SDP vaalivoittoon

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja splice, 09.03.2019.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. siperiankuu

    Rekisteröitynyt:
    13.12.2016
    Viestejä:
    1 026
    Voi sitä järkeäkin käyttää. Yleisen päivänhoidon lopettaminen ei tarkoita, että joka ainoa erikoispäivähoitopaikkakin vietäisiin alta. Kouluikäinen pärjääkin jo itsekseen jonkin aikaa; ehkä ekaluokkalaista vielä kuitenkin jännittää. Itse olin hyvin paljon yksin kotona sen jälkeen, kun äitini joutui sairaalaan akuutin sairauden vuoksi ja kesken työpäivän. Tai noin viikon verran olla yöt poissa kotoa. Kiersin toki sukulaisillakin välillä ja joku kävi päivittäin tarkistamassa tilanteen.
     
  2. B12

    Rekisteröitynyt:
    05.04.2002
    Viestejä:
    2 976
    Puolella nykylapsista on diagnosoitu acabbadc tai joku autismi. Eivät todellakaan yhtäkkiä ala pärjäämään yksin kotona koko päivää. Kontaktien välttämisestä on kyse, eli ei niitä voi mihinkään hoitoon viedä, jossa perheen ulkopuolisia ihmiskontakteja.

    70- luvulla mentiin keskenämme eskariin 2km päähän, mutta ei tosiaankaan mennä enää tai olla pentuporukalla metsässä kirveen kanssa puumajaa rakentamassa aamusta iltaan. Nykyisin soitetaan lastensuojeluun jos lapsi yksin oman pihan hiekkalaatikolla.

    edit. Aika kultaa muistot. Ei eskariin ollut kuin reilu kilsa.
     
    Viimeksi muokattu: 16.03.2020
  3. B12

    Rekisteröitynyt:
    05.04.2002
    Viestejä:
    2 976
    Hoitajat soittelevat nyt kuorossa, että hän ainakin jää kotiin kun koulut kiinni. Joku fordson major varmasti tulee.

    Sitten vastuukysymys jos joku lapsi polttaa talon ja itsensä tai tähtee hortoilemaan ja teloo itsensä tai katoaa.
     
  4. Tämä koko maan pysäyttäminenhän johtuu siitä että ei reagoitu tarpeeksi nopeasti vallitsevaan tilanteeseen, kun korona levisi hallitsemattomasti niin piti toimia ja tulos on tämä. Jos joku sanoo että jämäkkä ja johtajuutta vaativa päätös niin omasta mielestäni se on täyttä paskaa, aluksi ei reagoitu mitenkään Kiinan tilanteeseen vaan lentoja tuli sieltä paljon ennenkuin tajuttiin että ne kannattaa kieltää ja Italian kanssa sama tapahtui. Ei olisi tarvinnut tehdä näin radikaaleja ratkaisuja jos heti alkuun oltaisiin pysäytetty lennot riskimaista ja palaavat tulijat olisivat laitettu seurantaan.
     
    AHPU, Japi 111 ja Stoker tykkäävät tästä.
  5. Zalasha

    Rekisteröitynyt:
    10.12.2003
    Viestejä:
    1 642
    Ja pas... Tulevaisuudessa uusien pandemioiden syntyessä käy ihan samalla tavalla. Koska ihmisiä on niin paljon leviämistä on mahdotonta pysäyttää alun saatuaan.

    Vai meinasitko että jos Koronaa ei olisi Suomessa niin rajat pysyisivät kiinni seuraavat 3-5 vuotta? Varovainen arvio kuinka kauan korona pyörii maailmalla. Voi jäädä pysyväksi riesaksikin. Pitäisikö mielestäsi Suomi eristää ikuisiksi ajoiksi muusta maailmasta tämän takia? Höhö.
     
  6. Stoker

    Rekisteröitynyt:
    24.07.2000
    Viestejä:
    1 245
    https://www.verkkouutiset.fi/halyttava_tutkimus_muutti/

    Hälyttävä tutkimus muutti koronalinjat – hillitseminen ei toimikaan


    Raportin mukaan epidemian torjuntaan on kaksi mahdollista strategiaa. Niistä ensimmäinen on ”hillitseminen”. Siinä keskitytään epidemian hidastamiseen eikä niinkään sen pysäyttämiseen. Ajatuksena on vähentää terveydenhuollon kuormitusta ja suojella kaikkein riskialtteinta osaa väestöstä. Hillitsemistoimina listataan epäiltyjen tapausten kotikaranteenit ja riskiryhmien eristäminen. Tätä linjaa on noudatettu esimerkiksi Britanniassa. Toinen vaihtoehto on ”tukahduttaminen”. Siinä tartuntojen määrä pyritään kääntämään laskuun ja pakottamaan matalalle tasolle. Sitten tilanne yritetään säilyttää toistaiseksi.

    – Odotimme laumasuojan kehittyvän. Nyt tajuamme, ettemme selviäisi siitä, epidemiologi Azra Ghani totesi Britannian linjasta tiedotustilaisuudessa maanantaina New York Magazinen mukaan.

    Raportin mukaan tukahduttaminen jää lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi.
     
  7. Yllättäen taas vedettiin mutkat suoraksi ihan kunnolla, kukaan puhunut mistään eristämisestä vaan siitä että saadaan ensimmäinen aalto kuriin jotta sairaaloihin ei tule sairastuneita liikaa. Italiassa joudittiin valitsemaan ketkä pääsevät hoitoon ja nyt vaikuttaa siltä että Ruotsissa käy samoin. Ihan mielenkiinnosta kysyn että oletko seurannut Singaporen tilannetta missä rajoittettiin maahanpääsyä mutta ei mitenkään eristytty muusta maailmasta ja mitään kouluja ei laitettu kiinni ja nyt taas siellä alkaa taas palautua normaalia elämä kun ensimmäinen aalto saatiin kuriin ja virus ei levinnyt hallitsemattomasti.

    Ja kyllä sen varmaan kaikki ymmärtää että korona ei ole lähdössä minnekkään ja sairastuneiden määrä tulee olemaan joka tapauksessa suuri mutta kysehän on siitä että tauti saadaan kuriin tavalla jolloin sairastuneista ei tule suurta piikkiä vaan loiva pitkäaikainen nousu ja lopulta lasku jotta sairaanhoitokapasitetti riittää.
     
    AHPU ja Japi 111 tykkäävät tästä.
  8. Ilkko2

    Rekisteröitynyt:
    11.09.2013
    Viestejä:
    962
    Taisi tulla pilkkuvirhe, Suomen väestön määrä on n. 0.4 prosenttia kiinan väestöstä, kiinalaisia on n. 255 kertaa enemmän kuin suomalaisia, 1,4 miljardia vs. 5,5 miljoonaa. Yhden prosentin verran kiinalaisia on 14 miljoonaa eli yli 2,5 kertaa enemmän kuin on suomalaisia. ;-)
     
    Viimeksi muokattu: 17.03.2020
  9. tosi_huolestunut

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2015
    Viestejä:
    1 405
    Jäsen JmakelaBKK puhuu nyt tuhtia asiaa. Tähän on jouduttu kun elintärkeiden virastojen johtoon ei valita maan parhaita, vaan puolueelle uskolliset idiootit.

    Juuri valittiin sisäministeriön korkeimmaksi virkamieheksi joku ihmisoikeusoletettu. Hakijoissa oli SUPON entinen johtaja. MAA TUHOTAAN näillä polittiisilla loisilla.
     
  10. Lisätään nyt vielä selvennykseksi se että eihän korona-virus ole SDP syy vaan nyt vaan kävi niin että se iski kun SDP on vallassa ja päätökset ovat mitä ovat ja tulos on nyt tämä. Tämän voi kiteyttää Trumpin sanomisiin:

     
  11. tosi_huolestunut

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2015
    Viestejä:
    1 405
    Hallituksen surkea ja kansalaisten hengen vaarantava politiikka jatkuu.

    Rajat olisi pitänyt sulkea 1kk sitten ja kaikelta olisi vältytty. Ei suljettu.

    Maa olisi pitänyt pistää karanteeniin ainakin viikko sitten. Ei pistetty.

    Alusta alkaen testaus olisi pitänyt olla laajaa ja kaikki tartuntaketjut olisi pitänyt eristää. Ei testattu.

    Mutta kamalinta on se että maata ei VIELÄKÄÄN ole saatu karanteeniin. Kiinan, Italian ja Etelä-korean tiedot ovat yksiselitteiset. Tartuntaketjut pitää saada KOKONAAN katkaistua. Täydellisellä ulkonaliikkumiskiellolla (poikkeus hallittu ruokakaupassa käynti). Tappava virus sen kuin leviää nyt päiväkodeissa, elokuvateattereissa, keskustoissa, työpaikoilla jne...

    saa....nan tunarit!

    Onneksi tämä laumasuoja eläinkoe ihmisillä lopetettiin. Veljespuolue Ruotsissa jatkaa testiä nyt yksin. Kansankodissa tulee rumaa jälkeä.
     
    siperiankuu ja Stoker tykkäävät tästä.
  12. Stoker

    Rekisteröitynyt:
    24.07.2000
    Viestejä:
    1 245
    Jos (ja kun) tässä ihmiskokeessa alkaa tulemaan uhreja, niin kuka on vastuussa? Poliitikot? THL? Infektiolääkärit/epidemiologit?

    Kun rajoitustoimiin nyt ryhdyttiin, niin täytyy olla täysi PELLE jos ei tajua, että olisi ihan vitusti parempi, jos näihin toimiin oltaisiin ryhdytty jo aikaisemmin.

    Olisipa viikon päästä uutisissa ”Suomessa vähiten koronaa aikaisten rajoitetoimien ansiosta”, eikä ”Tehohoitopaikkoja priorisoidaan Ylilääkäri: Tilanne on lohduton”. No, toivottavasti jälkimmäinen on liioittelua, mutta ehkä ei, ehkä ei..
     
  13. tosi_huolestunut

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2015
    Viestejä:
    1 405
    Korona on siitä 'mukava' että koska Kiinassa, Etelä-koreassa ja sittemmin Italiassa on paljon tilastoituja tapauksia ei mitään yllätyksiä ole luvassa. Tilastotiede toimii hämmentävän tarkasti kun tapauksia on nyt paljon. Maallikko voi noista käppyröistä lukea (tietäen päivät jolloin kyseisissä maissa on alkanut täydellinen eristys) että:

    Päivässä kuolleiden määrän kasvu pysähtyy 7 päivää eristyksen alusta. Siihen asti se keskimäärin kaksinkertaistuu 2.5 päivän välein. Eli jos meidän (tasoitetut) 24h aikana kuolleet ovat tänään 10, niin viikon päästä kuolee päivässä 80. Kahden viikon päästä 640. Jne. Kukaan ei ole vielä uskaltanut testata missä raja tulee vastaan. Italiassa pysäytettiin maa noin 30-60 päiväkuoleman kohdalla jolloin kasvu pysähtyi viikossa nykyiseen 350 päiväkuolleeseen. Ja lähtee siitä nyt hiljalleen laskemaan.

    Espanjassa pistettiin maa kiinni 100 päiväkuolleen kohdalla. Siellä tullaan pääsemään hurjaan 800 päiväkuolleen määrään ennen kuin vaikutukset näkyvät.

    Suomessa olisi ollut kaikki ässät kerrankin hihassa säästyä talouden tuholta. Meillä olisi hyvinkin ollut faktat saatavilla siihen että Italiasta (sittemmin kaikista maista) tulleet olisi laitettu kahden viikon karanteeniin. Ja runsaalla testaamisella oltaisiin jäljitetty loput tapaukset. Olisi aika hienoa nyt elellä maan sisällä normaali elämää. Mutta kun ei ollut osaamista niin ei ollut osaamista.
     
    Stoker tykkää tästä.
  14. tosi_huolestunut

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2015
    Viestejä:
    1 405
    Tämä ei liity enää SDP:hen mutta jatkona yllä olevaan niin USA:ssa on nyt 25 päiväkuollutta. Mitähän siellä meinaavat. Maa pitäisi laittaa nyt täysin kiinni, mutta sitä yhteiskuntaa tietäen niin ei tule mitenkään onnistumaan näillä luvuilla. Siellä tilanne tullaan päästämään todella pahaksi.

    Iranin luvut poikkeavat kaikista muista. Siellä päiväkuolemat ovat kasvaneet lineaarisesti. Joko tilastointi on valetta, tai sitten ovat 'puolikaranteenissa' joka ei pysäytä tautia mutta estää eksponentiaalisen kasvun.
     
  15. siperiankuu

    Rekisteröitynyt:
    13.12.2016
    Viestejä:
    1 026
    Katsotaan sitten viikon päästä että miten kävi Suomessa, jos tasoitus kerran tulee silloin. Itse en usko, että tilanne Suomessa menisi samalle tasolle kuin Italiassa, koska väestöntiheys on pienempi. Kiina, Etelä-Korea ja Italia ovat myös paljon perhekeskeisempiä eli virus leviää perheen sisällä ja tavoittaa vanhukset ja sairaat tehokkaammin.
     
  16. tosi_huolestunut

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2015
    Viestejä:
    1 405
    Valitettavasti Suomessa ei olla vieläkään minkäänlaisessa karanteenissa. Kansahan pyörii kaduilla, metroissa ja ties missä täysin valtoimenaan. Päiväkodeissa tauti käy koukkaamassa perheestä toiseen. Testaamista ei tehdä, ja tautitapaukset vain leviävät. Pohjan kautta mennään.
     
  17. tosi_huolestunut

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2015
    Viestejä:
    1 405
    Tällainen on corona karanteeni.

    Spain has declared an absolute quarantine, allowing only trips to buy food, medicines or essential products, Prime Minister Pedro Sánchez announced in a television appearance on Sunday (15 March) as the number of coronavirus cases exceeded 7,700, with 288 deaths.

    Those who breach the quarantine will receive fines between €100 and €600,000, as well as a prison sentence from three months to one year, depending on the severity of their behaviour with regards to public health.
     
  18. Hyvin on valmisteltu viranomaiset tähän "karanteeniin"



    Edit. Mistä viranomaiset tietävät mistä kukakin tulee kun joillakin voi kestää tulla tarkastukseen kauemmin kuin toisella. Eli kaikki vastuu nyt laitetaan ihmisille ja viranomaiset vain tekevät työtään(mikä on kyllä oikein silloin kun ei ole mitään erikoista).
     
    Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: 18.03.2020
    AHPU ja siperiankuu tykkäävät tästä.
  19. Kirjoitin korona-threadiin näin niin laitetaan tännekkin se mitä Suomen "sulkeminen ulkomaailmta" olisi tarkoittanut jos oltaisiin menty Singaporen malliin:

    "Jos joku ei ole vielä lukenut Singaporesta ja sen tavasta hoitaa asia niin tuolla: https://en.wikipedia.org/wiki/2020_coronavirus_pandemic_in_Singapore on hyvä tiivistelmä asiasta. Ja jos joku sanoo että nuo keinot olivat sellaisia että he eristivät itsensä muusta maailmasta tai että ei Suomessa olisi voinut totetuttaa samoja asioita niin en tiedä mitä sanoa siihen. Käytännössä lennot peruttiin Kiinasta ja jos jotkut vielä tulivat riskialueilta niin karanteeniin kotiin tai sairaalaan jos oireita."
     
  20. tosi_huolestunut

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2015
    Viestejä:
    1 405
    Minua pelottaa se että hallitus on nyt ilmeisen tyytyväinen itseensä ja saamiinsa kehuihin kun lopulta presidentin pakottamana teki sen minimin minkä nakkisämpyläkin olisi tehnyt aiemmin. NYTKÖ SITTEN KILLUTAAN TÄSSÄ LIMBOSSA SEURAAVA 10 VUOTTA?

    Tässä pitäisi nyt määrätietoisesti toimia siten että päästään takaisin normaali elämään. JA SE OLISI HELPPOA.

    1. Hallitus lähettää ilmavoimien CASA:n hakemaan 10 Miljoonaa testikittiä ja kasvosuojainta kiinasta. Maksaa noin 100 Miljoonaa.

    2. Suomi pistetään total lockdown tilaan kuten Espanja. Ihminen lähtee kotoaan lupalapun kanssa korkeintaan lähimpään ruokakauppaan ja silloinkin hengityssuojain päässä ja kumihanskat kädessä.

    3. Viikon päästä jokainen suomalainen testataan. Sairastuneet laitetaan kahden viikon täydelliseen karanteeniin.

    4. Kaksi viikkoa kohdan kaksi alkamisesta lockdown puretaan MUTTA rajat täysin kiinni. Rajan voi ylittää ainoastaan kahden viikon valvotun karanteenin ja sitä seuraavan testin kautta.

    5. Jokainen nuhan oireita kokeva on lailla pakotettu saapumaan drive-in corona testiin ja eristämään itsensä oireiden ajaksi.

    Kuukausi ja meillä yhteiskunta toimii normaalisti. Saa välittää hallitukselle. Potkitaan se sitten pois kun kriisi on selätetty.
     
  21. Jonsku

    Rekisteröitynyt:
    25.01.2000
    Viestejä:
    165

    Mitenkä niin "kuolleita tulisi miljoonatolkulla"?

    Jos viruksen tappavuus on (lähteestä riippuen) 1-3%, päästään lukemissa vasta satoihin tuhansiin. Eikä siinä oteta edes huomioon immuniteetteja yms.
     
  22. Jonsku

    Rekisteröitynyt:
    25.01.2000
    Viestejä:
    165

    Mihin tämä virus häviää siinä kahdessa viikossa - kuukaudessa jonka Suomi olisi kiinni? Kyllä se virus on täällä jäädäkseen, ihan niinkuin normaalikin kausi-influenssa (johon kuolee vuosittain 50-100x enemmän ihmisiä kuin covid-19:sta tähän mennessä).

    Nyt kun on oikein maailmanlaajuisesti panikoitu ja pantu kaikki seis pariksi viikoksi, miten siitä eteenpäin? Suomessakin esimerkiksi on nyt joitakin tuhansia tartuntatapauksia ja nykyisten toimien vuoksi se ehkä siinä pysyykin. Mutta mitäs käy sitten kun "hanat avataan"? Ollaan hupskeikkaa tilanteessa jossa onkin muutaman tuhannen tarttuneen sijaan miljoonissa. Mitäs sitten tehdään, pistetään maailma taas uudestaan seis ja syödään kaarnaa ja pyöritellään peukaloita kotona seuraava vuosikymmen?


    Kyllä tässä valtiovallan on syytä olla hyvinkin hereillä ja varmistaa ettei päädytä takaisin kivikaudelle...
     
    Viimeksi muokattu: 19.03.2020
  23. tosi_huolestunut

    Rekisteröitynyt:
    17.12.2015
    Viestejä:
    1 405
    Virus ei ole kuin rusakko joka vaaniin puskassa tai Joulupukki joka tulee joka joulu. Se tarvitsee elääkseen ihmisen, ja yksi ihminen voi sitä kantaa 2-3 viikkoa. Tämän jälkeen kantaja on joko kuollut tai kantajan immuunijärjestelmä tuhonnut taudin.

    Antamallani listalla tauti saadaan hävitettyä rajojen sisältä. Ja annettuissa ohjeissa on kohta 4 jolla estetään sen tuominen takaisin.

    Mutta siinä olet oikeassa että tässä nykyisessä tilassa voidaan olla vaikka kymmenen vuotta eikä mikään muutu. Se on viestini sanoma. NYT TARVITAAN MÄÄRÄTIETOISIA TOIMIA siihen suuntaan että tästä päästään yli. Tähän ei pidä jäädä makaamaan ja odottamaan ihmettä. Eikä EU:ta eikä Joulupukkia. On aika ottaa Suomessa itseään niskasta kiinni ja hoitaa tämä itse.
     
  24. Jonsku

    Rekisteröitynyt:
    25.01.2000
    Viestejä:
    165
    Ja kerrohan toki miten tämä tapahtuu? Kuten itsekin totesit, ei se virus ole mihinkään katoamassa tältä pallolta.
     
    Viimeksi muokattu: 19.03.2020

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti