Tiiätte ne tyypit, jotka ei juuri koskaan mene lukkoon ja vaikka olisivat miten väärässä, saavat aina käännettyä paletin toisin päin. Asia liippaa hyvin läheltä myös itsevarmuutta, mutta ei liene sama asia.

Miten kehittää sanavalmiutta? Miten osata röyhkeästi jyrätä häikäilemätönkin vastapuoli? Miten osata olla menemättä lukkoon siinä vaiheessa kun itsekin huomaa olevansa väärässä?

Äkkiseltään ajattelisi että kyse on vain taidosta jota pitää treenata. Näinkö on? Vai tuleeko se vain joiltakuilta luonnostaan?

 

Tositilanteessa ei yksiselitteisesti väärää positiota pysty puolustamaan jos toinenkin osaa argumentoida ja jos kuulijoita vieläpä kiinnostaa oikeasti totuus.

 

Ole aina vähän kännissä. Joku kofeiiini/pirikin varmaan parantaa sanavalmiutta.

 

Jos tietää olevansa väärässä, niin miksi pitäisi jankata turhaan? Liittyykö tämä nyt jollain tavalla uskontoon, luomisoppiin ja niiden puolustamiseen vai...?

Hyvä väittelijä etsii kaiken saatavilla olevan tiedon väitteidensä perustaksi. Myös sen tiedon, joka edustaa vastakkaista mielipidettä. Näin tiedät jo etukäteen mihinkä sinun "vastustaja" tulee tarttumaan.

Mikäli et aiheesta mitään tiedä, niin ainoa keino on kammeta koko väittely ihan eri raiteille, laittaa kädet korville ja huutaa kovaa "laa laa laa laa laa". Niin ja kaataa ne nappulat ja paskoa laudalle.

 

Jep. Jyräämällä oikeassa oleva vastapuoli saa mainetta ja kunniaa lähinnä yleisöltä joka oli sinun puolellasi ja jakoi näkökantasi alunperinkin. Muita se lähinnä vituttaa ja saa sinut näyttämään ääliöltä.

 

Taitava argumentoija ja samalla sanavalmis tyyppi pystyy voittamaan väittelyn vaikka olisi faktojen valossa totaalisesti väärässä. Leffa "Thank you for smoking" lienee hyvä esimerkki tästä. Tuntuu, että jengi ymmärsi keskustelunavaukseni hieman väärin. No, katsotaan miten keskustelu jatkuu.

 

Sanavalmius ei liity aina oikeassa olemiseen tai asioiden vääntämiseen näyttämään toiselta. Itse koen olevani varsin sanavalmis, mutta tapanani ei ole vääntää asioita itselleni mieleiseksi. Sanavalmiuteni liittyy enemmän hauskuutteluun ja oivaltavuuteen. Tykkään kohtuudella, kun minun jutuille nauretaan ja saan antaa itsestäni fiksun kuvan. Toisaalta menen kyllä myös lukkoon jos tilanne on vieraiden ihmisten johdosta stressaava ja koen tilanteeni tukalaksi.

Ensifiilis sanavalmiudestani on, että se olisi enemmän luonteenpiirteeni. Jos aihe tai keskustelu on inspiroivaa tai tunnelma on muuten vapautunut niin tykkään hypätä keskusteluun mukaan. Sillon mielissä pyörii kovalla vauhdilla asioita ja niitä voi välistä vain heitellä keskusteluun mukaan. Homma tuntuu sujuvan kivasti eikä siinä ole "liikaa mailan puristamista". Toisaalta olen pohtinut, että olenko kehittänyt sanavalmiuttani sen vuoksi, koska olen aina ollut fyysiseltä olemukselta vaatimaton riisitikku. Tehdäkseni vaikutuksen vastapuoleen (sukupuoleen katsomatta) olen joutunut harjoittamaan verbaalista puolta aktiivisemmin. En tiedä.

 

Taitaa kaikki olla kiinni siitä, kuinka asia sanotaan.

Puolivälistä alkaa se mielenkiintoisin osuus. Kannattaa kuunnella joko hyvän äänentoiston, tai korvakuulokkeiden kautta, jotta kuulee äänenmuutoksen vaikutuksen parhaimmin.

[ytb]eIho2S0ZahI[/ytb]
"We vote for politicians with lower voices".

Onnea äänenhallintaharjoituksiin, joita ehkä tulet tekemään!

 

Toki niin voi käydä jos vastapuoli ei tunne faktoja itsekään tai osaa niitä tuoda esiin.

 

Jethro Rostedt on sanavalmis kaveri.

 

Tämän minäkin miellän sanavalmiudeksi. Tuo aloituspostauksen osuus on enemmän fluent bullshit/sujuva paskapuhe osastoa, joka on kokonaan eri taito. Eikä näitä kahta edes ole välttämättä samalla henkilöllä. Tunnen pari jolta paskapuhetta irtoaa vaivatta: yli kymmenen vuoden kokemus myyntityöstä on tehnyt taidolle hyvää. Eivät olleet tällaisia myyntityön alkuaikoina.

 

Ai että jos osaisi fluent bullshittiä! Se on niin hienon kuuloista kun joku selittää toisille ummet ja lammet jostain, kaataen samalla kaikkien argumentit ja vie vielä naiset illan päätteksi himaan liukkaan kielensä avulla.

Pelimiesten aatelia!

 

Eiköhän se sanavalmius kehity ihan kokemuksen myötä ja vaadi sellaisen tietyn rentouden ja itsetuntemuksen. Toinen kysymys onkin jo kipeämpi. Luulisin, että jos keskustelun aikana huomaa puhuvansa puuta heinää ja silti inttävänsä vastaa, niin se vain söisi sitä omaa uskottavuutta ja sitäkautta varmaan itsevarmuuttakin.

Edit: Niin tai toki jos on tarkoitus vain vedättää tai ns. koijata apinaa, niin se sitten huumorilla. Jotenkin tuo Jethron ilme sopinee kuvaan.

 

Sanavalmius on sen merkki, että kyseinen henkilö on käyttänyt merkittävän osan elämästään täysin turhanpäiväisten asioiden miettimiseen.

 

Sanavalmiutta voi kehittää vaikkapa siten, että osallistuu aktiivisesti keskusteluun. Vähän noloa heittää keskustelunavaus sanavalmiudesta ja sitten itse jättäytyä passiiviseksi sivusta seuraajaksi

 

Voihan sen noinkin ajatella. Siis jos ajattelee, että pittääpä tässä olla sanavalmis ja silleen. Ehkä ite ajattelin sen ihan keskustelutaitona yleensä, enkä niinkään oppina heittää asiaan kuin asiaan jotain hutturaa.

 

En tiedä oliko tosissaan sanottu mutta hyvä esimerkki myös sanavalmiista jonka juttuja en ainakaan minä jaksa kuunnella.

 

Pitää olla ekstrovertti ja sitähän aloittaja varmaankin haki. Se voi kehittyä iän myötäkin, vaikka olisi ollut nuorempana ujo.
Sanavalmius liittyy kinasteluun, jos sitä joutuu käyttämään ja heikosti pärjää introvertti ekstrovertille, jos ekstrovertillä on sen verran ylpeyttä ettei tartte kuunnella potaskaa.

Positiivari pärjää parhaiten ihmisten manipuloinnissa. Eikä se välttämättä tarkoita hyväksikäyttöä vaan esim. toisen itsetunnon kohotusta ja manipulointiohjeistusta, jos ei jaksa katsella toiseen kohdistuvaa perseilyä.

Yöllisellä katutasolla toimii sitten nokkela näpäytys nyrkillä kuonoon, jos sitä kunnioitusta kaipaa. Matalaottien ja muiden elukoiden kanssa on turha harrastaa lässytystä jostain lebensraumeista ja kallonmittauksista, kun jäänyt tuo historian lukeminen vähemmälle ja sitten näkevät vihollisia joka paikassa, kun eivät tunnista kotimaansa perusturaania.

 

Introverttiys ja ekstroverttiys on kyllä niin typerä kategorisointi. Itse ainakin osaan olla kumpaakin. Tai sanotaan, että nuorempana uskoin olevani kovinkin introvertti ja siksi älykäskin. Olin ujo ja arka. Niin ja "voittaa voi ilman sanojakin", "on viisautta osata olla hiljaa", "suuret sanat suuta halkoo" jne. Kyllä noista viisautta löytyy. Että turpa ylpeenä vaan hiljaa, jos joku alkaa liikaa leijumaan. Win!

Mutta ei se keskustelu oikeasti ole mikään räppi-battle

 

Ei ekstroverttius ole mikään vaatimus sanavalmiudelle.

 

Ensin tehdään pesäero kahdenkeskisille väittelyille sekä yleisön edessä tapahtuville väittelyille. Väittelyhäviö on aina väittelyhäviö, riippumatta siitä tunnustaako vastapuoli sen. Jos löytää vastustajan argumentista ristiriidan, joka on niin räikeä, että sen ohi ei voi seurueen heikkomielisinkään enää katsoa, niin sen pisteen jälkeen kaikki vastustajan suorittama inttäminen on vain vastustajan omaksi epäeduksi. Jos väittelet kahdenkesken (yksityisesti) jonkun kanssa, ja vastustaja on päättänyt olla oikeassa, vaikka hän olisikin päivänselvästi väärässä, niin silloin ei ole mitään tehtävissä. Hän tulee olemaan oikeassa siinä omassa pienessä mielessään, tarvittaessa väittelyn jälkeen. Ainoa kysymys on vain siinä miten paljon hän tulee vihaamaan sinua väittelyn jälkeen. Joidenkin ihmisten itsetunto ei kestä väärässäolemista. Joskus tappion tunnustaminen ei myöskään tapahdu koskaan väärän ihmisen edessä, eli silloin sinä saatat olla hänelle yksi sellainen ihminen. Riitelevät avioparit ovat hyvä esimerkki tästä. Inttäjä on parasta vain leimata inttäjäksi hänen selän takana, jotta varmistetaan hänelle tyhmän inttäjän maine (harkintaa käyttäen toki). Tietysti on tärkeää varmistaa nöyrästi ettei itse ole ollut pahasti väärässä, koska silloin siinä tekisi vain itsestään tyhmän.

Inttäminen ei ole sama asia kuin väittelytaito, vaan kaukana siitä. Inttäminen on vain kyllästymisen sietoa ja konemaista toistoa. Toisaalta kaikki monimutkaisimmatkin näkemyserot voidaan lopulta supistaa juupas-eipäs -väittelyksi, jolloin ainoa luonteva keino lopettaa väittely on että molemmat osapuolet myöntävät olevansa asiasta eri mieltä. Agree to disagree..

Jos vastapuolella on hämmästyttävä lahja kääntää väittely nurinpäin, niin silloin on palattava keskustelussa taaksepäin, ja käytävä läpi keskustelun kulkema reitti. Kyllä se logiikkavirhe, harhaanjohtaminen tai epäsovinnaisuus löytyy sieltä matkan varrelta. Siihen on oltava uskoa. Siihen myös tietysti tarvitaan normaali tai hyvä keskustelumuisti. Jos vastapuoli on läpensä väärässä, niin mitä luovemmin hän yrittää todistaa olevansa oikeassa, sitä enemmän hän tarjoaa sinulle ammuksia hänen naurunalaiseksi saattamiseksi.

Taitavaksi keskustelijaksi tulee vain harjoittelemalla sekä uskaltamalla olla väärässä. Tärkeäähän on vain tunnustaa itselleen olleensa väärässä, ja kunhan tutkii jälkikäteen missä omat ajatukset menivät pieleen - tapahtuiko se viikko sitten vai 20v sitten. Omille sekä toisten ajatuksille ja reaktioille on aina syy menneisyydessä, ja se syy pitää tietää.

Vastustajan tunteminen on tietysti myös avuksi. Vaikeampihan se on väitellä tuntemattoman ihmisen kanssa, ja tuttua ihmistä puolestaan on helpompi trollata. Toisaalta on aina kysyttävä ensin että halutaanko tutkia oikeasti kuka on asiassa oikeassa tai väärässä, vaiko halutaanko saattaa vastaväittelijä naurunalaiseksi. "Voittaminen inttämällä" ei ole paitsi ristiriitainen käsite mutta se on myös itsepetosta. Jos vastaan tulee inttäjä, niin se on myös mietittävä että haluaako antaa hänen voittaa väittelyn. Yhtäältä siitä tulee hänelle hyvä mieli mutta toisaalta se voi lähettää väärän signaalin ja kasvattaa häntä väärään suuntaan, eli siinä mielessä on mietittävä nopeasti onko miten vastuutonta antaa toisen olla väärässä, tai edes arvioitava että uskooko se vastapuoli enää itsekään omiin argumentteihinsa.

 

Te kaksi vastaväittäjää, niin mä en edes alennu tuolle tasolle vastaväittelyssä, mutta halusin vain lohdukkeeksi mainita tästä ja arvostan toki erilaisia vääriä mielipiteitäkin ettei teille tule pahamieli.

 

Katsoin jonkun luennon joskus jossa proffa sanoi että introverteissä ja ekstroverteissä ei lopulta ole niin paljoa eroa. Introvertillä se ajatus muotoutuu pään sisällä kun taas ekstroverteillä pään ulkopuolella, keskustelussa muiden kanssa. Salin ekstrovertitkin nyökyttelivät päätään vaikka käytännössä proffa sanoi että ekstrovertit sanovat ennenkuin ajattelevat.

 

No ilmankos naisten juttuja on niin rasittava kuunnella.

 

Kyllä ne I ja E on ihan oikeita kategorioita ja selvästi ihmisissä havaittavia ja tunnistettavia piirteitä mutta älyyn ne eivät liity mitenkään. Suomessa on perinteisesti väki ollut melkoisen introverttiä ja sille on sitten kehitetty lisäfiitsöreinä tällaisia aivopieruja kuin että se liittyisi jotenkin älykkyyteen että on hiljaa. Vastaavasti äänekkäitä ja kovia puhujia halveksutaan ja jopa vihataan. I syyllistää E:tä siitä että jää kokouksissa ja päätöksenteossa jalkoihin eikä tule kuulluksi vaikka ihan yhtä perustellusti voisi vain sanoa asiansa kuten muutkin jos kerran E:n pitäisi olla hiljaa ja aktiivisesti antaa muille tilaa. Ihminen voi kyllä tietoisesti opetella toimimaan luonteensa vastaisesti suuntaan tai toiseen.

Itse näen tuon sellaisena ajatusten ilmaan heittelynä. Kaikki ei todellakaan ole loppuun asti mietittyjä tai hyviä mutta siksi kokouksessa on useampia ihmisiä että toisten ideoihin ja heittoihin voi tarttua jos ne herättää itsessä lisää ideoita tai näkemyksen että homma voisi tuon pohjalta toimia.