Talvirenkaat 2017-2018-2019

Viestiketju alueella 'Autot ja muut moottoriajoneuvot' , aloittaja TeknoR, 20.10.2017.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. tUMi87

    Rekisteröitynyt:
    17.09.2008
    Viestejä:
    2 454
    Joo, no olihan se noiden Misukoiden pitämä ropina ensimmäisten kilometrien aikana pieni järkytys aluksi varsinkin kiihdyttäessä hitaissa nopeuksissa, mutta nyt reilun 500 kilometrin ajon jälkeen pahin ropina on jo tasoittunut eikä se enää sen kummemmin häiritse, tottumiskysymyskin osittain. Ei nämä suinkaan ole edes äänekkäimmät nastarenkaat, joilla olen ajanut. Mutta eivät myöskään ole sieltä kaikkein hiljaisimmasta päästä, sanoisin näiden melutasosta lyhyesti sen verran, että ovat hyvää keskitasoa. Tasaista maantienopeutta ajaessa nämä Misukat ovat miellyttävämmät kuunnella kuin esimerkiksi Nokian Hakkapeliitta -nastarenkaat, kun näissä ei ole sitä samaa Hakkapeliitoille tyypillistä vollotusääntä.

    Toki myönnän heti näin suoralta kädeltä, että edelliset itse ostamani nastarenkaat (Continental Ice Contact 2) olivat selvästi näitä Michelinejä hiljaisemmat ja mukavammat ajaa sulalla asfaltilla. Aika paljon tietysti itse autokin tuohon melutasoon vaikuttaa, omassa mk4.5 Mondeossa ei ole mitenkään maailman paras äänieristys.

    Rengaspainettakin näissä Michelineissä on syytä pitää aika reilusti, alle 2,5 bar rengaspaineilla tuntuivat kovin veltoilta ja ei kovin suuntavakailta maantienopeuksissa sulilla teillä. Itse käytän näissä nyt 2,6 bar edessä ja 2,7 bar takana ja ovat nyt ihan hyvät ajettavat suuntavakauden puolesta sulilla teillä eivätkä tunnu enää niin veltoilta. Rengaskoko itselläni on siis 205/60R16.
     
  2. seeknfind

    Rekisteröitynyt:
    24.01.2017
    Viestejä:
    55
    tUMi87, voisitko kertoa kokemuksia (muita kuin mainitut hiljaisuus ja mukavuus asfaltilla) noista Continental Ice Contact 2 nastarenkaista? Erityisesti kulutuskestävyys ja nastojen pysyvyys kiinnostaisi. Muut aspektit vaikuttaa todella hyviltä kahden lehden testien/arvioiden perusteella imgur.com/a/ku45WLJ . Käsittääkseni parhaimmat/tasapainoisimmat nastarenkaat. Halvimmalla saa Virosta www.reff.ee (107e/kpl R16, toimitus 40e DPD:llä). Jos jollain on kyseisestä firmasta kokemuksia, laittakaa niitäkin kehiin...
     
    Viimeksi muokattu: 06.11.2018
  3. tUMi87

    Rekisteröitynyt:
    17.09.2008
    Viestejä:
    2 454
    Toki voin kertoa. :)

    Kaksi kokonaista talvea noilla Continental Ice Contact 2 -nastarenkailla ehdin ajaa, ennen kuin myin silloisen auton eteenpäin noiden renkaiden kanssa. Rengaskokona 205/60R16.

    Pelkästään positiivista sanottavaa noista on minulla, pitivät erinomaisesti sekä jäällä että lumella, ajokäytös liukkaalla sopivan rauhallinen ja luistot olivat helppo korjata. Olivat myös mielestäni nastarenkaiksi jämäkät rungoiltaan verrattuna moneen muuhun nastarengasmalliin, hyvä ryhdikäs ajettavuus. Todella hiljaiset ajettavat sulilla teillä, nastamelu ehkä pienintä, mitä olen missään nastarenkaassa kohdannut tähän asti. Nastoja ei kahden talven ajeluiden jälkeen irronnut noista yhtäkään ja kulutuspintaa noista oli lähtenyt vain kaksi millimetriä uuteen verrattuna.

    Yksi asia, joka noissa on vain muistettava renkaanvaihdon yhteydessä on huolehtia siitä, ettei pyörimissuunta pääse muuttumaan kausivaihdon yhteydessä, sillä pyörimissuuntaa näihin ei ole merkitty ollenkaan. Kannattaa näiden renkaiden kohdalla muistaa laittaa kunnolliset merkinnät joka pyörään, jotta tietää, mistä kulmasta ne ovat irroitettu.

    Ostaisin itse milloin tahansa nuo Continentalit uudestaankin, oikeastaan vain vaihtelun vuoksi päädyin ostamaan viimeksi Michelinit, kun valitsin uusia talvirenkaita nykyiseen autoon.
     
  4. seeknfind

    Rekisteröitynyt:
    24.01.2017
    Viestejä:
    55
    Kiitokset kaikista tiedoista ja tuosta pyörimissuuntavinkistä! Tuollaiset hankitaan! Satutko muistamaan, oliko ne XL merkinnällä? Virosta saa vain tuota Extra Load versiota (koko 205/55R16). Runkohan niissä lienee erilainen/jäykempi verrattuna perusrenkaaseen, kestää korkeampaa painetta? Mietin, että näkyykö se negatiivisesti ajo-ominaisuuksissa. Auto on kevyt.

    Onko kellään kokemuksia yleensäkin Virosta hankituista Contin renkaista? Onko virolaisen verkkokaupan "Made in Germany" sama mitä Suomessakin? Paistovuodeksi lupaavat 2018. Outoa, kun saksalainen rengas-online myy näitä huomattavasti kalliimmalla: 142e vs 107e.
     
  5. tUMi87

    Rekisteröitynyt:
    17.09.2008
    Viestejä:
    2 454
    XL -merkinnällä olivat myös omanikin. Käsittääkseni kaikkia Continentalin tarjoamia rengaskokoja Ice Contact 2:n kohdalla on myyty vain XL -merkinnällä, voin toki olla väärässäkin. Joka tapauksessa en usko renkaan rungon olevan kovin merkittävästi erilainen ei-XL -renkaaseen verrattuna. XL -versio todennäköisesti on ainakin jonkin verran perusversiota jäykempi. Lähinnä noissa kahdessa erona on vain renkaan kantavuusluku eli Load Index on noissa XL -merkinnällä varustetuissa renkaissa hieman suurempi eli suuremmalla kuormankantokyvyllä ovat varustettu nuo XL -merkityt.

    Työkaverilla on kevyt auto (omamassa alle 1100kg) ja ainakin hänen kertomansa perusteella nuo Ice Contact 2:t (14-tuumaisina) ovat toimineet hänen autossaan hyvin.

    EDIT: Väärässä olin, on niitä näköjään myynnissä myös ilman XL -merkintää. Jos on mahdollisuus valita, niin kevyen auton kohdalla tuo ilman XL -merkintää oleva rengaskoko voisi mahdollisesti olla parempi valinta. Mutta tuskinpa noilla mitään massiivista eroa on keskenään ajo-ominaisuuksiltaan.

    EDIT2: Tarkemmin katsottuna kaikki tai lähes kaikki myynnissä olevat 16-tuumaiset rengaskoot Ice Contact 2:sta ovat XL -versioita, joten asiaa on varmaan turha pohdiskella sen enempää. :)
     
    Viimeksi muokattu: 06.11.2018
  6. Ferriswheel

    Rekisteröitynyt:
    27.09.2012
    Viestejä:
    478
    Itse ajellut kaksi talvea (nyt kolmas) 205/55/16 koon IC2 renkailla. Viime talvena yhdestä vetävästä renkaasta irtosi kaksi nastaa, muissa kaikki tiukasti paikoillaan. Luulen että ne kaksi on irronnut kun on kääntänyt renkaita paikoillaan ilman liikettä. Renkaat on hyvin kulutusta kestävät ja kumi pehmeää näin parin vuoden jälkeenkin. Nastojen kovametalli piikkejä ei ole katkennut.
     
  7. seeknfind

    Rekisteröitynyt:
    24.01.2017
    Viestejä:
    55
    Kiitos tiedoista tUMi87 ja Ferriswheel. XL näyttää tosiaan olevan yleisin ja tuossa edullisimmassa virolaisessa verkkokaupassa ei oikein ole muita vaihtoehtoja R16 koossa. Testien mukaan urakäyttäytyminen IC2:lla on järkevää, vain uudet Michelinin nastat taisivat olla siinä paremmat. Jäykempi XL runko voi toki heikentää urakäyttäytymistä, mutta eiköhän se on riittävän hyvä peruskoossa 205/55.

    Virolainen verkkokauppa meinasi, että edullisen hinnan syynä on yllättävän lämpimät kelit. Paikallinen asiantunteva rengaskauppias taas on sitä mieltä, että Contin huippuedullisen ulosheittohintakampanjan takana voi olla paljastuneet ongelmat renkaan kumin ja nastojen kanssa. Nyt on kuulemma vaihdettu vuonna 2015 paistettuja, kaksi talvea ajettuja IC2 renkaita. Luultavasti sen takia, ettei nastat enää tunnu tarpeeksi renkaasta. Vertasi Nokian Hakka 8 keissiin, jossa Nokia yritti vauhdilla korvata ne Hakka 9:llä, 8:ssa paljastuneiden puutteiden takia.

    Tuota jälkimmäistä teoriaa ei heti haluaisi uskoa, kun muuten kaikkien testien ja täälläkin luetun käyttöpalautteen perusteella IC2 on kaikin puolin hyvä ja kestävä rengas. Voisikohan hinnan alennus johtua siitä, että joskus vuonna 2019 Contilta on tulossa myyntiin uusi IC3, Tikka Spikes:n valmistamalla kumirunkoisella nastalla. Ja vielä Moottori-lehden artikkeli aiheesta.
     
    Viimeksi muokattu: 07.11.2018
  8. Ferriswheel

    Rekisteröitynyt:
    27.09.2012
    Viestejä:
    478
    Näyttäisi että muutamia yleisimpiä rengaskokoja saisi edullisemmin kuin jotain vähän harvinaisempaa. Eli on hyvin mahdollista että ovat hankkineet varastot täyteen eniten kaupaksi meneviä kokoja ja nyt ei kauppa käykään.
     
  9. TeknoR

    Rekisteröitynyt:
    10.08.2002
    Viestejä:
    16 466
    Tiedättekö tämmösestä renkaasta mitään:

    NEXEN WINGUARD WINSPIKE WH62
     
    Viimeksi muokattu: 09.11.2018
  10. Yinx

    Rekisteröitynyt:
    09.07.2003
    Viestejä:
    138
    Ei tiedetä. Osta Hankook RS2 nasta. Hyvä, halpa ja toimii tosi hyvin sun toyotassa.
     
  11. TeknoR

    Rekisteröitynyt:
    10.08.2002
    Viestejä:
    16 466
    En nyt tarttis oikeesti kun yhen talvirenkaan, mutta aattelin ostaa uuden parin. Renkaat menee myyntiautoon, eli korkeintaan yhen talven ajelen ite.

    Kuinka monta nastaa on RS2 renkaassa? (koko 14" jos merkitsee)

    Jos liian monta niin joutus ostaa koko sarjan kun niissä on niin paljon nastoja. Tai sit repimään ylimääräset pois, ei oikein houkuttele.
     
  12. seeknfind

    Rekisteröitynyt:
    24.01.2017
    Viestejä:
    55
    Uudessa RS2:ssa on tietääkseni 190 nastaa (kylläkin R16 koossa). Tämä on nimenomaan niitä runsasnastaisia malleja.
     
  13. TeknoR

    Rekisteröitynyt:
    10.08.2002
    Viestejä:
    16 466
    Vredestein Arctrac:t tuli laitettua, näissä sopiva määrä 110kpl (14")
     
    Viimeksi muokattu: 16.11.2018
  14. jjoonia

    Rekisteröitynyt:
    12.09.2011
    Viestejä:
    106
    Uudet talvirenkaat ja varmaan myös vanteet pitäisi saada T25 Avensikseen. Ulkonäöllä ei juuri ole väliä kun autokin on harmaa Toyota, mutta laadusta sekä turvallisuudesta en tohtisi liikaa tinkiä. Hakkapeliitta 8 näyttäisi olevan renkaana ihan perusvarma ratkaisu. Vanteista en oikein osaa sanoa mitään kun ei niistä juuri arvostelujakaan näytä löytyvän. Nykyiset kukkivat, ovat hieman mutkalla ja on niissä painopulikoitakin jo useampia. Nettikauppa tarjoaa OVM Arctic -nimistä aluvannetta huokeaan hintaan ja reilulla satasella per vanne näyttäisi avautuvan jo melko laaja valikoima.

    Onko murottajilla mitään suosituksia niin vanteiden kuin renkaiden osalta?
     
  15. jjoonia

    Rekisteröitynyt:
    12.09.2011
    Viestejä:
    106
    Hetken vatuloituani päädyin goodyearin ultragrip ice arcticeihin ja dezentin aluvanteisiin. Koko roskalle hintaa 850€ asennuksineen.
     
  16. ramram

    Rekisteröitynyt:
    13.08.2002
    Viestejä:
    2 419
    Pitäisi hankkia uudet nastarenkaat CR-V:hen. Koko 225/65-17 ja joko Conti tai Nokian. Meneekö kaikki renkaat tuossa koossa aina SUV-renkaaksi vai onko olemassa tuota kokoa ilman SUV:ta tai 4x4 tms? Meinaan etten maksaisi turhaan ylimääräistä hieman jäykemmästä(?) renkaasta.

    Entäs sitten kun on joskus tarjottu renkaan vanhempaa mallia esim. Hakkapeliitta 8 kun HP 9 on jo ollut markkinoilla, onko nuo kuitenkin ihan kelpo renkaita tuoreine valmistuspäivineen vai ovatko ne yleensä vain vanhaa varastoa? Tekeekö rengasvalmistajat vanhaa mallia sen jälkeen kun uusi on julkistettu?
     
  17. Bishop

    Rekisteröitynyt:
    01.04.2004
    Viestejä:
    1 034
    Olen ajanut kolme settiä Nokian HKPL8 ja yhden setin HKPL 7. Nyt tuli aika ostella taas uuden renkaat ja koitin Continental nastoja vaihteeksi. Nokian renkaat ovat olleet ihan ok, mutta sellainen tuntuma jäi, että loskakelillä todella onnettomat. Pito tuntui loskaisella tai suvilumella häipyvän lähes kokonaan. Yksi pari on varastossa niitä vielä 6-7mm pintaa ja paistettu 2014, mutta tuli tunne, että haluan koitta uusia toisen merkkisiä renkaita.
    Näistä en oikein osaa vielä sanoa mitään, mutta mustalla jäällä on pitänyt oikein yllättänkin hyvin. Muuta säätä ei nyt ole viikon sisässä ollut tarjolla.
     
    Viimeksi muokattu: 02.12.2018
  18. VeKeZ

    Rekisteröitynyt:
    03.09.2001
    Viestejä:
    1 655
    Nyt on joku 150km alla pyöriny 245/45-19 X-ice north 4:set. Pitoa tarjoaa uutena kyllä kivasti. Melua ei kuulu tuossa seiska sarjan bemarissa sisälle nuista ollenkaan. Lamellit on kyllä pehmeät, kun normi keveällä kiihdytyksellä märällä asfaltilla dsc vilkkuu 60-110km/h välillä koko matkan.
     
  19. Uivelo

    Rekisteröitynyt:
    24.08.2008
    Viestejä:
    178
    Tähän saakka ollu aina nastat alla , pari viikkoa ajellut Nokian R3 kitkoilla, tarjolla on ollut lumisia sekä jäisiä kelejä ja ainakin tämän hetken fiilis on että nastoja ei tule enää ikinä alle :kahvi:
     
  20. ramram

    Rekisteröitynyt:
    13.08.2002
    Viestejä:
    2 419
  21. seeknfind

    Rekisteröitynyt:
    24.01.2017
    Viestejä:
    55
    Jaanpa hyvät kokemukseni mennyttä talvea varten tehdystä rengashankinnasta. Useiden virolaisten rengasverkkokauppojen vertailun (hinta ja sähköpostivastausten taso) tuloksena päädyin tilaamaan IceContact 2 XL (205 55 R16) www.reff.ee verkkokaupasta. Kappalehinta 107e + toimitus 39e. Renkaat lähti tilauspäivänä, kauppias hyväksyi printscreen kuvan tilisiirrosta. DPD toi renkaat kotiovelle, soittaen etukäteen, vain neljässä arkipäivässä tilauksesta. Renkaat oli sitä mitä luvattiin, ja vasta paistetut. Suositukseni siis reff.ee:lle!

    Itse IC2 oli vähintäänkin sitä mitä odotin. Kevyt sporttinen auto ei ole koskaan tuntunut näin varmalta ja hallitulta - jäällä, lumella, urissa ja asfaltillakin. Renkaat ovat riittävän hiljaiset ja kun olen ajellut 2.4bar:n paineilla, niin polttoainekulutuskin on pysynyt melkeinpä kesän lukemissa. Uusien renkaiden kaveriksi hankin Flaigin 4bar tarkkuuspainemittarin (www.flaig.fi) - on pätevä laite kompaktissa koossa, suositukseni sillekin.
     
  22. jarith70

    Rekisteröitynyt:
    16.09.2012
    Viestejä:
    350
    Oma suositus https://www.rengas24.com/fi ( Viro )

    Juuri kantoi posti ovelle toisenkin parin Hankookin ipike X 215/70 16. 4 kpl Hintaan 412,92€ ( neljä rengasta tulee ilman postikuluja ). Toimitus muutama päivä jos Suomen posti ei tyri.

    Nämä tuommoiseen wannabee maasturiin. Paistopäiväyskin on 19/19.
     
    Viimeksi muokattu: 14.10.2019
  23. seeknfind

    Rekisteröitynyt:
    24.01.2017
    Viestejä:
    55
    Onko jollain kokemusta Contin uusista Ice Contact 3 renkaista? Ovat pärjänneet kaikissa testeissä erittäin hyvin ja kovasti tekisi mieli hankkia sellaiset toiseen autoon (IC 2 käyttökokemuksen pohjalta). Vaan on tullut vastaan väitettä, että renkaat ovat liian pehmeät - ja siten huonot. Auttaisiko asiaa XL runko ja astetta korkeammat rengaspaineet? Ensimmäisen talven aikana pitäisi varmaan muutenkin vähän kovettua...
     
    Viimeksi muokattu: 17.10.2019
  24. Ferriswheel

    Rekisteröitynyt:
    27.09.2012
    Viestejä:
    478
    Olisi ihan kiinnostavaa tietää mihin IC3:sta on verrattu. Koska jos verrataan esim 4-5 vuotta vanhoja renkaita, joissa kumissa on jo tapahtunut kovettumista vs muutaman kuukauden ikäisiin kumeihin niin kyllähän niiden pehmeydessä eroja voi olla. Jotenkin ihmiset unohtavat, että ei se vanha rengas ole samalla viivalla sen uuden kanssa.
     
  25. seeknfind

    Rekisteröitynyt:
    24.01.2017
    Viestejä:
    55
    Jaanpa taas kokemukseni rengashankinnasta.

    Kun uuden Conti IC3:n liiallinen pehmeys jäi mietityttämään, eikä vanhaa IC2 mallia ei saanut mistään järkihintaan, päädyin tilaamaan Hankookin iPike RS2:n. Toiseen autoon tilasin v. 2018 talveksi IC2:n reff.ee verkkokaupasta. Perusteellisessa hintavertailussani reff vei voiton, jälleen kerran. iPike RS2 koossa 205/55/16 XL : 69€/kpl + 29,9€ toimitus DPD:llä, eli yht. 305,90€.

    Tällä kertaa otin yhteyttä sähköpostitse ja sain kyseisen tarjouksen (joka oli muutama euro halvempi kuin sen hetken verkkokauppahinta). Sain myös varmistuksen sille, että nämä Made in Korea renkaat ovat tuoreita ja nastoitettuja. Maanantaina maksoin IBAN tilisiirrolla saadun pdf-tilausvahvistuksen ja lähetin PrintScreen kuvan maksusta. Firma ei jäänyt odottamaan pankkiviivettä, vaan lähetti renkaat samana päivänä ja ilmoitti DPD seurantanumerot. Torstaina paikallinen DPD kuriiri soitti ja toimitti renkaat klo14. Renkaat oli pakattu asiallisesti ja yksitellen, valmistajan tarrat paikalla, nastoitus virheetön, DOT 2819. Renkaat on nyt alla - nastamelu on huomattava mutta pito/ajotuntuma on oikein hyvä. Kaikin puolin onnistunut, suosituksen arvoinen, kokemus.
     
    Viimeksi muokattu: 19.11.2019

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti