Silmien laserleikkaus

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja VincentV, 02.10.2004.

  1. Vestside

    Rekisteröitynyt:
    09.09.2016
    Viestejä:
    9
    Laitoin viestiä leikkaaville kirurgeille ja esitin tarkentavia kysymyksiä. Saapi nähdä, tuleeko sieltä mitään vastauksia.

    Luin julkaisun ReLEx SMILE Xtrasta, jossa rajatapauspotilaille tehdään SMILE:n yhteydessä collagen cross-linking lentikkelin poiston jälkeisessä suolaliuoshuuhtelussa. Siinä potilaina oli juurikin n. 500um ja vähän alle sarveiskalvon omaavia potilaita. Suomeksi tuo linkkaus ilmeisesti tarkoittaa noiden kahden toisistaan irrotetun pinnan jonkinlaista osittaista liimausta yhteen. Vastaavaa menetelmää on tiettävästi kokeiltu myös femton kanssa.

    Tuo Eiran leikkaussopimus ei kyllä ole mitenkään edullinen asiakkaalle. Siinä esimerkiksi yhtenä ehtona on, että uusintaleikkausta ei tehdä, jos sarveiskalvon paksuus ei riitä. Se tietysti on itsestään selvää, ettei laserleikkausta voi tehdä, jos kalvo ei riitä, mutta muitakin vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseen olisi, mutta tosiaan tuo pykälä pesee sairaalan vastuun kokonaan tapauksissa, joissa simppeli laserleikkauksen uusiminen samalla tai toisella tekniikalla ei riitä tai tule kyseeseen.

    Mulla tosiaan lähtötilanne on se, että leikkaus on mielekäs vain onnistuessaan tai jos se on korjattavissa onnistuneeksi. Näillä tiedoin olen nyt vakuuttuneempi siitä, että korjaus ei todennäköisesti tule kyseeseen ja todennäköisyys hajataiton korjaantumiseen on ehkä 50-60% luokkaa, mikä ei kyllä ole missään tapauksessa riittävä.
     
  2. sse

    Rekisteröitynyt:
    08.08.2016
    Viestejä:
    39
    Sarveiskalvon keskipaksuus suomessa on noin 520um, joten aika normaali tuo sun 500um sarveiskalvosi on. Kyllä noille vahvuuksille pitäisi paksuutta riittää ihan hyvin. En tiedä paljonko tuo hajataitto lisää sarveiskalvon kulutusta, mutta -5,75 vahvuudella ja -1 hajalla 520um sarveiskalvoon jäi femtolla 340um koskematonta tavaraa (+90um läppä). Turvarajahan on 250um.

    Etelän maissa sarveiskalvot on sitten yleisemmin 600um tai ylikin.
     
  3. Bruno Diaz

    Rekisteröitynyt:
    20.12.2010
    Viestejä:
    9
    Tarkoitus olisi tiistaina mennä esitarkistukseen Tampereen Silmäasemalle, mutta kauhean ristiriitaiset fiilikset tätä ketjua lueskellessa kyllä tuli. Omasta tuttavapiiristä löytyi muutamalta kokemusta laserleikkauksista ja näissä kaikki oli mennyt kivasti, niinpä itsekin rohkaistuin parin vuoden jahkailun jälkeen aikaa varaamaan.

    Näkökyky minulla on siinä määrin heikko ettei elämä ilman silmälaseja/piilareita onnistu hyvin kuin vaivallisesti. Varsinkin liikunnalliset harrasteet jälkikasvun kanssa ja ilman ovat ikuista tasapainoilua joko niin että varotaan särkemästä silmalaseja, hukkaamasta piilareita tai sitten hapuillaan menemään suosiolla ilman niitä.

    Leikkauksella olen haaveillut saavuttavani tiettyä vaivattomuutta ja sitä kautta elämänlaadun nousua kun aina ei tarvisisi stressata missä kunnossa lasit on tai pysyykö piilarit silmissä ja puhtaina.. Väkisin vaan alkaa puntaroimaan näitä nykytilanteen ongelmia ja vertaamaan niitä mahdollisen leikkauksen mahdollisiin riskeihin, joista tässäkin ketjussa on juteltu.

    Joka tapauksessa olisi kiva kuulla vielä kommentteja ja kokemuksia erityisesti niiltä joilla leikkauksesta on jo vähän aikaa kulunut.
     
  4. Kvarkki

    Rekisteröitynyt:
    31.08.2001
    Viestejä:
    4 706
    Mulla on nyt kuukauden päälle 2 vuotta smilestä. Kaikki meni hyvin ja ikänä en ole nähnyt näin hyvin. Lasien kanssa oli aina ongelmaa, eivät istuneet tai jos istuivat, niin sitten joku (tm) istui niiden päälle. Piilareita silmät ei kestä loputtomasti... Pätkääkään en ole katunut, ei tarvitse aamuisin säätää lasien/piilarien kanssa ja lapsetkin voi ottaa reippaasti syliin yms. Kyllä tuo sun tekstis kuulostaa vähän siltä, että aika leikkaukselle on kypsä.
     
  5. Bruno Diaz

    Rekisteröitynyt:
    20.12.2010
    Viestejä:
    9
    Kiitokset @Kvarkki kommenteista

    Viime viikolla tosiaan tuli käytyä esitarkistuksessa. Koska pääasiallinen ongelma mun silmissä on suurehko hajataitto eikä niinkään suuri miinus, niin lääkäri suositteli femtolasikia leikkaustekniikaksi smile-leikkauksen sijaan.

    Tavallaan oli hyvinkin rauhoittavaa kun lääkäri selitti varsin perusteellisesti kuvien avulla mikä mun silmissä on "vikana" ja miten se korjaus varsinaisesti etenisi ja mitä siinä tapahtuu. Yleisimpiin ongelmiin ja kritiikin kohteisiin lääkäri otti kantaa ja ennen kuin ehdin edes niistä kysyäkään. Kuulosti vähän siltä että hänkin on näitä epäilyjä muutaman kerran saanut kuunnella, joten puhe oli hyvin harjoiteltu.

    Leikkausaika minulla on nyt varattuna muutaman viikon päähän. Halutessaan leikkaukseen olisi päässyt jo vaikka tällä viikolla, mutta halusin tähän välliin riittävästi aikaa, jotta ehtii omat ajatukset rauhassa jäsentää. Lopullista päätöstä menemisestä en ole vielä tehnyt.
     
  6. Hyde

    Rekisteröitynyt:
    13.12.1999
    Viestejä:
    694
    Sanottakoon että femtolasikkeja tehty maailmassa lienee vähintään 10 kertainen määrä vs smile ja femton onnistunisprosentti on kaiketi parempi, joten turvallisempi vaihtoehto se varmastikin on. Onnistuessaan smile on varmasti parempi -> vähemmän kuivuutta silmissä.
     
  7. Vestside

    Rekisteröitynyt:
    09.09.2016
    Viestejä:
    9
    Kävin SMILE:ssä maanantaina. Näkö ei ole vielä ihan terävimmillään, mutta osa siitä aiheutuu silmiin laitetuista -0,5D piilolaseista. Auttavat kuulemma lentikkelin poistoon käytetyn viillon paranemista. Täytyy sanoa, että nyt seuraavana päivänä roskantunnetta ei juuri ole.

    Vertailu SMILE:n ja femton välillä ei ole kovin yksinkertaista eikä tehtyjen leikkausten lukumäärä (ellei puhuta suorittavan lääkärin kokemuksesta) ole siinä kovin relevantti.
     
  8. etrade

    Rekisteröitynyt:
    06.11.2012
    Viestejä:
    442
    Huh. Tälläinenkin viestiketju täällä on :)

    Yli 600€ laittanut poskessa olevaan arpeen, jota huippukirugit (aleksanterinkatu helsinki ) useasti leikannut ja syy miksi aina arpi pahenee joka leikkauksella, että minä mahdollisesti poltan tupakkaa.

    En uskaltaisi antaa edes kynsiä leikata sormesta, puhumattakaan silmien leikkauksesta, kun on kyseessä näitä "mainostettuja huippukirugia".
     
  9. Vestside

    Rekisteröitynyt:
    09.09.2016
    Viestejä:
    9
    Sopiiko kysyä, minkä suuruusluokan miinuksesta ja toisaalta hajataitosta puhutaan? SMILE:ssä haasteeksi voi tosiaan tulla se lentikkelin muoto. Jos hajataittoa on yli 2,5D ja miinusta alle 2D niin femto todennäköisesti tarjoaa paremman tuloksen. Itselläni lukemat osuivat noille tietämille ja kirurgin mukaan SMILE:llä saa vielä onnistuneen lopputuloksen. Lentikkelin poisto leikkauksessa tuntui kyllä työläältä.
     
  10. Bruno Diaz

    Rekisteröitynyt:
    20.12.2010
    Viestejä:
    9
    Viimeksi hankituissa piilareissa on seuraavat merkinnät:
    vasen: d:-1.5, cyl:-1.25, axis:70
    oikea: d:-1.75, cyl:-1.25, axis:110
     
  11. Vestside

    Rekisteröitynyt:
    09.09.2016
    Viestejä:
    9
    Nuo lukemat tuskin on kovin suuri haaste millekään tekniikalle.
     
  12. Vestside

    Rekisteröitynyt:
    09.09.2016
    Viestejä:
    9
    Pieni päivitys. Vasen silmä on erittäinkin hyvä ja pikainen näkötesti 2 päivää leikkauksen jälkeen oli helppo ja nopea. Oikea silmä on hieman epätarkemman oloinen, mutta vaikuttaa kaipaavan myös enemmän nesteytystä. SMILE:llä toipuminen on hieman LASIK:ia hitaampaa, joten odotellaan ja katsellaan rauhassa, miten näkö kehittyy. Illalla väsyneempänä näkeminen vaatii vähän enemmän työtä, mikä voi liittyä osittain myös uuteen näköön tottumiseen. Oikea silmä on mulla dominantti, joten näön ollessa nyt vasemmassa parempi sekin varmasti hieman hankaloittaa näkökeskuksen duunia.

    Pimeällä halot ja starburstit hieman haittaavat, mutta nekin tuntuu pienenevän. Mitä parempi valaistus on, sitä parempi näkö kummassakin silmässä on. Päiväsaikaan ulkona liikkuessa fiilikset on kuin vanhassa User Friendlyn sarjakuvassa :-D
    http://www.userfriendly.org/cartoons/archives/00jun/uf001949.gif
     
  13. Oriental

    Rekisteröitynyt:
    10.07.2008
    Viestejä:
    848
    Käsitinkö nyt oikein, että syytät lääkäreitä siitä, että arpesi paranee huonosti koska et itse suostu lopettamaan tupakan polttoa ainakin väliaikaisesti, että haava paranee/arpeutuu normaalisti? :D Ja et suostu uskomaan, että oma vika?

    http://www.terve.fi/terveyden-abc/tupakointi-hidastaa-haavojen-paranemista-ja-lisaa-arpimuodostusta + sadat muut osumat aiheesta. Että turha niitä lääkäreitä on ainakaan kaikesta syyttää jos itse ei tajua noudattaa ohjeita/oikein tahallaan vaikeuttaa parantumista:D

    Kyllä, on faktaa että tupakointi heikentää haavojen paranemista, ihmeellistä sakkia teistä polttajista löytyy, kun vaikka olisi mikä kyseessä niin mielummin poltetaan ja otetaan riski kuin tehdään asiat fiksusti.

    Vasta kuulin, kuinka yksi korsteeni lähti avosydänleikkauksesta parin päivän jälkeen pois sairaalasta koska oli niin kovat tupakantuskat. Ja pääsi vasta vastuunvapautuspaperien jälkeen, noh pääsi sitten pariin uusintaleikkaukseen ja moneksi kuukaudeksi osastolle kun tulehtui :D

    Mutta niin, en kyllä savuttomanakaan uskaltaisi silmäleikkaukseen mennä, kun riski ei ole 0% epäonnistumiselle, että siitä ollaan samaa mieltä :)
     
  14. WildFinn1996 Banned

    Rekisteröitynyt:
    28.07.2014
    Viestejä:
    3 970
    Alkaa olla kohta 8 kuukautta omasta femtolasik-leikkauksesta ja ei kyllä ole valittamista ollut. Tippoja käytin ekat pari-kolme kuukautta säännöllisesti ja nykyään erittäin harvoin (alle kerran kuussa). Leikkaukseen lähin sen takia että en halunnut käydä inttiä lasien kanssa. Leikkaukseen pääsin n. päivän päästä sen jälkeen kun olin asiaa tiedustellut :D
     
  15. newbi

    Rekisteröitynyt:
    16.04.2002
    Viestejä:
    133
    Kylläpäs se aika rientää, kun näkö on hyvä. Taitaa se kyllä rientää muutenkin. Eli Smilestä nyt vuosi aikaa.

    1kk ja 6kk tarkastuksissa näkö oli 1.0 / silmä ja yhteisnäkö 1.5. Eli siihen päästiin mihin tavoiteltiin. Tilanne ei ole siis muuttunut mihinkään, kaikki on erinomaisesti. Nyt päässyt syyspimeillä testailemaan vielä hämäränäköä niin tuntuu, että se on vielä aavistuksen parantunut. Mitään haloja ei enää ole. Noita katulamppuja on joka kiva katsella, kun näkee tarkasti ja luonnollisesti itse valonlähteen :).

    Mahtava tunne lenkillä tihkusateessa, kun sade huuhtoo silmien aluetta ja näkö on skarppi. Rillien kanssa sai melkein käsikopelolla kulkea tuommoisessa pimeässä ja sateisessa ympäristössä.

    Pakko suositella omalta osaltani leikkaukseen menoa sitä harkitseville.
     
  16. JSoi

    Rekisteröitynyt:
    29.01.2014
    Viestejä:
    216
    No perhana, pitäisiköhän sitä ruveta tositarkoituksella katselemaan leikkauspaikkoja..
    Porissa SMILE ei ilmeisesti ole mahdollisuus, mutta löytyisikö Tampere-Turku akselilta suositteluja?
     
  17. ziltoid

    Rekisteröitynyt:
    09.08.2007
    Viestejä:
    554
    Nonni, nyt olis 1 vrk. Femtolasik operaatiosta. Näin ensinmäisinä fiiliksinä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, että tuli käytyä. Operaation jälkeen n. 3t tuntia meni että rupes ns. sumea näkö palautumaan normaaliksi ja nyt hyvin nukutun yön jälkeen näkö on kuin haukalla (ainakin siltä tuntuu) Todella vähän ollut "hiekan" tunnetta silmissä kun tullut säännöllisesti laitettua tippoja silmiin ja koko ajan tuntemus häviämään päin. Ei voi muuta kuin suositella ainakin näin alkuunsa.
     
  18. sse

    Rekisteröitynyt:
    08.08.2016
    Viestejä:
    39
    Piti tarkistaa väittämäni 2 vuoden pölyistä, mutten löytänyt mistään faktaa. Femtolasikin Facebook aikajanan mukaan ainakin vielä Lokakuussa 2014 on operoitu suunnistaja ja kesällä 2015 Barkov Femtolasikilla. Huhtikuussa 2015 ovat jo Smilella operoineet, mutta tuota vanhempia mainintoja en aiheesta löytänyt. Oma muistikuvani oli 2013, mutta tuo taitaa pettää.

    Tätä ja muutamaa muutakin topikkia selaillessa Femto voi puhtaasti näkemisen kannalta olla varmempi vaihtoehto, mahdolliset Smile-ongelmat liittyvät hitaaseen näön vakiintumiseen ja selittämättömiin utuisuuksiin. Vastaavasti kuivumisriski ja hermojen katkomisen aiheuttamat kuivuuden aistimukset ovat Femton kanssa yleisempiä. Ongelmat ovat toki harvinaisia, mutta kohdalle osuessa luonteeltaan erilaisia. Kummankin menetelmän tarkkuudesta ja uusintaprosenteista olisi kyllä mukava löytää puolueetonta dataa.

    Omasta femtosta on nyt 4kk, näössä ei ole muuta valittamista kuin pienet halot ja hajavalonsäteet hämärässä. Visus johtavassa silmässä 1.6 ja toisessa jotain 1.2 luokkaa johtuen suunnitellusta lukumiinuksesta. Näkö on kokonaisuutena mainio ja joka etäisyydelle näkeminen tuntuu helpolta, tilanne on ollut suunnilleen sama toisesta viikosta lähtien. Lasien kanssa lähelle ja muutaman metrin päähän (esim. TV:n tekstit) katsominen oli etenkin väsyneenä vaikeaa joko johtuen useamman asteen hajataitosta ja/tai pienestä karsastuksesta, nuo ongelmat on kokonaan hävinneet.

    Tippoja menee edelleen useamman kerran päivässä, mutta toimistossakin menee useampi tunti ilman. Valitettavasti tajusin vasta operoinnin jälkeen, että on mulla ollut kuivasilmäoireita jo aiemminkin, noita oireita ei nyt tippojen kanssa enää ole. Muuten silmät tuntuu aikalailla normaaleilta.

    Olisi pitänyt mennä operoitavaksi jo joskus 5v sitten niin ei olisi tarvinnut arpoa menetelmän kanssa :D
     
    Viimeksi muokattu: 18.10.2016
  19. bb12

    Rekisteröitynyt:
    23.12.2012
    Viestejä:
    1 427
    Toivoisi myös niiltä kommentteja joilla on leikkauksesta useampi vuosi. Joko on kääntynyt huonompaan suuntaan, tarvinnut uusintaa jne? Entä sarveiskalvon paksuus oli sinulla millainen kun menit leikkaukseen. Turvarajastahan tässä kyse - mutta onko näillä jolla vähiten jäänyt turvarajaa (ts. sarvarin paksuun pienin) eniten ongelmia leikkauksen jälkeen?
     
  20. mikko6

    Rekisteröitynyt:
    17.08.2012
    Viestejä:
    239
    Jälkitarkastuksessa käyty ja näkö täydellinen. Vuoden päästä seuraava kontrolli.
     
  21. sse

    Rekisteröitynyt:
    08.08.2016
    Viestejä:
    39
    Turvaraja on olemassa lähinnä sarveiskalvon pullistuman välttämiseksi, itse näön tarkkuuteen tai sen muuttumiseen tuolla ei pitäisi olla vaikutusta. Kun leikkauspinta ekojen kuukausien/vuoden aikana asettuu, ei sarveiskalvon taittovoima enää muutu. Uusintatarvetta myöhemmin voi sitten tulla näön normaalin muuttumisen takia, mitä leikkaus ei pysäytä.

    Edittiä: Eräs kirurgi jossain haastattelussa totesi, että näön muuttumisen takia noin 10% uusitaan 10v sisään.

     
    Viimeksi muokattu: 14.11.2016
  22. Mailbag2

    Rekisteröitynyt:
    09.10.2006
    Viestejä:
    349
    Itse kävin n.23 vuotiaana kun näkö ei ollut muutamaan vuoteen enää muuttunut ja samoilla silmälaseilla olin pärjännyt jo vuosia, nyt 28 vuotiaana näkö alkanut taas heikentyä ja alkaa olla siinä rajoilla että voisi harkita taas silmälasia hankkimista.
     
  23. mikko6

    Rekisteröitynyt:
    17.08.2012
    Viestejä:
    239
    Kyllä ne varmaan vaihtaa pelkät linssitkin jos et halua uusia kehyksiä taas hommata.
     
  24. Vestside

    Rekisteröitynyt:
    09.09.2016
    Viestejä:
    9
    Siis Smilehän tehdään sillä ihan samalla Carl Zeissin femtolaserkoneella, jolla se läppä leikataan Femtolasikin LASIK-osuutta varten. Jos jostakin pitää maksaa, niin softapäivityksestä ja lisenssimaksuja tehdyistä leikkauksista. Tietysti on voinut olla toisenkin valmistajan femtosekuntilaser, jolloin tietysti on pitänyt vaihtaa, jos Smilen haluaa ottaa käyttöön.

    Pieni päivitys omasta tilanteesta. 1kk kontrollissa havaittiin, että oikeaan silmään on jäänyt lentikkelin jättämään tilaan (keskelle ja tunnelin alueelle) epiteelisolukkoa, joka esti sarveiskalvon pintaa laskeutumasta kohdilleen. Tätä varten tehtiin uusintaoperaatio, jossa femtolla leikattiin siihen tehtyyn Smile-aukkoon läppä (so. CIRCLE), jotta pinnat päästiin kaapimaan ja käsiteltiin vielä mitomycin-nimisellä antibiootilla, joka ilmeisesti tappaa epiteelisoluja. Tuon korjauksen jälkeen lopputulos pitäisi olla oikeassa silmässä sama kuin vasemmassakin (eli onnistunut - molemmissa silmissä oli kuitenkin käytännössä samat vahvuudet ja leikkausstrategia oli sama).

    Vasemmassa silmässä ei ole minkäänlaisia haloja ja starburstitkin on siedettävät (ei minusta isommat kuin leikkaamattomassakaan silmässä lasien kanssa). Jos seuraavassa kontrollissa ilmenisi vahvuuksissa toivomisen varaa, niin ne on mahdollista korjata kuten LASIK:ssa yleensä eli tuo nyt tehty läppä avaamalla.
     
  25. bb12

    Rekisteröitynyt:
    23.12.2012
    Viestejä:
    1 427
    Lähtömiinuksesi ja sarvarin paksuus?
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti