Tampereen teknillinen TTY ja DIA 2015 haut (+TiTe ja muu DI) mielipiteitä

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja Jezme, 09.02.2015.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Moikka, ajattelin kysellä neuvoja ja mielipiteitä kohta ajankohtaiseen asiaan. Eli taas se aika vuodesta lähestyy, kun pitäisi tehdä päätöksiä mitkä vaikuttaa mahdollisesti koko loppu elämään.

    Tilanteena siis tämä: Opiskelen tällä hetkellä Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa tuotantotalouden linjalla. Alunperin oli tarkoitus lähteä TUT:lle opiskelemaan kyseistä linjaa mutta pääsykokeisiin lukemisesta ei oikein armeijan takia tullut mitään. Nyt sitten olisi uusi ja periaatteessa viimeinen yritys, ennen noita hakumuutoksia. En vain oikein osaa päättää mitä lähtisin opiskelemaan, mutta tiedän sen että haluan opiskella Tampereella monista eri syistä.
    Pitäisi siis päättää mitä lähden opiskelemaan tuonne ja ei oikein muita vahvoja vaihtoehtoja ole kuin teknillinen. Ennen viimevuoden hakuja mietin pitkään, koittaisinko hakea TuTaan vai TiTeen, päädyin kuitenkin ensimmäiseen joka itseasiassa on jäänyt vaivaamaan mieltäni, kun TiTe olisi paljon lähempänä omaa mielenkiinnon maailmaa ja en edes muista miksi päädyin TuTaan kun TiTe pyöri ennen hakuja lähes ainoana linjana mielessä.

    Eli kysymyksiä: Mitä linjaa ne teistä, joilla on alalta kokemuksia tai jotka työelämän ansiosta osaavat kommentoida suosittelisitte? Lähtöpisteitä saan ensimmäiseen vaihtoehtoon 23, joten pitäisi käytännössä päästä hyvin kaikille linjoille.
    Itse olen tällä hetkellä kallistumassa tuonne TiTen puolelle, mutta vähän mietityttää millaista tuo TiTen koulutus on ja miten mahtaa olla tulevaisuuden työllistyvyys jos tuon TiTen suoritan TUT:lla? Moni muroista ilmeisesti opiskellut TUT:lla ja TiTeä, joten osaisitte varmaan kertoa jotain tuohon. Ja millainen paikka TUT yleensä on?

    Voisitteko samalla kertoa vaikka jos olette opiskelleet teknillisessä niin missä ja millä linjalla, että osaan vähän itsekin sanoa kuka huutelee mutua ja kenellä on aitoa kokemusta. (Esim. AM datanomi huutelemassa että ei TiTe kannata, ei välttämättä ole parasta infoa jos perään tulee TUT:n titeläinen sanomaan että kyllä kannattaa..)

    Tiivistettynä vielä niille jotka eivät tuota jaksa lukea koko tekstiä: Mille linjalle Tampereen teknilliseen suosittelisitte hakemaan, oma mieltymys olisi tällä hetkelle TiTe (tai ehkä se TuTa). Ja mitä mieltä olette TiTestä/ TUT:sta. Lukiossa luettu pitkät matematiikat, kemiat, fysiikat, biologiat jne joten sinäänsä mikään linja ei tuota suuria vaikeuksia ja kaikki aineet olleet kohtuu mielekkäitä (mutta raaka fysiikka ei nappaa).
     
    Viimeksi muokattu: 11.03.2015
  2. ekkiNr

    Rekisteröitynyt:
    06.11.2013
    Viestejä:
    234
    Jos et osaa päättää tuotantotalouden ja tietotekniikan väliltä, niin TTY:llä voi opiskella tietojohtamista, joka on aika hyvä kompromissi näiden kahden väliltä. TiJolla pääsee opiskelemaan kummankin sisältöä, ja voit sitten (ainakin dippavaiheessa, kandivaiheesta en tiedä tutkintouudistusten vuoksi) syventyä sen suunnan opintoihin, jotka kiinnostavat enemmän. Laitoksella on tietysti myös omia kursseja. Itse en aikanaan tiennyt mitä haluaisin opiskella, mutta tietojohtaminen on osoittautunut ainakin itselleni varsin mieluisaksi koulutusohjelmaksi. TTY:stä ei muutenkaan ole pahaa sanottavaa, hyvin olen viihtynyt.
     
  3. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Mitäs tuolla tietojohtamisella loppujen lopuksi tekee? Koulutusohjelmaa aikanaan pohdin, mutten muista miksi en sitten kummemmin sitä miettinyt. Olisikohan ollut ettei oikein löytynyt mitä töitä tuolla tekisi tai muuta.. Miten tuo myös eroaa siitä, jos lukisin pääaineena TiTeä ja sivuaineena TuTaa? Tai toisinpäin. Ja mitä luet itse sivuksi/mitä tuolle yleensä suositaan sivuksi?
    Ikävä lukea jotain mikä ei kiinnosta, mutta toisaalta 5v koulutuksen jälkeen saisi oikeasti löytyä sitten töitäkin ja mielellään jotain sen tasoista ettei tunnu että meni 5v koulu hukkaan.

    Siis tietotekniikka on aina ollut oma ns. kiinnostuksen kohde. TuTaa lähdin opiskelemaan ehkä lähinnä kun en tiennyt satavarmaksi mitä töitä haluaisin tehdä (tuta huhupuheiden mukaan ehkä laaja-alaisin DI tutkinto) ja sitten taas en ollut varma uskallanko TiTeä yrittää kaiken koodaushuhujen ja muiden jälkeen, mitkä nyt ovat varmaan aika väljästi totta. (TiTe DI = pelkästään koodari jne)

    Kovasti tekisi mieli kokeilla TiTeä, mutta vähän pelottaa siinä se, että onko se sittenkään sellaista mistä pitäisin ja miten alan työllistyvyys tulevaisuudessa vrt muut DI linjat tai TuTa. Osaisiko joku TUT:lla opiskeleva muuten sanoa miten koulussa toimii sisäiset vaihdot? Lappeenrannassa ainakin voi vuoden alusta osallistua vaihtohakuun, jossa vaihtoa puolletaan mikäli todistusvalinnassa olisi riittänyt pisteet uuteen linjaan (ilman noita +3p lisäpisteitä ensimmäisestä).
     
    Viimeksi muokattu: 09.02.2015
  4. David ":DA" Imodium

    Rekisteröitynyt:
    16.01.2013
    Viestejä:
    1 814
    Meikäläisellä oli aika samat kuviot tuossa elämänvaiheessa. Ensimmäinen opiskelupaikka lappeenrannasta, ja seuraavana vuonna vaihto Tampereelle juurikin TiTeen. Koti-ikävä kuitenkin iski ja vaihdoin vielä kerran TKK:lle josta tuli paperitkin ulostettua.

    Tietotekniikan opinnot oli mun aikaan vähän erilaista, mutta noin pääpiirteittäin väittäisin opiskeluympäristön olevan parempaa keskitasoa. Työllistymisestä uskallan sanoa sen verran, että omalla urallani tuo vuosi TiTe:llä on ollut paljon tärkeämpi tekijä kuin koko DI-tutkinto itsessään. Sattumien kautta olen päätynyt ohjelmointia vaativiin tehtäviin vaikken siitä erityisemmin pidäkään. LUT:n tuotantotalous on työelämässä kovaa valuuttaa siinä missä muidenkin oppilaitosten tuotantotalous. Jos opinnot siellä maistuu edes etäisesti siedettävältä niin ei siellä pysyminenkään huono vaihtoehto ole. Alkupään opinnot ovat aikamoista schaibaa ihan missä tahansa.
     
  5. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075

    TuTa ei ehkä itsessään ole mitenkään "huono" tai epämieluisa, lähinnä elämäntilanne Lappeenrannassa on haastava. Oma alkuperäinen kotiympäristö on pääkaupunkiseudulla ja sitten taas pitkäaikainen tyttöystävä Tampereella ja Lappeenrannan päässä ei oikeastaan ketään. Aloitin vielä vasta nyt tammikuussa, joten tilannettani ei ole helpottanut se, että kaikki muut tuntevat meiningin täällä ja muut, paitsi minä.

    Mutta haastavaa tuokin, että koulukiireiden ohella pitäisi pystyä sitten käymään tuolla pääkaupunkiseudulla ja sitten vielä Tampereella. Vähän liikaa, että elämä keskittyy kolmeen eri ympäristöön niin kaukaa toisistaan. Muutenkin, tuntuu että tuo 5v on aika pitkä aika viettää Lappeenrannassa, kun ei täällä ole paljoa muuta kuin koulu ja opiskelijabileitä. Itse kaupunki on, vähän rajusti ilmaistuna, aika kuolleen tuntuinen, mitä en osannut aavistaa kun edellinen kotipaikkani oli 1/3 Lappeenrannan koosta. Lisäksi vähän häiritsee täällä asumisessa joukkoliikenteen kankeus ja se, kuinka kaikki paikat ovat niin kaukana toisistaan jo ihan kaupungin sisällä. (Koulu, koti, juna-asema, keskusta, isot kaupat..)


    Ja viimevuonna hain tosissaan Tampereen tutalle ensisijaisena, todistusvalintaan vaadittiin 24 pistettä, mulla oli 23 ja koevalinnassakin jäin parin pisteen päähän, kun en armeijan takia saanut luettua mutta sentään jotain oli jäänyt vuoden takaisista yo-kokeista päähän. Nyt tuntuu että tuo muistitilanne on ehkä vielä heikompi, mutta ainahan voi lukea. Tietysti nyt sitten pitäisi lukea pääsykokeisiin ja TuTa kursseihin samalla.
    Jos voisin muuttaa viime vuoden hakuja, niin varmaan olisin pitänyt 1. sijalla Tampereen TuTan ja vaihtanut kakkoseksi Titen sieltä, enkä tutaa täältä. Ja sitten taas kokeillut nyt uusiksi TuTaa sillä mentaliteetilla etten häviä mitään. Nyt tavallaan peliä sotkee sekin, että TuTaan en pääse välttämättä suoraan sisään ja muille linjoille pääsisin, jolloin ei tarvitsisi stressata pääsykokeista ja voisin keskittyä opintoihin täällä. Toki en voi puhtaasti senkään perusteella hakea.

    Jokatapauksessa, vaikka päätyisin TiTeen tai ihan mihin vain, lukisin varmaan TuTaa sivuaineena, jos se ei ole pääaineena. Ja erittäin mielelläni lukisin myös jotain tietotekniikkaan painottuvaa, jonka takia on vähän jäänyt tuo talous ja tietotekniikka akselin ulkopuoleiset aineet unhoon (energiat, sähköt, koneet..)

    PS. Täytyy myöntää, että olen vähän itsekkin kujalla tuosta TuTankin meiningistä. Miten tuo linja oikeastaan eroaa KTM, ekonomi ja tradenomiporukoista? Taloushommiahan nekin, TuTa tietysti teknillisestä mutta.. Ja sitten osaako joku vähän varttuneempi kertoa, miksi TuTa on juuri se kyseinalaisin teknillinen koulutus? Tuntuu, että useampi kokenut pitää TuTaa hyvänä, mutta oikeastaan kukaan ainakaan tällä hetkellä opiskeleva ei niinkään arvosta TuTaa tai TuTalaisia.. Samanlaista ei mielestäni esiinny minkään muun linjan kanssa kuin TuTalla, jotenkin tuo vain tuntuu kaikista jakautuneimmalta mielipiteiden osalta "TuTalaiset on ihan turhaa paskaa, mitkä ei ymmärrä mistään mitään vs. TuTa on ehkä paras, hyödyllisin ja arvostetuin teknillisen linja". Ja lisäksi olen saanut sellaisen käsityksen että LUT:n TuTa olisi kenties jopa Suomen parasta ja Tampereen huonointa? Onko tuossa mitään perää ja miten itse sen näkisin jos vaihdan täältä vaikkapa Tampereen tutaan noin opiskelijan ja myöhemmin työntekijän kannalta?
     
    Viimeksi muokattu: 09.02.2015
  6. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Löytyisikös lisää näkemyksiä ja kokemuksia DI-linjoista ja etenkin TTY:stä? :)
    Tällä hetkellä tuntuisi siltä että olen kallistumassa pääaineena TiTeen ja sivuna TuTaan..
     
  7. mmuro

    Rekisteröitynyt:
    16.02.2015
    Viestejä:
    7
    Viesti poistettu.
     
    Viimeksi muokattu: 14.12.2016
  8. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Kiitos erittäin kattavasta vastauksesta :)

    Jäin miettimään mitä tarkoitit noilla lyhyillä ja pitkillä sivuaineillasi? Oma käsitykseni on ollut, että pääainetta luetaan xxx määrä opintoviikkoja ja sivuainetta samoin xx määrä. Mitä siis on TiTe lyhyellä TuTalla ja pitkällä TuTalla?
    TuTasta on fiilikset vähän sellaiset, että onhan tässä ihan hyödyllistä sisältöäkin ja kyllähän tällä varmasti jotain joskus tekeekin, mutta pelottaa nimenomaan tuo oman harrastuneisuuden taso. En tiedä kuinka suuri tuo oma kiinnostus tähän toimintaan on, ei tule paljon selailtua mitään Kauppalehteä tai muita vastaavia alan uutisia. Päinvastoin, tulee luettua nimenomaan kaikkea tietoteknistä (kevyttä) sisältöä jo mielenkiinnosta, vaikken kaikkea ymmärräkkään ja varmaan lukisin ja tekisin kaikkea monimutkaisempaa jos vain itse osaisin. Voisihan sitä tietysti itse opetella, mutta toisen opetuksella tuo lähtisi varmasti paremmin käyntiin.

    Ja olen itse nyt kanssa huomannut tuon, että TuTa on aikas "helppoa", kunhan jaksaa vaan jotain paperille vääntää ja palauttaa. Ainoa kosketus TiTe puoleen minulta on tähän mennessä tietoturvan kurssi, jolla tehtävät ovat aikalailla semmoisia jos et vain osaa tehdä sitä pientä koodinpätkää tai sovelluksen käyttöä niin eihän siitä läpi pääse, mutta toisaalta noiden opettelu on mielekkäämmän tuntuista kuin TuTan SWOT analyysien ja CASE töiden teko.

    Tuohon nyt sen verran, että olen itsekin huomannut tuon hieman epäreilun maineen. Ihan pätevä laitos tämä on, eipä täällä niin kummoisesti muille hävitä ja kyllähän täällä ihan fiksuja muutoksiakin tehdään. Itse koulu on mukava paikka, ehkä parasta Lappeenrannassa mutta muu kaupunki on vähän mitä on..
    Aaltoon en halua, vaikka pääsisin, mutta Tampere vaikuttaa yleisesti parhaalta kombolta, koulusta en tiedä, (maineeltaan LUTtia parempi, muttei onneksi yhtä elitisti kuin Aalto) mutta kaupunki on oikein mukava ja mieluisa.
     
    Viimeksi muokattu: 17.02.2015
  9. ja5ka

    Rekisteröitynyt:
    17.11.2005
    Viestejä:
    944
    Lyhyt TuTan sivuaine on 24 op, joka suoritetaan joko kandivaiheessa tai maisterivaiheessa. Pitkä sivuaine on tuo edellämainittu lyhyt kandivaiheessa +30 op lisää maisterivaiheessa. Tuo lyhyt TuTan sivuaine on ihan ok lisä moniin opintoihin, mutta jää vähän käsien heilutteluksi muutamien kurssien ohella. Itse aion lukea pitkänä sivuaineena TuTan.
     
  10. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Aivan, no pitkänä tietysti sitten etenkin jos TiTeä ja TuTaa luen, että saan mahdollisimman molipuoliset näkemykset molempia ja laajemman koulutuksen. Eiköhän se pitkä sivuaine ole hyödyllisempi, kuin vielä pari kurssia lisää pääaineeseen.
     
  11. wilder1338

    Rekisteröitynyt:
    24.07.2001
    Viestejä:
    236
    Jos tite kiinnostaa enemmän, niin hyvä valinta on varmasti titen koulutusohjelma ja sivuaineena tutaa sen verran mitä pystyy. Tuo onkin itseasiassa aika suosittu kombo TTY:llä. Titeltä ja tutalta valmistuneilla on molemmilla itseasiassa ymmärtääkseni kohtalaisen hyvä työllistymisaste.

    Tietojohtamista ei ehkä kannata erehtyä lukemaan. Luin itse sivuaineen sieltä, ja jälkeenpäin olen monesti miettinyt että miten nekin opintopisteet olisi voinut raapia kasaan jostain järkevämmästä :)
     
  12. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Tietojohtamisesta vähän itsekkin mietin, että onko se sitä tietotekniikkaa juuri siinä mielessä, mikä kiinnostaisi (itse laitteet) vai vain hyödyntämismielessä (tietotekniikan hyödyntäminen markkinoinnissa). TTY:n sivujen perusteella vaikutti jälkimmäiseltä. Tietysti TiJolla on jotain omaakin, esim. tietojärjestelmiä, tietotyötä, liiketoimintatiedon hallintaa jne. (ekkiNr)

    TuTa ja TiTe ovat ilmeisesti molemmat ihan hyviä vaihtoehtoja ja huonosti ei varmaankan mene lukemalla noita mitenkään päin. Tuntuu, että joillakin on mielikuva siitä ettei TiTellä tee enää mitään (eivät ymmärrä alan laajuutta, "kaikki TiTe DI:t oli Nokialla" jne..) vaikka varmasti tuollaisia tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän alan laajetessa kokoajan. Olihan siitä jossain uutisiakin, että IT alalla on tulevaisuudessa työpulaa, kun työnantajat eivät löydä tarpeeksi päteviä työntekijöitä..

    Jos ajatellaan ihan laatikon ulkopuolelta, niin onko TiTe-TuTa akselin ulkopuolella muuta järkevää? Sinänsä avoin kaikille linjoille, esim. kemianlinjat vaikuttavat tavallaan myös mielenkiintoisilta (tykkäsin kemianopinnoista lukiossa), mutta olen noita aina vähän epäillyt töiden/ikuisen "koulufiiliksen" takia..
     
    Viimeksi muokattu: 17.02.2015
  13. mmuro

    Rekisteröitynyt:
    16.02.2015
    Viestejä:
    7
    Viesti poistettu.
     
    Viimeksi muokattu: 14.12.2016
  14. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    - kone sekoili ja tuli tuplat -
     
    Viimeksi muokattu: 17.02.2015
  15. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Taas varsin valaisevaa tekstiä. Kemialla tarkoitin siis biotekniikkaa, vähän tuli heikosti selitettyä.

    Jokatapauksessa, hyviä nuo mietekysymyksesi, noihin on kyllä todella vaikea vastata.. Se hankaluus tässä koulun hakemisessa osittain on, että lukion puolella kiinnosti lähinnä ma,fy,ke linjaus (ainakin muita aineita mieluisampia vaikkakin välillä ärsyttävän työläitä ja ongelmallisia). Koulun ulkopuolelta taas olen aina pitänyt tietotekniikan parissa touhuamisessa ja toisaalta pienimuotoisesta myyntityöstä mitä on joissain tilaisuuksissa päässyt harrastamaan nuorempana. Osaan lähinnä sanoa, mikä on aikoinaan kiinnostanut mutta en oikeastaan sitä mikä tulevaisuudessa kiinnostaisi ja mitä haluaisin (jaksaisin) tehdä loppuelämäni työkseni.

    Yliopistolta ei löytynyt oikein mitään mielenkiintoista (tai no, jos yliopistolla hakisin niin varmaan kasvatustieteille ja mafyke opettajaksi tai lääkäriksi mutta en tiedä olisinko tarpeeksi motivoitunut/kyvykäs toimimaan) ja AM/AMK nyt on ollut omassa ajatusmaailmassa aika no-no, ei sieltä löydy muuta kiinnostusta herättävää kuin insinöörilinjat, mutta miksi opiskella noita kun yliopistolle pääsee helpommin ja DI > I.


    Sinäänsä työllistävällä firmalla ei niinkään väliä ja arvostaisin sitä että osaisin itsekkin tehdä jotain. Toisaalta kuitenkin pidän tietynlaisesta johtamisesta, en välttämättä kuitenkaan ison firman pyörittämisestä vaan tietynlaisen henk koht pientiimin pyörittämisestä. Tietynlainen sosiaalisuus töissä olisi mukava, mutta myös tietokoneen paukutus soveltuu (tavallaan se sosiaalisuus tulisi hyvin juuri esim. jostain projektin vetämisestä, jossa neuvon ja olisin tekemisissä muun tiimin kanssa). Kirjoittaminen on vähään 50/50, pitkien satujen rustailua vihailen mutta kyllä tuotoksia saan aikaan. Dippatöitä selailin ja jo kauhulla odotan sitä, kuinka saan sellaisen räävittyä kasaan (vaikka ei ole lähiaikoina edessä).
    Itseäni olen myös valmis kouluttamaan, kunhan koen koulutettavan alan mielekkääksi. Uskon, että tite puolella olisin valmis kouluttaaman itseäni kun tuolla alalla olisi muutenkin mielenkiintoista pysyä kärryillä tapahtuvista asioista (vaikken työksi tekisi). Arvostaisin myös sitä, että koulutukseni on kansainvälinen jos esim. haluaisin joskus kokeilla työntekoa ulkomailla.

    Tavoitteena olisi kuitenkin koulutusohjelmasta huolimatta valmistua tuossa 5v ajassa, joten eipä tuo TuTa tai TiTe varmaan vaikuta koulutuksen kestoon. Vai mitä tarkoitat tuolla TuTa vs TiTe valmistusmisajalla?
     
  16. mmuro

    Rekisteröitynyt:
    16.02.2015
    Viestejä:
    7
    Viesti poistettu.
     
    Viimeksi muokattu: 14.12.2016
  17. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Tuo mafyke puolen unohtaminen oli kyllä osittain myös syynä tänne tuta-tite akselille, ei oikein kiinnosta laskeskella kaikkea koko elämää vaan kiva päästä tekemään jotain muutakin.
    TiTeläisten sosiaalisuuteen en ota kantaa ja en oikein noihin kliseisiinkään mukaan tahdo lähteä, mutta oma kokemus on ainakin LUT:lla ollut että kyllä TiTe DI-opiskelijat ovat avoimia ja oikeastaan heidän parissaan tullut lähinnä oleskeltua vaikka TuTalla olenkin. Reissuduunin mielekkyydestä en niinkään tiedä, voihan jotkut lyhyet matkat silloin tällöin olla ok mutta enempi tosissaan työskentely ja asuminen muualla voisi kiinnostaa, joten siltäkin osin TiTe kuulostaa paremmalta.

    Pikkuhiljaa alkaa enemmän ja enemmän vaikuttaa siltä, että sinne TiTelle olen suuntaamassa ja TuTaa mahd. paljon sivuaineeksi. TuTan plussaksi jää ehkä "monipuolisuus ja helpot opinnot", mutta en tiedä kuinka paljoa nuo pitävät paikkaansa ja 10v päästä on ihan sama vedinkö 60op vai 100op vuodessa. TiTelläkin tulee varmasti duunia olemaan, joten eipä tässä nyt ihan perse edellä puuhun voi mennä..

    Kun olet Tampereen TuTalta valmistunut, niin minkäslaisia töitä olet koulun aikana tehnyt ja mitä nyt teet työksesi? Ja millaisiin tehtäviin TuTalaiset kaveripiirissäsi ovat yleensä päässeet koulun aikana/valmistuttua?

    ps. Osaako joku ottaa kantaa TiTe DI-opiskelijoiden kesätöihin? Onko 99% puhtaasti perus koodarityötä ja kuinka hyvin TiTe opiskelijat yleensä saavat kesätöitä?
     
  18. mmuro

    Rekisteröitynyt:
    16.02.2015
    Viestejä:
    7
    Viesti poistettu.
     
    Viimeksi muokattu: 14.12.2016
  19. mmuro

    Rekisteröitynyt:
    16.02.2015
    Viestejä:
    7
    Viesti poistettu.
     
    Viimeksi muokattu: 14.12.2016
  20. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Noniin, viikon päästä alkaisi DIA-haut.. Tällä hetkellä ainakin vielä tuntuu siltä, että haen tuonne TTY:n TiTelle ja otan TuTan sivuaineeksi, vaikkakin edelleen hieman epävarmuutta koen.
    Sen osaan sanoa, että en pidä yhtään TuTan case töistä ja yleisesti ne pari hassua TuTakurssia mitä olen käynyt ovat olleet aika puuduttavia ja kokeet "pänttää tämä teksti" tyyppisiä, mille on ole koskaan lämmennyt vaikka sellaisissa pärjäänkin.

    Ketjussa ei ollut yhtään TiTeläisten, etenkään TTY:n TiTeläisten, kommentteja. Löytyisikö TiTeläisiä Tampereelta kommentoimaan omaa koulua, linjaa ja työtilanteita (jo kesätöidenkin suhteen)?

    Ps. Osaako kukaan sanoa, miksi TuTalle on aina niin korkeat sisäänpääsyrajat? Johtuuko se puhtaasti siitä, että se on se yleispätevä linja jossa irtoaa myös kohtuuhelpot nopat?
     
  21. Feni

    Rekisteröitynyt:
    13.10.2013
    Viestejä:
    22
    Nonii, autetaas sitten miestä mäessä. Tässä oma subjektiivinen näkemys TTY:stä & TiTestä. En ole opiskellut missään muualla kuin TTY:n TiTellä, joten tästä sisäsiittoisesta perspektiivistä asioita käsittelen.
    Tällä hetkellä olen dippatyön päässä valmistumisesta. Eli kurssit käyty.

    Kouluna TTY on ihan pätevä. En usko että kovinkaan suurta osaa työnantajista kiinnostaa mistä olet valmistunut (Mutta DI > I, etenkin uran alkuvaiheessa. Pääosin tämä kuitenkin liittynee siihen että parempi aines hakeutuu yliopistoihin. Tiedän että väittämä aiheuttaa monissa suuria tunteita ja kerrotaan kuinka Bill Gates ei valmistunut yms. Ei kiinnosta, kuten yllä sanoin, niin subjektiivinen näkemys). Kannattaa valmistautua siihen, että ensimmäiset pari vuotta ovat tuskaa, ellei matematiikka/fysiikka kiinnosta.

    Titellä on joitakin suhteellisen haastavia kursseja, varsinkin jos ei ole ohjelmointitaustaa. "Silloin vanhoina hyvinä aikoina" oli opetuskielenä C++, joka ei ole ehkä aloittelijaystävällisimpiä kieliä. Nykyään käytössä on käsittääkseni Python, jolla pääsee varmasti nopeammin liikkeelle. Mutta monet kurssit tulevat varmasti olemaan silti haastavia. Useat harkkatyöt tehdään ryhmässä, mikä voi olla sekä siunaus että kirous, riippuen harkkaryhmästä. Ei olisi varmaan huono idea pitää jotain noottilistaa hyvistä harkkatyöpareista, joita voi sitten kysyä jatkossakin yhdessä harkkatyötä tekemään jos samalla kurssille satutte.
    Kokonaisuutena sanoisin että TiTe antaa hyvän pohjan ohjelmistokehittäjälle työelämään. Jos ohjelmistokehittäjäksi halajat, niin kannattaa tehdä harkkatyöt huolella, varsinkin ne joissa koodataan/säädetään tietokantoja. Ne on käytännön taitoja joilla voi ihan oikeasti saada duunia. Ja vaikka et haluaisikaan ongelmistokehittäjäksi, voi sitä koodaamista muutaman vuoden silti tehdä kunnes löytää muuta mielekkäämpää. Tärkeää on tietenkin aina saada jalka oven väliin niin alkaa ovia aukeamaan paremmin työelämässä. Itse olen tykästynyt ohjelmistokehityshommiin kun sitä olen nyt pari vuotta tehnyt, vaikka välillä opiskellessa tuntui hieman ankealta.

    Kaikki mitä olen opiskellut on ollut tietotekniikkaan liittyvät (ohjelmistotekniikka, ohjelmistotuotanto, tietoturvallisuus, lääketieteellinen informatiikka), joten en ole ole oikea henkilö kommentoimaan miten kurssien vaikeustaso on muissa koulutusohjelmissa.
    Tietojohtamisesta en kuitenkaan pahemmin perusta. Sitä on muutama kurssi alla se on ollut pääasiassa käsien heiluttelua, josta ei pahemmin mitään konkreettista ole jäänyt itselleni. TuTa on varmasti hyödyllinen sivuaineena. Jos aloittaisin itse näillä eväillä alusta, niin olisi TuTa varmaan sivuaineeni dippavaiheessa. Tuttunu joka opiskeli tuotantotekniikassa, oli sitä mieltä että linja oli helppo, kun on kerran sisään päässyt. Luulen että TiTe on vastakohta, eli vaikea valmistua, mutta sisään pääsee heittämällä.

    Työtilanne:
    Itselläni on duunia, muista en voi sanoa :-) Palkkaus on itselläni ja monella tutulla TEK:n mukainen, mutta olen muiden alojen opiskelijoilta kuullut, että saavat reilustikki alle suositusten.
    Hyvällä tuurilla saat työpaikan suoraan Hermiasta, TTY:n vierestä, jolloin työ ja koulu onnistuvat samaan aikaan ongelmitta. TiTen sivuilla on lista yhteistyökumppaneista. Ne yleensä rekryää semiaktiivisesti porukkaa, ei ne huvikseen yhteistyötä tee, teekkareita saunota ja juokse rekrytapahtumissa.
    Työtilanne on käsittääkseni ihan hyvä, mutta suuri osa IT-alan duunista on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Ei ole mitenkään epätavallista että TTY:n erilaisissa rekrytapahtumissa on pääkaupunkiseudulta asti työnantajia kosiskelemassa opiskelijoita Tampereelta duuniin; Tampereella kuitenkin on 3 eri lafkaa jotka ulostavat koodareita kovalla tahdilla. Näistä kolmesta sanoisin, että TTY antaa varmasti parhaan pohjan. Mutta on niitä töitä Tampereellakin, etsivä löytää. Kannattaa sitkeästi lähetellä hakemuksia kun tuntuu että olet siinä pisteessä että työelämä alkaa maistumaan.

    Ps. Bioteknologia on tulevaisuuden ala, mutta ei Suomessa.
     
  22. jsmp

    Rekisteröitynyt:
    18.08.2011
    Viestejä:
    101
    Olen samaa mieltä, ja opiskelen bioteknolla. Suomessa ei riitä raha, rohkeus eikä lainsäädäntö alan nousuun. Mutta ei se mitään, pitää vain lähteä muualle. Kyllä osaajalle hommia löytyy.
     
  23. tuomasantti

    Rekisteröitynyt:
    15.04.2009
    Viestejä:
    188
    Itsekin voisin vähän kirjoitella tarinaa. Tosiaan TTY:ltä ja Tietotekniikan koulutusohjelmasta valmistuin vihdoin viime vuoden lopulla. Aloitin koulun jo vanhan tutkintorakenteen aikaan v. 2003. Ohjelmistotuotannon valkkasin pääaineeksi, ja sivuaineina Tietoliikenneverkot ja -protokollat, sekä Hypermedia (tätä sanaa ei nykyään paljon missään kuule). Kun tutkinto muuttui 2-vaiheiseksi, piti nuo palastella uudelleen, ja hienot suunnitellut kokonaisuudet meni rikki. Onneksi selvisin vain noin yhdellä ylimääräisellä kurssilla.

    Itse pääsääntöisesti tykkäsin opiskelusta. Jossain vaiheessa huomasin, että jos teki kunnolla harkkatyöt ja luki kunnolla tentiin -> hyvä arvosana. Jos ei valmistautunut -> uusinnan kautta. Luennoitsijoiden opetustavoissa oli erittäin suuria eroja itselleni. Joiltain luennoilta ei jäänyt mitään päähän, joissain tapauksissa taas ei tarvinnut kotona pahemmin lisää opiskella. Samojen luonnoitsijoiden kursseja käydessä sitä oppi vähän liikaakin keskittymään vaan tentin suorittamiseen, eikä niinkään asian sisäistämiseen.

    Eli monella luennoitsijalla aina sama kaava tenteissä, ja samat kysymykset toistuivat 1-2 vuoden sykleillä yms. Ennen kuin työt tulivat kuvioihin, riitti aika hyvin harjoitustehtäviin ja harkkatöihin. Laiskottelin vaan liikaa ja useampikin koodausharkkatyö jäi kesken kun lopuksi ei vaan enää vuorokaudessa tunnit riittäneet, helposti irtoavan dediksen lykkäämisenkään avulla.

    Kirjottelen vaikka myöhemmin lisää näkemyksistäni työelämän hyötyihin ja työllistymiseen. Nyt ei kerkee.
     
  24. Jezme

    Rekisteröitynyt:
    23.06.2010
    Viestejä:
    5 075
    Kiitos uusista näkemyksistä.

    Bioteknologiaakin olen kyllä miettinyt, sillekkin on aina omaa kiinnostustansa löytynyt. Kemia ja biologia olivat lukiossakin ihan mieleisiä.
    Tuo on kyllä ollut jo aika pitkään tulevaisuuden ala ja lisäksi hieman epäilyttää juuri tuo ettei tuo Suomessa tule olemaan niin iso juttu.

    Pitäisin kyllä ulkomaillekkin töihin lähtemisestä, mutta haluaisin kyllä työmahdollisuuksia Suomestakin. TiTe nyt on kanssa varmasti sellainen, mikä ei tule pitkään aikaan mihinkään katoamaan vaan tarve vaan lisääntyy ja sille löytyy töitä niin koti- kuin ulkomaastakin. TuTasta (jolla opiskelen nyt) en tiedä kuinka hyvät mahdolliset on päästä ihan ulkomaille ulkomaalaiseen firmaan töihin. Kyllähän noita reissuhommia taitaa hyvin Suomesta löytyä.

    Olen kyllä edelleenkin avoin kaikille TTY:n linjoille. En ole mitään vielä kiveen hakattua päättänyt, tiedän vain että TTY:lle haen, koska Otaniemeen en halua ja Tampereella koulun lisäksi muita syitä haluun asua siellä.
     
    Viimeksi muokattu: 11.03.2015
  25. dibs

    Rekisteröitynyt:
    13.03.2014
    Viestejä:
    105
    Tijolta kaikki kaverit ja tutut ovat työlistyneet suht hyvin. Taitaa olla kyllä sama tilanne TiTellä ja TuTallakin. Yksi hyvä ellei paras vaihtoehto voisi olla lukea TuTaa ja ohjelmistotekniikkaa/tuotantoa pitkänä sivuaineena.
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti