Teltassa asuminen kielletty. Oikeusmurha

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja johncoop, 25.04.2013.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. johncoop

    Rekisteröitynyt:
    19.11.2009
    Viestejä:
    196
    [​IMG]

    Viime kesän teltassa asuneen todennäköinen paluumuutto keskeytettiin nopeasti. Kuva: Timo Nieminen

    Lähes koko viime kesän Palokkajärven rannan pellolla telttaillut mies on todennäköisesti tehnyt paluun. Tällä kertaa miehen asumus ei kuitenkaan saanut olla paikallaan viikkoakaan, kun se purettiin ja asukas häädettiin teltastaan.
    Keskisuomalainen kirjoitti viime vuoden elokuussa miehestä, joka asui nelostien varrella teltassa Palokassa Jyväskylässä. Tuolloin asunnoton mies muutti telttaansa juhannuksen jälkeen, ja teki siitä kotinsa syksyyn saakka.
    Viime viikonloppuna todennäköisesti sama mies teki paluun telttaan – tällä kertaa siis jo huomattavasti viileämmällä säällä.
    Pellon lähellä sijaitsevan PAM:in vapaa-ajanviettopaikan Kaijalan toiminnanvetäjä Juha Jauhiainen käy paikalla tiuhaan, ja uskoo kyseessä olevan viime kesäinen asukki.
    – Näin miehen tiellä kävelemässä. Hänellä oli teltalla pieni nuotio, ja laitteli majaansa kuntoon. Mies oli melko nuori, ja parturissa ei hetkeen ollut käynyt, Jauhiainen kuvailee miehen ulkonäköä.
    Poliisi kutsuttiin paikalle

    Juha Jauhiaisen mukaan poliisi teki teltta-asumisesta lopun torstaiaamuna.
    – Kahdeksan aikaan aamulla näin pellon reunassa pari autoa ja kaupungin työntekijöitä. Menin juttusille, ja he kertoivat tulleensa purkamaan teltan ja häätämään kaverin pois, Jauhiainen kertaa.
    Kaupungin työntekijät olivat Jauhiaisen mukaan pyytäneet teltan asukasta lähtemään, mutta tämä ei ollut suostunut.
    – Hän oli sanonut, että ei lähde, hän asuu tässä teltassa, Jauhiainen kertoo.
    Työntekijät olivat kutsuneet paikalle poliisin. Viranomaisten saavuttua häätäjät menivät porukalla keskustelemaan teltalle siellä asuvan miehen kanssa. Jauhiaisen mukaan telttamies lähti poliisien mukaan.
    – Keskustelun jälkeen poliisit taluttivat hänet autoon ja kaupungin miehet purkivat teltan pois ja pakkasivat sen kyytiinsä.
    Poliisi ei kommentoi

    Mies ei häirinnyt
    Telttamies oli Juha Jauhiaisen mukaan viipynyt viime vuonna asumuksessaan pitkälle syksyyn. Talveksi mies lähti pois, mutta jätti telttansa paikalleen.
     
  2. Jaake

    Rekisteröitynyt:
    24.08.2001
    Viestejä:
    1 722
    jos tuo pelto kaupungin maata on, eikä miehellä ole lupaa pitkäaikaiseen leiriytymiseen ja tulen tekoon, en oikein tiedä mikä tässä oli ongelma. Tulen teko ja pitkäaikainen leiriytyminen ei ole jokamiehenoikeuksia.

    Älytön paikka toisaalta leiriytyä tuohon. Aika pitkä matka joka paikkaa, mutta silti paikka ei ole mitenkään suojaisa. Aika monta parempaakin ja suojaisaa telttapaikkaa Jkl:stä keksisin järven/lammen rannalla muutama kilsa palveluista.
     
  3. Resetor

    Rekisteröitynyt:
    30.11.2011
    Viestejä:
    2 805
    Nuo pellot, missä tämä majoittuja on ollut ovat ihan hyötykäytössä. Viljaa tai heinää noilla on yleensä kasvanut. En tiedä omistaako kaupunki nuo pellot vai kuka, mutta joku niillä elantoansa tienaa. Tuosta syystä jos ei ymmärrä etsiä telttapaikkaansa jostain metsästä niin sietääkin joutua lähtemään.
     
  4. keinosiemen

    Rekisteröitynyt:
    26.04.2013
    Viestejä:
    22
    Tien viereistä maisemapeltoa näyttävät olevan. Tuskin mitään hyötykasveja on. Kaupungin omistuksessa Keskisuomalaisen keskustelupalstan mukaan. Olisin sinne kirjoittanut oman vahvan mielipiteeni näistä kaupungin päättäjistä mutta rekisteröitymisen sanovat olevan tauolla.
    Telttailija teki paluun pellolle Palokassa ? karu loppu - Keskustelu - Keskisuomalainen

    Siinä menee nelostie ihan vieressä, ehkä on jonkin silmäätekevän simmuihin ottanut että eihän tollasta voi olla.

    Ei niitä sellaisia kaupungin vuokra-asuntoja ihan kaikille anneta, tuolla joku valittelee että kahdeksan vuotta olisi hakenut.
    JVA asuntohaku? - Jyväskylä - Suomi24
    Voisi olettaa että yksinäinen mies kyseessä siinäkin. Asukoot teltoissa tai sitten siellä minne teltoista vievät, vievätkö lopetettaviksi vaiko minne, eivät kerro he.
     
  5. Peridermal Jesus

    Rekisteröitynyt:
    01.02.2009
    Viestejä:
    2 809
    Jossain Jyväskylässä saadaan telttailija häädettyä, mutta Helsingin rautatieaseman vieressä asuu kesät talvet läjä manneja ruostekipoissaan.
     
  6. Cesium

    Rekisteröitynyt:
    14.04.2013
    Viestejä:
    679
    Mutta sehän olisi rasismia häätää kultturiväki pois.
     
  7. JimProfit

    Rekisteröitynyt:
    10.07.2003
    Viestejä:
    957
    Onkohan kyseessä ihan tervejärkinen henkilö vai onko taustalla jotain mielenterveysongelmia? Poliisi ei jälkimmäisistä yleensä huutele.
     
  8. hkultala

    Rekisteröitynyt:
    18.06.2001
    Viestejä:
    8 284
    Jos ei omista sitä maata niin poliisi teki ihan oikein Jokamiehenoikeus sallii vain TILAPÄISEN yöpymisen eikä tulentekoa.
     
  9. G-MIES JERRY COTTON

    Rekisteröitynyt:
    20.03.2001
    Viestejä:
    10 629
    Ihan kivan artikkelin kirjoitit mutta laita vaikka johonkin lehteen mieluummin :smoke:
     
  10. _o/ ALTTERI \o_

    Rekisteröitynyt:
    07.01.2004
    Viestejä:
    2 882
    Olisin varmaan ittekki häättäny, jos olisi omalle pellolle (jota ei oikeesti ole) tullut, tuo maasto näyttää hyvin otolliselta materiaalilta, kun syttyy tuleen, joskus kersana pnnistuttiin tuonnäköne pelto sytyttään vahingossa ja tuli kyllä kiire sammuttaan, onneks huomattiin heti, kengät ja vaatteet vähä kärsi :smoke:

    Teltta tuskin olis häirinny, jos on joutomaata, mut tuo nuotio.
     
  11. Derzu

    Rekisteröitynyt:
    24.01.2011
    Viestejä:
    380
    Ei tuo mikään oikeusmurha ole, vaan ihan lakien mukaan toimittiin.

    Siitä voi tietysti keskustella, pitäisikö asunnottomille osoittaa jotain kuntien maa-alueita, jossa saisivat kesäajat asustella teltoissaan laillisesti. Esim. touko-syyskuussa noiden salliminen voisi olla ihan ok, kunhan purettaisiin talveksi ettei muodostu "hökkelikyliä".
     
  12. seebra

    Rekisteröitynyt:
    08.05.2002
    Viestejä:
    4 397
    Miltähän paikat mahtavat näyttää sitten kun asunnottomat purkavat leirinsä kesän jälkeen... Kaupungin on melkein pakko järjestää wc:t sun muut jätehuollot jos tuollaista mietitään.
     
  13. kekkuli777

    Rekisteröitynyt:
    26.09.2011
    Viestejä:
    1 264
    Näköjään laki on sama kaikille paitsi suomalaisille se on epäsuotuisampi Leiriytyisi Narinkkatorille ja kenkälankit naamaan niin tuotaisiin ruokaa ja rahaakin ja saisi vielä laivamatkoja viroon taskurahan kera. Niinku muutki kerjäläiset.
     
  14. Resetor

    Rekisteröitynyt:
    30.11.2011
    Viestejä:
    2 805
    Kaupungin omistuksessa varmaankin, mutta jollekkinhan tuo on vuokrattu. En muista mitä tuossa on viimekesänä kasvanut, mutta ihan viljaa siinä on ollut monena vuonna. Kesannolla vissiin ollut ainakin noissa streetview kuvissa. Ilmakuvissa näkyy kyllä koneenjäljet, että kyllä tuo ihan hyötykäytössä on. Ihan turha höpöttää, että tuonne kellään mitään asiaa on leiriytyä.
     
  15. keinosiemen

    Rekisteröitynyt:
    26.04.2013
    Viestejä:
    22
    Siinä määrin ohut pieni tila siinä tien ja järven välissä ettei kannattaisi minkäänlaisella koneella sinne ajaa muutaman sadan neliön takia.
    Kyllä minun puolestani saisi leiriytyä asunnoton sinne. Jostain syystä vain kaupunki on muuta päättänyt. Ennen sentäs antoivat asunnottomien asua omissa oloissaan, joittenkin vuosien välein kävi sosiaalitädit katsomassa että vieläkö ovat hengissä mutta silloinkin vain näön vuoksi jotta muka yhteiskunta pitäisi huolta. No, ei ennen ollut leipäjonojakaan ihan nykymalliin eikä vartijoita kaupoissa estämässä köyhimpien ruokailuja.

    Asunnottumuus kasvaa Helsingissä. - Maailman menoa - Suomi24
    Helsingissä ovat keksineet laittaa suomalaiset asunnottomat junalippu kourassa pois Helsingistä jos eivät sieltä ole alunperin kotoisin. Ketjussa useita linkkejä siitä miten muuallakin maassa on asunnottomia, helsinkiläiset enempi tahtovat värikkäämpää väkeä asuntoihinsa.

    Sinänsä mielenkiintoista että hyvin monen mielestä väkivaltaisen opettajan erottaminen on oikeusmurha,

    http://murobbs.plaza.fi/yleista-kes...urha-opettaja-antti-korhosen-erottaminen.html

    sitten on näitä joitten mielestä on ihan oikein karkottaa teltassa asuva asunnoton. Vai mitä sitten hänelle ovat tehneetkään.

    Ehkä sieltä saa ongella kalaa eikä nuorisokaan viihdy hajottelemassa tai polttelemassa hökkeleitä kuten metsistä löytyville piilohökkeleille saattavat tehdä kun ei ole ketään katsomassa. Meluisa voi olla kun tie on vieressä sekä tuulinen kun järvikin on.
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti