Poliisien vihaaminen Suomessa

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja Perse-Laakkonen, 23.05.2016.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. Pöytä

    Rekisteröitynyt:
    06.11.2001
    Viestejä:
    4 255
    Joillain taas on ihmeellinen käsitys, että kaikki yläasteella kerrottu oli totta. Aihekin on täysin aiheen vierestä. Ketä oikeasti kiinnostaa, onko mahdollisesti jonkin hypoteettisen itse käärityn sätkän savu kroonisessa käytössä hieman tehdassavukkeitakin haitallisempaa?

    Kannabiksen laillinen status taas voi hyvinkin kiinnostaa, kun puhutaan suhtautumisesta virkavaltaan. Nämä linkittyvät yhteiskunnan kunnioittaman yksilön ruumiillisen itsemääräämisoikeuden tason kautta hyvinkin loogisesti.
     
  2. Pöytä

    Rekisteröitynyt:
    06.11.2001
    Viestejä:
    4 255
    Ei tule yllätyksenä, että noin suuri älykkö on myös homovihaaja.

    Oletko aivan varma omasta suuntautumisestasi? Ehkä sinunkin kannattaisi joku kerta lähteä avoimin mielin gay-klubille viihtymään. Suomessahan on nykyään peräti gay-sauna.
    Näin ei kukaan tosissaan voi luulla, joten ainoa mahdollinen päätelmä on selvillä. Hyvin on kyllä kypsytelty ja ylläpidetty trollialtteria, kun yli 12 vuotta on menty ilman permabannia. Tai no, eiköhän mahdollinen permabannikin ole ehtinyt kadota jonnekin vähintään kolmesti Muron erilaisten kaatumisten ja uudistusten takia. Sinnikästä toimintaa silti.
     
  3. SuperEgo

    Rekisteröitynyt:
    03.07.2001
    Viestejä:
    8 065
    Ei se tietenkään näin ole. Eivätkö esimerkiksi homojen hirttäjät ja raiskattujen naisten kivittäjät tee mielestäsi tietyissä maissa mitään väärää toteuttaessaan voimassa olevaa lakia?
     
  4. SuperEgo

    Rekisteröitynyt:
    03.07.2001
    Viestejä:
    8 065
    Ja tämä viesti sitten hyvinkin mahdollisesti täyttää rikoslain kriteerit kiihottamiselle kansanryhmää vastaan. Hienoa, että meillä on poliisi näitä keissejä tutkimassa, eikös juu?

    EDIT: Homot saattavat hyvinkin puolustaa "kamankäytön vapautta" monia muita useammin, koska sattuneista syistä homoilla on paremmat edellytykset ymmärtää itsemääräämisoikeuden merkitys kuin monella muulla ryhmällä. Itsemääräämisoikeuden puolustaminen on erittäin vahvasti seksuaalivähemmistöjen oman edun mukaista.
     
    Viimeksi muokattu: 25.05.2016
  5. MkH

    Rekisteröitynyt:
    03.09.2001
    Viestejä:
    3 626
    Tottahan tämä. Ainoa syy miksi itsekään en huumeita käytä, on koska ne ovat laittomia. Hirveästi tekisi piriä mieli ja sitä varmasti tässä parin tunnin sisällä saisin varsin helposti hankittuakin, mutta kun se on laitonta, niin minkäs teet :( Onneksi on tämä laki estämässä päihdeongelmia.
     
  6. Sym

    Rekisteröitynyt:
    03.01.2013
    Viestejä:
    354
    Heh asianomainen ei kyllä narkkari tai pilleripää ole, itseasiassa ihan työssäkäyvä ja tulojakin enemmän kun poliisilla ;)
     
  7. Taklaasukka Banned

    Rekisteröitynyt:
    23.12.2012
    Viestejä:
    795
    Sain toissapäivänä ihan perhanan hyvää palvelua poliisilta. Antoi hyviä neuvoja joilla voin naulata vakuutusyhtiön kikkailut alkuunsa, eikä tuon olisi tarvinut niin tehdä.
     
  8. Poistunut keskustelija 0054 Banned

    Rekisteröitynyt:
    22.10.2005
    Viestejä:
    17 868
    Kerran jopa tullut kiitokset, kun ilmoitin hätäkeskukseen baarista tultuani keissistä jossa tapahtui klassista parisuhdeväkivaltaa. Pojat kävi keräämässä jätkän talteen, ja muija kiitteli. Lähinnä jäi hyvä mieli päivän hyvästä tehdystä työstä.
     
  9. Kospi

    Rekisteröitynyt:
    12.06.2001
    Viestejä:
    1 041
    Onneksi on olemassa Ignore. Rontto ja pitipi inu pääsi just listalle. Rontto vois mennä muualle trollaamaan ja pitipi inu vois jättää vastaamatta trollauksiin.
     
  10. Chimera

    Rekisteröitynyt:
    20.05.2003
    Viestejä:
    433
    Erittäin hyvin nyky-Suomea kuvaava termi hyvinvointikrapula ulottuu vähitellen jo niin monelle eri osa-alueelle, että on hankala pysyä perässä. Tämän langan aihepiiriä koskien tuo ulkomailta apinointi ja itsetarkoituksellinen konfliktin ja hässäkän aiheuttaminen on niin naurettavaa, ettei ole tosikaan. Jotain ihme fantasiointia siitä, että käsillä on järkyttävä viranomaismielivalta, jota vastaan pitää taistella.

    Siinä missä ulkomailla tapahtuu jotain sellaista kuin joku Rodney Kingin muiluttaminen, on Suomessa poliisivoimien fasistisuuden ilmeneminen teleurkinta (tiettyyn rajaan saakka olennainen osa rikospoliisin tutkinnallisia toimintakeinoja) ja oikeuttaa mesoamaan suu vaahdossa jostain luokkasodasta.

    Kiakkoviaraat sun muut hihhulit kokoontuvat heittelemään poliisia kivillä ja pulloilla, huutelemaan herjoja ja paukuttamaan rumpujaan, eli kerjäämään itselleen ongelmia tyhjästä. Sitten, kun porukkaa aletaan tilanteen jäähdyttämiseksi ja irtaimiston suojelemiseksi motittaa ja kuskaamaan maijaan sekä kuulusteluihin, on käsillä uusi huikea skandaali osoituksena poliisin mielivaltaisuudesta.

    Anarkomarkojen hässäköinti on pelkkää riidan haastamista ja ongelmien kerjäämistä, jolta on helppo välttyä pysymällä himassa. Valitettavasti älynlahjoja näin yksinkertaisen asian toteamiseksi ei ole kaikille suotu.

    Poliisi ei tule kotiin pamputtamaan ketään ilman syytä, mutta saattaa kuin saattaakin käyttää voimakeinoja, jos siihen kohdistetaan väkivaltaisia aktioita. Meillä on tässä massa myös poliisin sisäiset toiminnanvalvontamekanismit huipputasoa. Paraatiesimerkkinä jokainen virka-aseen käyttö tutkitaan.

    Kun asiat ovat olleet jo pitkään liian hyvin, joutuu ongelmia luomaan tyhjästä ja se on kaikilla mittareilla niin idioottimaista, että ymmärrys on kovalla koetuksella.
     
  11. Antti Alien

    Rekisteröitynyt:
    06.08.2001
    Viestejä:
    2 142
    Poliisimiestä koskee useampaan eri lakiin kirjatut yleiset ja spesifiset kohtuullisuusvelvoitteet. Poliisilla siis todellakin on erittäin suuri vastuu ja velvollisuus tulkita lakia tapauskohtaisesti. Siinä epäonnistuminen saattaa olla virkarikos.
     
  12. The Dominator

    Rekisteröitynyt:
    23.12.2012
    Viestejä:
    1 593
    Hurja tilanne ravintolassa - asiakas painoi aseen miehen ohimolle
    Torstai 26.5.2016 klo 18.40

    Helsinkiläisessä ravintolassa koettiin uhkaava tilanne viime viikon perjantain vastaisena yönä.

    Poliisin mukaan yksi asiakkaista vetäisi yhtäkkiä käsiaseen esille ja painoi sen toisen asiakkaan ohimolle.

    - Oletko poliisi? Jos olet, niin ammun sinut, poliisi kertoo asemiehen uhanneen.

    Tilanne oli kuitenkin rauhoittunut eikä kenellekään käynyt mitenkään.

    Poliisi lähetti hälytyksen saatuaan paikalle useita partioita.

    Poliisi tavoitti ravintolan ulkopuolella olleesta autosta nuorehkon miehen, jonka hallusta löydettiin luvaton käsiase patruunoineen.

    - Häntä ei kuitenkaan epäillä ravintolassa tapahtuneesta uhkailusta, sanoo rikoskomisarioPekka SeppäläHelsingin poliisista.

    Toistaiseksi ei tiedetä, mistä uhkaava tilanne ravintolassa oli saanut alkunsa. Myöskään uhkaajan henkilöllisyydestä ei ole vielä tietoa.

    - Tutkimukset hänen löytämisekseen jatkuvat, Seppälä sanoo.

    Poliisi tutkii juttua laittomana uhkauksena ja ampuma-aserikoksena.

    - Tilanne on hyvin vakava, kun aseella uhataan ravintolassa, Seppälä huomauttaa.


    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016052621627976_uu.shtml
     
  13. Korvapuusti

    Rekisteröitynyt:
    04.01.2015
    Viestejä:
    1 059

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016060121658710_uu.shtml

    Poliisi pahoinpiteli putkaan viedyn - selvisi varoituksella


    Keskiviikko 1.6.2016 klo 13.08


    (ATTE KAJOVA)" style="margin-right: 0px; margin-left: 0px; padding-right: 0px; padding-left: 0px; color: rgb(102, 102, 102); text-decoration: underline;">[​IMG]
    Kuvituskuva. (ATTE KAJOVA)
    LUE MYÖS
    Tönäisi putkaan viedyn naama edellä pleksilasia päin - sakkoihin tuomitun poliisin virka puntarissa

    Lahden pääpoliisiasemalla työskentelevä vanhempi konstaapeli tuomittiin viime joulukuussa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa 25 päiväsakkoon pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

    Tuomio tuli päihtyneenä säilöön tuodun asiakkaan kohtelusta. Itä-Suomen hovioikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa, joten käräjäoikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi.

    Pahoinpitely tapahtui Lahden poliisilaitoksella joulukuussa 2014, kun kiinniotetulle 21-vuotiaalle miehelle tehtiin tarkastusta ennen putkaan laittoa.


    Tällöin poliisi oli tönäissyt kyykistellyttä miestä selästä, minkä seurauksena tämän kasvot olivat osuneet tarkastustiskin pleksilasiin.

    Käräjäoikeus oli arvioinut konstaapelin tahallisuuden astetta tekoihin lieväksi, minkä vuoksi poliisilaitos arvioi kirjallisen varoituksen riittäväksi kurinpitorangaistukseksi.

    Konstaapelin virkaura on muutoin ollut nuhteeton eikä hänelle ole aiemmin jouduttu antamaan kurinpitorangaistuksia, kertoo Hämeen poliisi tiedotteessaan.

    RISTO LASILA
     
  14. spellbook

    Rekisteröitynyt:
    04.10.2015
    Viestejä:
    1 603
    Korjataanpa:

    "Konstaapeli ei ole aiemmin jäänyt kiinni eikä hänelle täten ole aiemmin jouduttu antamaan kurinpitorangaistuksia, kertoo Hämeen poliisi tiedotteessaan."
     
  15. Korvapuusti

    Rekisteröitynyt:
    04.01.2015
    Viestejä:
    1 059
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016070721863816_uu.shtml

    Punasilmäinen mies kieltäytyi huumepikatestistä - poliisi teki perusteettoman kotietsinnän

    Torstai 7.7.2016 klo 21.27

    Kotkalaismies vaati käräjäoikeutta selvittämään, toimiko poliisi oikein tehdessään kotietsinnän hänen asuntoonsa viime keväänä.



      • Käräjäoikeus totesi kotietsinnän olleen pakkokeinolain vastainen
      • Mies oli kertonut poliisille silmiensä punoituksen johtuvan silmätulehduksesta
      • Mies oli kieltäytynyt huumepikatestistä vedoten lääkitykseensä
    [​IMG]
    Kymenlaakson käräjäoikeus totesi kotietsinnän olleen pakkokeinolain vastainen, ja poliisin tehneen asiassa virheen. Kuvituskuva. (ATTE KAJOVA)
    Poliisin mukaan mies oli vaikuttanut päihtyneeltä, vaikka hän kertoi käyttäneensä ainoastaan reseptilääkkeitä.

    Mies oli ystävänsä kuljettaman ajoneuvoyhdistelmän kyydissä, kun heidät pysäytettiin lähellä hänen kotiosoitettaan. Poliisi teki miehelle henkilötarkastuksen, jossa hänen hallustaan löydettiin reseptilääkepurkki sekä silmätippapullo. Mies näytti poliisille myös reseptin kyseisiin lääkkeisiin.

    Poliisi totesi hänen silmiensä olevan punaiset, jolloin mies kertoi sen johtuvan silmätulehduksesta.

    Poliisi vaati mieheltä huumausainepikatestiä, josta hän kieltäytyi vedoten ADHD-lääkkeidensä näyttävän positiivisen tuloksen amfetamiinille. Mies vietiin terveysasemalle näytteenottoa varten, koska hän kieltäytyi huumausainepikatestistä.

    Poliisi perusteli näytteenottoa toteamalla miehelle, "mennään katsomaan, jos olet vaikka syönyt liikaa lääkkeitä".

    "Lähdetään räjäyttämään sun kämppä"

    Terveysasemalla poliisi ilmoitti miehelle, että häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta hänen siirrettyään keskelle pihaa jäänyttä kuorma-autoa.

    Mies pyysi puhelintaan, mutta poliisi kieltäytyi antamasta sitä ja totesi, että "nyt lähdetään räjäyttämään sun kämppä", viitaten myöhemmin suoritettuun kotietsintään.

    Poliisi sai yleisjohtajalta suullisen määräyksen tehdä kotietsinnän miehen asuntoon. Sieltä ei kuitenkaan etsinnöissä löydetty mitään.

    Partio oli pyytänyt kotietsintälupaa miehen asuntoon ja perustellut sitä sillä, että mies oli kuljettanut ajoneuvoa ja vaikuttanut päihtyneeltä. Miehen hallusta löydetyistä reseptilääkkeistä partiossa ollut poliisi ei yleisjohtajalle maininnut lainkaan.

    Pakkokeinolain mukaan kotietsinnän voi tehdä epäillyn hallinnassa olevaan paikkaan, jos on syytä epäillä sieltä löytyvän jotain rikokseen liittyvää. Tässä tapauksessa ankarin rangaistus rikoksesta tulee olla vähintään kuusi kuukautta vankeutta, ja etsinnässä tulee olettaa löytyvän tarkemmin määritelty esine, omaisuus, asiakirja, tieto tai seikka.

    Korkeimman oikeuden tekemän ennakkopäätöksen mukaisesti huumepikatestistä kieltäytyminen tai mahdollisesti ärtynyt käyttäytyminen eivät sellaisenaan ole riittäviä perusteita epäillä henkilön olevan huumausaineen vaikutuksen alainen.

    Kymenlaakson käräjäoikeus totesi kotietsinnän olleen pakkokeinolain vastainen, ja poliisin tehneen asiassa virheen.

    Valtion varoista korvataan kotkalaismiehen asianajajalle 682 euron palkkio.

    SASU MÄKINEN
     
  16. Arab

    Rekisteröitynyt:
    20.10.2009
    Viestejä:
    1 763
    Tuo on kyllä varmaan mukavaa, että esimerkiksi joku voi ilkeyttään vinkata jotain huumehommaa jostain viattomasta ihmisestä, ja sitten kosntaapelit penkoo koko kämpän paskaksi, ja mitään ei löydy, ja kämppä on sitten ihan paskaisessa kunnossa ja kaikki tavarat on lattialla.
     
  17. Poistunut keskustelija 0054 Banned

    Rekisteröitynyt:
    22.10.2005
    Viestejä:
    17 868
    "Tässä tapauksessa ankarin rangaistus rikoksesta tulee olla vähintään kuusi kuukautta vankeutta" -Wikipedia, huumausaineen käyttörikos

    Niinno huumausaineen käyttörikoksestahan on korkeintaan tuo just 6kk, eli jos sattuu kusipäinen reinikainen vastaan, niin ihan vittumaisuuttaan voipi tulla penkomaan.
     
  18. Korvapuusti

    Rekisteröitynyt:
    04.01.2015
    Viestejä:
    1 059
    Pitäisikö tuomioistuimelta tulla lupa kotietsintöihin? Vähenisi kummasti nää virhearviot. Monissa oikeusvaltioissa näin onkin. Suomi on lisäksi saanut moitteita tästä kotietsintäsysteemistä ja varsinkin virheistä.
     
  19. Hetzer

    Rekisteröitynyt:
    21.08.2006
    Viestejä:
    1 442
    Yleensähän ne on nuo ACAB-hermannit ja muut venkulat jotka jaksaa valittaa poliiseista. Asiallisella käytöksellä saa vastineeksi asiallista käytöstä.
     
  20. Kospi

    Rekisteröitynyt:
    12.06.2001
    Viestejä:
    1 041
    Ei siihen tuomioistuinta tarvita, vaan selkeämmät pelisäännöt milloin kotietsintä voidaan suorittaa sekä pohdintaa mikä on oikeasti sellainen asia, että toisen kotiin voidaan mennä (eli sitä 6kk rangaistussäännön muokkaamista). Kyllä sen luvan nytkin antaa PU eli vähintään komisario.

    Näkisin suurimpana ongelmana sen, että poliisi tutkii omat rikosepäilyt. Korppi ei korpin silmää noki. Sen olen nähnyt ihan henkilökohtaisesti.

    Niin kauan kun poliisista valitetaan ja sen toimia kritisoidaan on merkki, että asiat jollain tolalla. Sitten kun arvostelu loppuu, niin alkaa pelottaa.

    E: Poistin osan, käsitin lainaamaani vähän väärin
     
  21. Korvapuusti

    Rekisteröitynyt:
    04.01.2015
    Viestejä:
    1 059
    Jep! Jotkut idiooti vaan luulee, että on heti poliisivastainen, jos kritisoi poliisia.
    Minkälainen juttu oli kyseessä?
     
  22. Mama70

    Rekisteröitynyt:
    26.08.2007
    Viestejä:
    7 518
    Sama pätee myös toisin päin. Tuossa juuri oli uutinen perusteettomasta kotietsinnästä.
    Luultavasti homma menee näin että poliisi on liian tottunut "syyllisiin" että hän on kehittänyt päässään oman erehtymättömän tutkan jolla tunnistaa tapaukset, tajuamatta että jos A, ei välttämättä B.
    Sitten kun on keskusteltu "syyllisen" kanssa, ja vittuiltu ärsyttäen, niin sitten voidaankin jo alkaa löytää syytä kuinka toinen on hankala. Valta kun on kiva juttu.
    Kun alkaa päässään kehittelemään miten tunnistaa hyvin syylliset, käy niin että naismurhaaja selviääkin vain sievästi hymyilemällä ja silloinhan ei tarvitse tutkintaa tehdä kunnolla kun poliisi jo tietää miten kaikki meni eikä tuomioistuimia tai kunnollista rikospaikan tutkintaa tarvita.
     
  23. Kospi

    Rekisteröitynyt:
    12.06.2001
    Viestejä:
    1 041
    Tuolla niitä tais olla jo aikaisemmin lueteltuna. Jutut menee niin lähelle omaa lähipiiriä, että en niitä täällä avaa, mutta juttuja on ties kuinka paljon ihan julkisesti tiedossa.

    Niin vaikka se _epäilty_ venkoilee ja vittuilee, niin poliisin ei niin kuulu tehdä. Heidän ei kuulu antaa "tapakoulutusta" tai keksiä syitä mennä toisen kotiin vain sen takia, että se asiakas nyt sattuu olemaan vittumainen. SE EI OLE POLIISIN TEHTÄVÄ. Suomessa tuntuu olevan (varmaan monessa muussakin maassa) vallalla sellainen konsensus, että sitä saa mitä tilaa ja se on ok. Eikä se nyt vaan mene niin. Poliisin tehtävä on valvoa lakia, ei rikkoa sitä. Tapakoulutusta antaessa se rikkoo lakia ilman minkäänlaista selittelyä ja sietää saada siitä rangaistuksen ja jos tällaisesta asiasta venkoilija valittaa niin jonkainen voi arvata miten lopussa käy. Niin, ei mitenkään.
     
  24. Korvapuusti

    Rekisteröitynyt:
    04.01.2015
    Viestejä:
    1 059
    Okei, mä ymmärrän
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti