omaa tonttiansa, mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Viimeisten 30 vuoden aikana on tapahtunut muutos. Se, että päästöt eivät enää kasva on jo edistysaskel. Ja paikoinhan päästöt jo laskevatkin. Oli jo korkea aikakin.

    Kiina aloitti ilmaston paskomisen jälkijunassa, pääsi vauhtiin vasta 90-luvulla. Eivät ole ehtineet saada likimainkaan samanlaista tuhoa aikaan kuin länsimaat. On oltava todellinen ihmisperse, jos länsimaalaisena lähtee Kiinaa syyttelemään ilmastonmuutoksesta ja toimien vähyydestä.

    Kiinalla ottaa oma aikansa päästä samaan tilanteeseen kuin länsimailla. Kasvu on jo hidastunut huomattavasti. Seuraavaksi päästöt tasaantuvat ja kääntyvät laskuun. Tätä odotellessa voi vaikka huolehtia siitä omasta tontistasi (Suomen ja Euroopan toimista), joka sen varsinaisen ongelman alunperin on aiheuttanutkin.

    Rautalangasta väännettynä:

    Ilmastokatastrofi vältetään sillä, että kaikki tahot vähentävät päästöjään niin nopeasti kuin pystyvät. Joo, siellä tulee varmasti olemaan joukossa maita, jotka eivät syystä taikka toisesta ole täysillä mukana ja pääsevät siitä ehkä hyötymäänkin. Se nyt sattumoisin kuitenkin on pienempi paha kuin planeetan ilmaston totaalinen paskominen ja siitä seuraava globaali kärsimys.

    Toki kunnon suomalainen asennehan on se, että naapurilla pitää asiat olla aina vähintään yhtä kurjasti kuin itsellä. Siitä ilosta voi tarvittaessa vaikka maksaakin. Eikös vaan Kala, tätähän taidat noilla viesteilläsi hakea takaa? Eipä ole mitään ratkaisuja, ideoita tai ylipäänsä mitään sisältöä noissa viesteissäsi näkynyt. :confused:
     
  4. Rosa Linda

    Rekisteröitynyt:
    28.09.2016
    Viestejä:
    1 054
    Vihreät tahot eivät ainakaan ole vähentäneet päästöjään niin nopeasti kuin pystyvät. Esimerkiksi Atte Harjanne lentää suorastaan helvetisti koko ajan ympäri palloa.
     
  5. Kala

    Rekisteröitynyt:
    06.08.2000
    Viestejä:
    1 857
    Tällä syntien sovittamisella ei edelleenkään tehdä yhtään mitään ilmastokatastrofin estämiseksi, kun nämä eräät valtiot saastuttavat senkin tekemisen edestä nyt ja jatkossa. Ilmasto ei tunne armoa tai laupeutta yksittäisistä saavutuksista.

    Ja sitten tulee henkilökohtaisuuksiin meneminen paremman puutteessa. Kuinka yllättävää.

    Jälleen kerran emme saavuta yhtään mitään rutistamalla Euroopan takaperoiseksi mantereeksi, lähinnä siinä käy päinvastoin, kun sekin varallisuus loppuu, minkä turvin vielä hoidamme asiaa velaksi. Kiinalla taas on paljon paremmat mahdollisuudet toimiin kuin länsimailla, mutta niitä on kiinnostanut vain kansallinen etu. Kannattaisi huomioida, että Kiinan päästökasvu on tasaantunut lähinnä tuotannon kasvun vähentymisen myötä. Se kun ei voi kasvaa loputtomasti pitkin seinää.

    Niin, nämä jotkin maat sattuvat olemaan niitä eniten saastuttavia maita pallolla.

    Ja nyt sitten tunget sanoja suuhun. Tyypillistä. Viestini on, ettei ole Euroopan eikä eräiden ilmastouskonnon etu pidemmällä tähtäimellä vaatia "kunnianhimoisia" tavoitteita. Ilmastouskonnon tavoitteita ei pelasteta sillä, että vedetään Eurooppa konkkaan ilmastoalttarin äärellä. Kaikki nämä hienot teknologiat vaativat rajaa ja resursseja, mutta niitä ei voida käyttää, jos maksava taho rutistetaan rahattomaksi.
     
    Viimeksi muokattu: 11.01.2020
    Kaaaapo, AHPU ja electron06 tykkäävät tästä.
  6. Sport_FIN

    Rekisteröitynyt:
    11.12.2015
    Viestejä:
    2 452
    Viimeksi muokattu: 11.01.2020
  7. Stoker

    Rekisteröitynyt:
    24.07.2000
    Viestejä:
    1 132
    Mitä muuta ex-Stalinisteilta voi odottaa?

    Heidi Hautalakin maksoi oviremontin pimeästi ja myös siivoojallekin rahat suoraan käteen, koska ”halusi auttaa maahanmuuttajanaista”.
     
    Viimeksi muokattu: 11.01.2020
    electron06 tykkää tästä.
  8. Leimu

    Rekisteröitynyt:
    23.08.2013
    Viestejä:
    234
    Ilmastokatastrofi vältetään Kiinassa niin, että nostetaan suomalaisten veroja ja politikkojen palkkoja. Problen solved.

    Seems legit
     
    Viimeksi muokattu: 11.01.2020
  9. juhog81

    Rekisteröitynyt:
    02.07.2016
    Viestejä:
    1 129
    Viestini on, ettei ole Euroopan eikä eräiden ilmastouskonnon etu pidemmällä tähtäimellä vaatia "kunnianhimoisia" tavoitteita. Ilmastouskonnon tavoitteita ei pelasteta sillä, että vedetään Eurooppa konkkaan ilmastoalttarin äärellä.

    Joo, kiva.

    Tiedeyhteisön viesti on se, että koko hemmetin planeetan ja monimiljardipäisen populaation etu on se, että mahdollisimman moni taho vaatii kunnianhimoisia ilmastotavoitteita. Paljon pitäisi saada aikaan, ja nopeasti, eikä nykymenolla hyvältä näytä.

    En tiedä mistä rahojen rutistamisesta ja konkursiin menemisistä puhut. Nämä on näitä tyypillisiä perättömiä myyttejä porukalta joka tykkää kutsua ilmastonmuutoksen vastaisia toimia "ilmastouskonnoksi".

    Vuonna 2060 omat lapsenlapset kyselee kaiken maailman Kaloilta että "mitä ukki yritti tehdä ettei oltais paskottu ilmastoa?". Siinäpä on sitten kiva selitellä kaikki "ilmastouskonnosta" ja "rahan säästämisestä" ja siitä kuinka kätevää oli sysätä vastuu omista perseilyistä Kiinalle. Ymmärrystä varmasti löytyy!

    :)
     
    Viimeksi muokattu: 12.01.2020
  10. Japi 111

    Rekisteröitynyt:
    13.03.2016
    Viestejä:
    625
    " Nämä on näitä tyypillisiä perättömiä myyttejä porukalta joka tykkää kutsua ilmastonmuutoksen vastaisia toimia "ilmastouskonnoksi"."

    Niin, Taalaskin vertaa ilmastopanikointia lähes uskonnoksi.

    " Taalas näkee ilmastokeskustelussa uskonnollisen ääriliikkeen piirteitä: ”IPCC:n raportteja on luettu kuin Raamattua, haetaan tiettyjä jakeita, joista haetaan perusteita omille ääriajatuksille”.
     
  11. The Grenadier

    Rekisteröitynyt:
    03.04.2008
    Viestejä:
    632
    Ymmärsin että Kala:n pointti olikin se että Eurooppa voi tehdä kaiken mahdollisen ilmaston eteen, mutta samalla Kiina etunenässä rakentaa helvetisti hiilivoimaloita. Eli ei tässä meidän ponnistelut auta jos muut paskoo entistä enemmän.
     
  12. julla

    Rekisteröitynyt:
    23.09.2007
    Viestejä:
    7 154
    Maksumuurin takana, mutta näkyy riittävästi. Vihreät niin Suomesssa kuin kansainvälisesti ovat tällä politiikalla vaikuttaneet valtavan negatiivisesti maapallon ilmastoon viime vuosikymmenten aikana. Ja sama meno jatkuu vahvana Saksassa vielä nykyäänkin.

    HS-analyysi: Ydinvoima on ”paholaisen töitä” eikä siitä luopumista kyseenalaista Saksassa kukaan, vaikka ilmasto lämpenee
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006370632.html
     
    ampula tykkää tästä.
  13. Stoker

    Rekisteröitynyt:
    24.07.2000
    Viestejä:
    1 132
    Hyvä suoritus vihreät feministit!
     
  14. Rosa Linda

    Rekisteröitynyt:
    28.09.2016
    Viestejä:
    1 054
    Hassu, eikö vihreiden pitänyt olla tiedepuolue?
     
  15. AHPU

    Rekisteröitynyt:
    01.02.2004
    Viestejä:
    277
    No, tiedettä se on pseudotiedekin kun ollaan oikeanlaisen kuplan sisällä :geek:
     
  16. splice

    Rekisteröitynyt:
    16.07.2011
    Viestejä:
    11 904
    Suomen vihreillä on tosin aivan eri suhtautuminen ydinvoimaan:

    https://www.viite.fi/2019/04/09/ydinvoima-yhtena-osana-ilmastonmuutoksen-torjuntaa/
     
    Viimeksi muokattu: 13.01.2020
  17. julla

    Rekisteröitynyt:
    23.09.2007
    Viestejä:
    7 154
    Oikeasti, älä viitsi. On hyvä että aivan parina viime vuotena Suomen Vihreiden asenteissa ydinvoimaan on tapahtunut positiivista muutosta. Mutta se ei poista vuosikymmenten negatiivista suhtautumista ja siitä aiheutunutta suunnatonta haittaa maapallon ilmastolle sekä Suomen että ulkomaisten 'Vihreiden' ajaman aatteen toimesta.

    Näin Suomessa vuonna 2014:

    https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ko...isto-ydinvoiman-aika-on-yksinkertaisesti-ohi/

    Vihreillä ei ole varaa arvostella yhtään ketään, kun itse ovat ajaneet vuosikymmeniä ja yhä ajavat esim. Saksassa toimia jotka johtavat käytännössä ilmaston saastuttamiseen ja lämpenemiseen erittäin merkittävästi .
     
    Viimeksi muokattu: 13.01.2020
  18. Stoker

    Rekisteröitynyt:
    24.07.2000
    Viestejä:
    1 132
  19. splice

    Rekisteröitynyt:
    16.07.2011
    Viestejä:
    11 904
    Ongelmaksi ydinvoiman kohdalla muodostuu se että muut energian tuotantomuodot menevät kustannuksissa laskien ohitse.

    Ydinvoima käy kalliiksi - "Suomen pitäisi satsata aurinkoon ja tuuleen" - kauppalehti.fi

    2020 luvun lopulla ei ydinvoiman lisärakentamisessa vain ole enää järkeä. Tietenkin jos on tarkoituksena rapauttaa Suomen teollisuuden mahdollisuudet toimia ylihintaisella energialla niin toki siinä tapauksessa, mutta pitää huomioida että maapallo ja maailman markkinat ovat suurempia kuin Suomi: jos muissa valtioissa saadaan sama tuote/osatuote valmistettua alemmilla hinnoilla kiitos edullisemman (nykyisin uusiutuvan) energian takia kuin Suomessa niin tämä toimii suoraan muiden hyödyksi kuin Suomelle.
     
  20. Rosa Linda

    Rekisteröitynyt:
    28.09.2016
    Viestejä:
    1 054
    Ei pääse lukemaan, mutta näkyi Mari Panzarin nimi :rolleyes:
     
  21. julla

    Rekisteröitynyt:
    23.09.2007
    Viestejä:
    7 154
    Viimeksi muokattu: 14.01.2020 klo 00:46
  22. julla

    Rekisteröitynyt:
    23.09.2007
    Viestejä:
    7 154
    Jaa että Suomen tulisi satsata aurinkoon?
    Mihin v*itun aurinkoon? Nytkin jos sitä näkyy edes etelässä, ei se ole kuin muutamia tunteja horisontin yläpuolella.
     
  23. splice

    Rekisteröitynyt:
    16.07.2011
    Viestejä:
    11 904
  24. seebra

    Rekisteröitynyt:
    08.05.2002
    Viestejä:
    4 299
    Eli vihreät ei enää vaadikaan polttomoottoriautojen myyntikieltoa ja sähköautoja kaikille, jos kerran ei myöskään tarvita uusia investointeja energian tuotantoon. Hyvä kun selvensit :)

    https://www.salkunrakentaja.fi/2018...aja-vaatii-polttomoottoriautojen-kieltamista/
     
  25. splice

    Rekisteröitynyt:
    16.07.2011
    Viestejä:
    11 904
    Hallitusohjelmasta saat ajantasaisempaa tietoa siitä missä mennään, eli mitkä ovat tällä hetkellä Suomen tavoitteet:

    https://valtioneuvosto.fi/rinteen-hallitus/hallitusohjelma
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti