Hedman Partnersilta kiristyskirje

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja Kapteeni Flint, 24.04.2015.

  1. Pääsiäinen

    Rekisteröitynyt:
    23.03.2016
    Viestejä:
    678
  2. jdee-

    Rekisteröitynyt:
    23.07.2008
    Viestejä:
    1 204
    Tossa Jonin omia perusteluita merkittävyyskynnyksen ylittymisestä:

    http://paalijarvi.fi/b/markkinaoikeus_hedman_2014/hakemus.pdf

    Kohdasta 4.3.3 löytyy mm.:

    "Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on vahvistettu, että BitTorrent-parven toimintaan osallistunut on rikosoikeudellisessa vastuussa myös myöhemmistä parvessa tehdyistä loukkauksista, vaikka käyttäjä ei olisi itse aktiivisesti osallistunut näihin (KKO 2010:48)"

    Eli hakemuksessa parveen osallistunut laitetaan syylliseksi myös sille mitä parvessa tapahtuu myöhemmin. Muuten perustellaan lähinnä yleisesti BitTorrentin toimintatavalla, eikä niinkään sillä mitä kukin on tehnyt.

    Olishan tossa paljonkin kyseenalaistettavaa, mutta se on vähän hankalaa, jos MAO ei itse sitä tee. Olisko taustalla sitten kuitenkin tekijänoikeusmafian lobbaus ja tällä tavoin venkslaamalla saadaan jokainen parvesta syylliseksi ja jokaista voidaan laskuttaa. Näin sitten torjutaan piratismia ja kirjebisnekseen osallistuvat nettoavat samalla mukavia summia.

    --

    Mun mielestä ne pcapit pitäisi edelleen vaatia todisteeksi jo yhteystietoja luovutettaessa, koska ilman niitä ei minkäänlaista tiedonsiirtoa ole todistettavasti tapahtunut. Tossa HP:n hakemuksessa kaikki kuitenkin perustuu siihen, että se jaettu data jatkaa monistumistaan * n ja kohta se on käytännössä jokaisella maailmassa.
     
    Viimeksi muokattu: 10.02.2017
  3. meneelujaa

    Rekisteröitynyt:
    14.01.2017
    Viestejä:
    96
    En ihan varmasti tiedä miten näitä viestejäni luet, mutta suosittelen että käyt vielä kertaalleen kaikki 23 kpl läpi. Voi olla että yllätyt.


    Hieman riippuu siitä mitä tällä trollauksella tarkoitetaan. En usko ollenkaan siihen että saavutamme enää koskaan sitä tilannetta joka oli joskus internetin alkuaikoina, tarkoitan siis kotikäyttöä eli 90-luvulla, jolloin asiat olivat mielestäni vapaampia. Toki silloinkin oli piratismia, oli oikeuksien puolesta taistelijoita jne. Ei kuitenkaan samalla tavalla hunajapurkille tulijoita kuin tänä päivänä. Nyt on asenne se, että jos pystyt rahastamaan, niin sen teet.
    Itse en olisi näin työttömänä huolissani jonin ja kumppaneiden työmahdollisuuksista. Kuten jo moneen kertaan todettu, niin toistaiseksi lakipykälien mukaan, millainen cv se sitten on jos joskus työpaikkaa joutuu hakemaan, en tiedä.
     
  4. Jeriko

    Rekisteröitynyt:
    25.01.2017
    Viestejä:
    25
    On myös yhtä järjetöntä, kuin terrorismi. Hatanmaan ja heidän päämiehensä kaltaiset uskottelevat itselleen olevansa oikeuden puolella ja taistelemassa vääräuskoisilta takaisin "menettämiään" saatavia ja jos siinä nyt sattuu itsekin rikastumaan samalla, niin so not sano Nykänen.
    Siinä mielessä homma eroaa vaan perinteisistä teroista, että heillä ajetaan sitä omaa pyhää aatetta ja Hedarit ynnä muut kaltaisensa tekee tätä puhtaasti helpon rahan toivossa. Ihmisarvon kunnioitus ja toteutus päämääriin pyrkiessä on kyllä 1-1.

    Joni Carl-Johan Hatanmaa pelaa pokeritermein jokaisen kierroksen huutamalla "all-in!" päämiehensä rahoilla. Joku siihen koukkuun varmasti joskus nappaa, mutta pikkuhiljaa on herran tunnettuus sitä luokkaa, että foldaajiakin löytyy sekä tietenkin se satunnainen Aavia, joka katsoo Hatanmaan kakkos-kolmoset ja lyö oikeita kortteja pöytään :D

    Henkilökohtaisesti näen tämän ryhmän ihmisiä valistavana, epäkohtia esiin tuovana ja parhaansa mukaan näitä bisneksiä jarruttavana lankana.
    @Dame Edna on IMHO kaikki selkään taputtelut ansainnut. Vai voitko nimetä toisen yhtä ansiokkaasti asiaa omalla nimellään ajaneen ihmisen, joka on käyttänyt enemmän omaa aikaa tätä selvittääkseen ja esille tuodakseen?
    Onhan näitä Yrittäjäin tukijoita, kommunistien vastustajia ja amispoikien toppuuttelijoita tässä nurkissä häärännyt. Yleensä näitä aikoja on promilletkin jo heillä kohdillaan ja huutelu uusilla tunnareilla voi alkaa... Tosin kuten tänään huomattiin oli tämä viimeksi mainittu henkilö ilmeisesti aloittanut viikonlopun vähän aiemmin ja kerkesi jo kaksi banaania pummia ennen iltapäiväteetä.
    Koko homman kyseenalaisuus huomioiden onkin hyvin mielenkiintoista nähdä kuka tätä voisi järkiperustein puolustaa? @ishiguro yritti edes vähän (tuli Trolli-leima) :D

    Vinkkinä ettehän sekoita ns. perus-trollia ja tekijänoikeus-trollia keskenään ;)
    https://en.wikipedia.org/wiki/Internet_troll
    https://en.wikipedia.org/wiki/Copyright_troll
     
  5. jmc_

    Rekisteröitynyt:
    31.01.2017
    Viestejä:
    15
    KKO 2010:48 päätöksessä todetaan vastaajan olevan rikosoikeudellisessa vastuussa parven omatoimisesta jakamisesta, koska vastaaja on alunpitäen tuonut kuvaustiedoston parven saataville:
    "
    Kuvaustiedoston vieminen Finreactor-verkkoon ei ole vielä sellaisenaan ollut riittävää sisältötiedostojen saattamiseksi verkon käyttäjien saataviin, vaan lisäksi on edellytetty kuvaustiedostoa vastaavan sisältötiedoston tarjolla oloa Finreactor-verkon käyttäjien koneilla. Toisaalta juuri kuvaustiedostojen vienti Finreactor-verkkoon on ollut avainasemassa siinä, että sisältötiedostoja on verkon toimintaperiaatteen mukaisesti voitu levittää verkon käyttäjien tietokoneilta toisille. Sisältötiedostoihin viittaavilla kuvaustiedostoilla on yksilöity ne sisältötiedostot, jotka ovat olleet verkossa tarjolla kopioitaviksi, ja kuvaustiedostojen välityksellä yksittäiset sisältötiedostot on myös saatu verkon käyttäjien tietokoneilta muiden käyttäjien ulottuville. Koska yksilöityjä sisältötiedostoja koskevat kuvaustiedostot ovat siten olleet välttämättömiä sisältötiedostojen yleisön saataviin saattamisen kannalta, kuvaustiedoston verkkoon toimittamista on pidettävä Finreactor-verkossa tehtyjen oikeudenloukkausten kannalta tekijänoikeudellisesti ja tekijänoikeusrikkomuksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksellisenä toimena.
    "

    Sen sijaan parvessa normaalina käyttäjänä olemisen rikosoikeudellinen vastuu jätetään tapauskohtaisesti tulkittavaksi:
    "
    Verkon käyttö tiedostojen jakamiseen on edellä kohdassa 8 todetulla tavalla merkinnyt tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin (404/1961) tarkoittamaa teoskappaleiden muuta levittämistä yleisön keskuuteen. Näin on tapahtunut ilman tekijänoikeuden haltijoiden lupaa ja siten näiden yksinoikeutta loukaten. Osallistuminen tällaista tavoitetta palvelevan järjestelmän toimintaan voi olla tekijänoikeudellisesti merkityksellistä ja merkitä osallisuutta tekijänoikeusrikkomukseen.
    "
     
  6. räätäli22

    Rekisteröitynyt:
    19.12.2015
    Viestejä:
    112
    Miksei anneta trollata! Siis kirjeenlähettäjät trollaavat omalla tavallaan, ja tietty threadi omalla tavallaan. Tänne ilmestynyt 7.2 MAO:n päätöksen jälkeen aika paljon "typeriä" sekasortoa aikaansaavia nimimerkkejä, ns. Joni on liittynyt kerhoon tai ns. maksettuja Joneja. Nyt haastetta äkkiä Antti Herlinille, haluan nähdä miten haasteen käy. Oikeasti, threadi pitää pysyä kasassa eikä antaa trolleille valtaa! Sekasortoa haluavat. Viikon sisään ihmetyttänyt kun niin paljon "rookie" postauksia tullut.
     
  7. semmosta

    Rekisteröitynyt:
    14.08.2016
    Viestejä:
    9
    Mitä nyt oikein sekoilet? Kaivappa se pää pois siskos perseestä. Minkä mielipiteeni? Totesin vaan että jos ei ketju miellytä niin aina voi perustaa toisen missä voi käydä mieleistään keskustelua. Tosin epäilen että se ketju vois olla aika hiljainen. Mitään bannia en ole tietääkseni kenellekkään vielä laittanu.


    Varoitus. t. Proc
     
    Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: 10.02.2017
  8. Jeriko

    Rekisteröitynyt:
    25.01.2017
    Viestejä:
    25
    Eikö itsestään kolmannessa persoonassa puhuminen sitten ole Mielenvikaista? Vai väitätkö nyt rehellisesti, että on sattunut samanlaisella kirjoitusprofiililla toimiva henkilö tukemaan tätä aiempaa banaanikuningasta? Samat Neuvosto-kommunismi-mielenterveys -jutut? Kohta varmaan alat herjata myös vammaisia ja ammattikoulun käyneitä?

    Äh, voitko vaan pysyä omassa nimimerkissäsi ja olla palaamatta 10 päivän jälkeen takaisin? Tämä oli viimeinen heittoni (internet) Trolleille. Jatkossa luotan moderaattoreiden silmään asiassa ja teen vaikka Ishiguron listan nimimerkeistä, joita en edes lue :P
     
  9. häxäboy98

    Rekisteröitynyt:
    10.02.2017
    Viestejä:
    16
    Alkaa olla se hetki viikosta kun ES-pirtelöt alkavat hapantua murokupissa ja jutut erillä lipsahtavan sen mukaisiksi.
    Itse nostaisin Dr. vatasen jutut täältä esille. Saatuani kirjeitä niistä on ollut eniten apua... Nyt ne ovat taas hukkuneet mölinään. En oikein näe viimeisen 50 sivun jutuista hyötyä.
     
  10. harthart Banned

    Rekisteröitynyt:
    10.02.2017
    Viestejä:
    1
    Sinun mielestäsi hyvään keskustelupalstakulttuurin kuuluu eri mieltä asioista olevien ja sellaisten jotka eivät hoilota neuvostoihanuutta viestien vasikoiminen ja bannaaminen? Toisin sanoen sananvapauden rajoittaminen ja sensurointi. Mitä luulette saavuttavanne tuolla trollauksella ja miten se parantaa kirjeen saajan asiaa?
     
  11. Proc Moderaattori

    Rekisteröitynyt:
    09.11.2000
    Viestejä:
    2 144
    Harthartti lähti sinne, minne edellinenkin nimimerkkinsä. Ulinaa seuraa varmasti, mutta jos ei osata aiheesta keskustella, niin rankkua tulee.
     
  12. Jonin vinkulelu Banned

    Rekisteröitynyt:
    10.02.2017
    Viestejä:
    5
    Ei kannata maksaa kirjettä syyttömänä ja kannattaa tehdä rikosilmoitus, jos on saanut perättömästi kirjeen! Ilmeisesti kuitenkin nämä hutikirjeet on todella, todella harvinaisia tapauksia, kun erikoistuomioistuin eli markkinaoikeuskin asiantuntijoineen on todennut Excipion teknisen todistuksen luotettavaksi. Operaattoreillakaan ei ole ollut asiaan mitään valittamista.

    Jos itse tai joku perheessä/sukulaisista on pahis + syyllinen ja liikaa pelottaa oikeuden eteen joutuminen ja mahdollinen rikosrekisteri ja perintä, niin Turren kautta on mahdollisuus saada vähän alennusta, jotta jää rahaa limonaatiin. Mukavaa viikonloppua kaikille ja eiköhän pysytä asialinjalla, oikein hyvää työtä teette täällä Murofoorumilla salapoliisit, nostan hattua! :)
     
  13. rullakebab

    Rekisteröitynyt:
    20.09.2012
    Viestejä:
    182
    Pppp
     
    Viimeksi muokattu: 09.03.2017
  14. semmosta

    Rekisteröitynyt:
    14.08.2016
    Viestejä:
    9
    Mitä enemmän sitä parempi :D No jottei ihan offtopic menis koko ajan niin en itsekkään MAOlta saanu tarkennusta noihin kysymyksiin siitä merkittävyydestä kun sitä kyselin ja aika monta muutakin kysymystä kuitattiin sillä että vastaukset löytyy siitä annetusta päätöksestä. Tosin mitään vastausta kysymyksiin en siitä löytänyt...tai ainakaan niihin mitä esitin.
     
  15. ishiguro

    Rekisteröitynyt:
    10.01.2017
    Viestejä:
    208
    On mennyt jo kauan sitten sekaisin mikä trolli minä olen. Välillä olen Hatanmaa, välillä Kari, välillä jotain muuta. Mutta vaikka absoluuttisen järkeviä kirjoittelenkin en edelleenkään mielestäni puolusta kirjetrolleja. Alussa erehdyin tuomaan esille näkemyksen, että kirjeen saajan voi joissain tilanteissa olla "järkevä" maksaa. Se ei sopinut tämä ketjun vakkareiden putkiajatteluun, joten sain groupthinkin ja vainoharhaisuuden vuoksi epämääräisen trolli-kendo-anime-leiman. Ei se mitään, sillä mennään. :)
     
  16. Anselmi71

    Rekisteröitynyt:
    20.03.2013
    Viestejä:
    212
    Rikosrekisteriin..? Eihän kyseessä ole rikos vaan riita-asia.
     
  17. Jonin vinkulelu Banned

    Rekisteröitynyt:
    10.02.2017
    Viestejä:
    5
    Minun mielestä se on kyllä merkittävää, kun kirjeen lähettämällä suojellaan tekijänoikeuksia ja lisäksi voi saada paljon rahaa. Kysy vaikka kirjeen lähettäjältä.

    – Jos tekijänoikeusloukkauksiin halutaan vaikuttaa, niin kiinnijäämistodennäköisyyden kasvaminen on avain siihen, että ihmiset alkavat käyttää laillisia palveluita. Se onko tämä kirjeiden massalähettely oikea tapa, jää nähtäväksi.

    Näin on Turrenkin ystävämme todennut Ylen haastattelussa muinoin.
     
  18. ishiguro

    Rekisteröitynyt:
    10.01.2017
    Viestejä:
    208
    :D Schindlerin lista, Ishiguron lista, mitä näitä nyt on...
     
  19. Lampun&varjostin

    Rekisteröitynyt:
    29.01.2017
    Viestejä:
    21
    Aika mielenkiintoinen toi kun otin ip osoite tiedot facebookista niin siellä on saman päivän aikana kahta erilaista ip osoitetta jolla olen kirjautunut facebookkiin onko tämä edes mahdollista ja sitten taas sama seuraavana päivänä ja tarkastin kirjeen saanti päivän niin siellä oli just nämä kaksi ip osoitetta se mistä loukkaus on tapahtunut ja sitten tämä ip joka on ihan eri, että mitäs helvettiä miten toi on mahdollinen? Sama toistuu edes takaisin ensivuoden helmikuuhun saakka sitten on tasaisesti vain yhtä ip:tä...

    Osaako kukaan sanoa tästä mitään?

    PS: Tarkastin millä logannun sisään niin sama selain eli ei ole puhelin jne mukana tässä.
     
    Viimeksi muokattu: 10.02.2017
  20. valurauta

    Rekisteröitynyt:
    23.01.2010
    Viestejä:
    2 476
    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2010/20100048, Kohta 12

    Eikö em. kohta 4.3.3 ole näin aika vahvaa KKO:n tuomion tulkintaa?

    A:ta pidettiin levityksestä vastuullisena, koska hän oli etsinyt ja levittänyt kuvaustiedostoja nimenomaisena tarkoituksenaan levittää varsinaista sisältöä osana Finreactor-yhteisöä. Eihän A edes osallistunut itse koko parven toimintaan.

    13. A on ollut Finreactor-verkon rekisteröitynä käyttäjänä perehtynyt käyttämäänsä järjestelmään, joka on perustunut verkon ylläpitäjien ja käyttäjien yhteistoimintaan tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen levittämiseksi verkon käyttäjille tehokkaasti ja kustannuksetta. A on käräjäoikeudessa kertonut, että verkon keskustelupalstalla oli kyselty kyseisenlaisia pelejä ja hänen menettelynsä tarkoitus oli ollut, että Finreactor-verkon käyttäjät saisivat kyseiset pelit omalle koneelleen.

    14. A on näin ollen tiennyt kuvaustiedostot Finreactor-verkkoon viedessään peleihin kohdistuneesta kysynnästä ja siitä, että kuvaustiedostoja vastaavat sisältötiedostot tulevat verkon toimintaperiaatteiden mukaisesti ilman oikeudenhaltijoiden lupaa leviämään tiedostojenjakoverkossa, samoin kuin siitäkin, että siihen johtaa ratkaisevasti juuri hänen oma menettelynsä. Sanottu lopputulos on ollut A:n menettelyn nimenomainen tarkoituskin, ja pelitiedostoja on tosiasiassa ladattu tiedostojenjakoverkossa yli 200 kertaa.

    Tuomiossa vähemmistöön jäänyt Mikko Tulokas kyllä esitti näkemyksenään, että kaikki osalliset ovat yhtä syyllisiä, mutta Finreactor kai oli aika tiukasti järjestynyt organisaatio?

    Seurantapalvelimella on ollut tieto verkon käyttäjien koneilla olevista tiedostoista, niiden latauksista ja jakotapahtumien määristä. Palvelimen avulla on teknisesti valvottu käyttäjäkohtaisten sisältötiedostojen lataamisten ja jakamisten välistä suhdetta eli niin sanottua ratiolukua. Järjestelmän tehokas toiminta ja suuren tietojensiirtonopeuden saavuttaminen on edellyttänyt, että tiedostoja itselleen kopioineet käyttäjät ovat myös jakaneet toisille omalla tietokoneellaan olevia tiedostoja.
    ...
    Finreactorin toiminta edellyttää sekä verkon ylläpitäjien että sen käyttäjien panosta. Ylläpitäjien vastuulla on seurantapalvelimen toiminta ja käyttäjien hallinnoiminen. Käyttäjiltä edellytetään sekä sisältötiedostojen että niiden löytämisen ja kopioinnin mahdollistavien kuvaustiedostojen toimittamista muiden saataville. Verkon toiminta on ollut tarkoin järjestettyä ja perustunut selkeään työnjakoon. Kuten muidenkin mukana olleiden, myös A:n on täytynyt tuntea verkon toimintaperiaatteet ja olla selvillä myös omasta asemastaan kokonaisuudessa. Verkon toiminnassa mukana olleiden rikoskumppanuuden, yhteisymmärryksen ja tahallisuuden osalta ei ole epäilystä.

    Tämä näkemys EI siis ollut KKO:n tuomio vaan vähemmistöön jäänyt mielipide. Melkeinpä olisin sitä mieltä, että KKO on katsonut A:n vastuun syntyneen pikemminkin Finreactor-yhteisön tiiviin organisoitumisen kuin BitTorrent-tekniikan kautta.
     
  21. Jonin vinkulelu Banned

    Rekisteröitynyt:
    10.02.2017
    Viestejä:
    5
    Käytätkö salattua virtuaaliverkkoa (VPN) tai onko liittymäsi mobiililiittymä? Nämä voisi selittää asiaa.

    Ai niin olikin näissä tapauksissa toistaiseksi, anteeksi muistin väärin. Teoriassa kuitenkin rikosasiaksi voisi lain puolesta asia mennä ja monessa työssä on ikävää, jos paljastuu esimiehelle asti rötöstelyt. Ei kannata rötöstellä.
     
  22. Lampun&varjostin

    Rekisteröitynyt:
    29.01.2017
    Viestejä:
    21
    Minulla ei ole kuin mobiili netti vain puhelimessa ja käytän vain ainoastaan kiinteää nettiäni. En koskaan kirjaudu puhelimella minnekkään ylimääräseen kun vainoharhanen. Nyt oon entisestään vainoharhasempi pingaan iptä viikottain nyt. Voi sanoo että kyseistä latausta en löytänyt mitään tietoa recovery ohjelmalla koneeltani etten nyt tiedä mitä tässä nyt on tapahtunut.
     
    Viimeksi muokattu: 10.02.2017
  23. Jonin vinkulelu Banned

    Rekisteröitynyt:
    10.02.2017
    Viestejä:
    5
    Kyseessä on mahdollisesti kiinteän liittymäsi JA mobiililiittymäsi IP:t. Jos käytät kännyllä FB:tä/FB Messengeriä, niin sekin näkyy luonnollisesti logeissa.
     
    Viimeksi muokattu: 11.02.2017
  24. jmc_

    Rekisteröitynyt:
    31.01.2017
    Viestejä:
    15
    Mielestäni on, koska KKO:n päätöksessä vastuu parven toiminnasta lankesi vastaajalle kuvaustiedoston alunperin saataville saattamisesta, kun HP:n hakemuksessa tämän vastuun väitetään olevan kaikilla käyttäjillä.
     
  25. Hasturinpoika

    Rekisteröitynyt:
    20.10.2011
    Viestejä:
    638
    Torrenfreak:
    BitTorrent Expert Report Slams Movie Piracy Evidence

    74 sivunen raportti jossa käydään läpi Excipion/Texcipion valvontasoftan heikkouksia:

    https://www.scribd.com/document/338868924/Expert-Report?secret_password=zXIh8K7Hbh8DcmP2DKuS

    "One of the major complaints is that the tracking system only takes 16k blocks from the target IP addresses, not the entire file. This means that they can’t prove that the defendant actually downloaded a full copy of the infringing work. In addition, they can’t do a proper hash comparison to verify the contents of the file.

    That’s only part of the problem, as Mr. Witteman lists a range of possible issues in his conclusions, arguing that the reliability of the system can’t be guaranteed.

    • Human error when IPP enters information from Malibu Media into the Excipio system.
    • Mr. Patzer stated that the Excipio system does not know if the user has a complete copy of the material.
    • The Excipio system only take 16k blocks from the target IP addresses.
    • There has not been any description of the chain of custody of the IPP verification affidavits nor that the process is valid and secure.
    • IP address false positives can occur in the system.
    • The user’s access point could have been incorrectly secured.
    • The user’s computer or network interface may have been compromised and is being used as a conduit for another user’s traffic.
    • VPN software could produce an inaccurate IP address of a swarm member.
    • The fuzzy name search of file names as described by Mr. Patzer could not have identified the file kh4k52qr.125.mp4 as the content “Romp at the Ranch.”
    • Proprietary BitTorrent Client may or may not be properly implemented.
    • Claim of “zero bugs” is suspect when one of the stated components has had 5 over 431 bugs, 65 currently unresolved.
    • Zero duration data transfer times on two different files.
    • The lack of any available academic paper on, or security audit of, the software system in question.
    In addition to the technical evidence, the expert report also sums up a wide range of other flaws"

    En ole raporttia vielä lukenut, mutta varmaan mukavaa iltalukemista luvassa.
     
    Viimeksi muokattu: 11.02.2017

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti