Hedman Partnersilta kiristyskirje

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja Kapteeni Flint, 24.04.2015.

  1. Lakeija03

    Rekisteröitynyt:
    18.01.2017
    Viestejä:
    12
    1) Trollifirma ei tiedä sinusta mitään muuta kuin osoitteesi. Eli asutko yksin tai mitään muutakaan seikkaa (ellet itse mene paljastamaan asiaa tai asia ole selvitettävissä esim. SoMe:n kautta).

    ---> Tuolla yksinasumisella ei siis ole mitään merkittävää väliä todennäköisyyksiin joutua sinne markkinaoikeuteen. Edelleen 99,99% todennäköisyydellä ei sinne joudu, jos pitää turpansa kiinni ja suojaa selustansa.

    Sen sijaan itse markkinaoikeudessa puolustus ja selvitys pitäisi perustua tällöin muuhun kuin asunnon toisiin asukkaisiin sitten, jos asuu yksin. As simple as that. Eli tällöin olisi hyvä löytyä sitten jokin muu uskottava selitys, esim. todisteita aktiivisesti käyvistä vieraista, järkätyistä bileistä tai vaikka lanien pitäminen todistetusti väitettyjen latauksien aikaan tai vastaavaa. Selvää on kuitenkin, että itse markkinaoikeudessa olisi jo lähtökohtaisesti parempi tilanne mikäli asunnossa asuu muita.

    ...mutta sinne ei joudu kuin "7-oikein" saavat suurisuiset tapaukset, joten ohje siis edelleen sama: "älä maksa & älä ole yhteydessä" ja voit olla huoleti.
     
  2. halpis

    Rekisteröitynyt:
    19.12.2006
    Viestejä:
    4 325
    Ei se ip silti riitä koska ei voida osoittaa että se oli edes juuri kyseisen käytössä tuona aikana. Trollikirjeeseen se kyllä riittää koska ei kukaan keillä lähettmästä rahanruinauskirjeitä tuntemattomille. Jos taas historiaa on pitkästi niin voi jollain todennäköisesyydellä varmistua siitä että ip on todella ollut kyseisellä liittymällä. Silloin mielestäni asia on muutenkin erilainen koska näissä perus tv-sarjojen jaoissa tapaukset ovat suhteellisen yksittäisiä jolloin rikosnimikekin on kai rikkomus tms., mutta jos jakoja on kasapäin ja vuosikaupalla niin voihan sitä tietty kattoa peiliinkin että mitä helvettiä ja sen todennäköisyys että oikeuskin näin toteaa kasvaa. Tähän kun yhdistää muut potentiaaliset todisteet facebookista ja muualta niin onhan se tunnistus ainakin ihan riittävän varma. Ongelma näissä kirjeissä on ettei niitä pitäisi lain mukaan ikinä voida edes lähettää koska normaalien käyttäjien tietoja ei lain mukaan voisi edes luovuttaa. Suurjakajan taas saisi, eikä heitä kannattaisi edes lähestyä kirjeitse, mutta sehän ei ole trollien tarkoitus. Ja silloin oikeuteenkin mentäsiin varmaan vähän eri todeisteilla kuin jollain tekaistujen parvien ja muun hämäräperäisen tavaran kanssa.
     
    Viimeksi muokattu: 19.01.2017
  3. sirace

    Rekisteröitynyt:
    05.10.2009
    Viestejä:
    924
    Tämä olis täysin uusi tieto minulle, HP saa samalla näppärästi kaikkien saitkokirjeen.fi sivuilla kävijöiden IP:t selville joita voi verrata haasteissa oleviin osoitteisiin.
     
  4. Elite_wareZ

    Rekisteröitynyt:
    20.08.2016
    Viestejä:
    10

    munapäät käyttää googlea.on muitakin
    google sensuroi tosi paljon, johdattelee kerää kaikki tiedot mielummin.duckduckgo.com startpage.com, http://www.bing.com jne bingi on kyl melkein sama kuin google
     
    Viimeksi muokattu: 19.01.2017
  5. Elite_wareZ

    Rekisteröitynyt:
    20.08.2016
    Viestejä:
    10
    saksan trollit muuten jakaa itse parvessa testattu on...
     
  6. ishiguro

    Rekisteröitynyt:
    10.01.2017
    Viestejä:
    208
    Onpas täällä äkäistä jengiä.

    Tarkemmin ajateltuna en edes halua käsitellä kysymystä "kannattaako maksaa". Lähinnä mietin sitä "onko turvallista maksaa"? On selvää, että kannattavuusaspekti arvioidaan intuitiolla. Jos intuitio kertoo, että kannattaa maksaa, täytyy vain arvioida onko se turvallista. Sen voi tehdä tiedon perusteella. Edellä esittämässäni tapauksessa se on perustellusti kirjeen saajalle turvallista.
     
  7. ishiguro

    Rekisteröitynyt:
    10.01.2017
    Viestejä:
    208
    En väitä, että aina kannattaa maksaa. Väitän, että voi olla turvallista maksaa.
     
  8. ishiguro

    Rekisteröitynyt:
    10.01.2017
    Viestejä:
    208
    Käsittelet nyt viestistäni rivejä erikseen ja ymmärrät jokaisen väärin. Kun sanon kirjeen saajan tietävän mitä tiedostoja on ladattu, väännät sen siihen ettei lähettäjä tiedä sitä. Yritä ymmärtää niiden olevan kaksi eri asiaa.

    Käskylauseissa 1-3, jotka tuossa lopussa luettelet ei ole mitään logiikkaa tai perusteluja, jotka osoittaa vääräksi.

    Jos kirjeen saajan on turvallista maksaa, on varaa maksaa ja on tärkeää saada mielenrauha, on se saajalle houkutteleva vaihtoehto. Tekisi melkein mieli sanoa järkevä vaihtoehto, mutta järkevyyden arviointi on mielestäni mahdotonta.
     
  9. ishiguro

    Rekisteröitynyt:
    10.01.2017
    Viestejä:
    208
    Ihan mielenkiinnosta, mitä epäilyttäviä tietoja täällä on esitetty? Ihan vain että tiedän olla vähemmän epäilyttävä. :)
     
  10. TaxiM Banned

    Rekisteröitynyt:
    12.12.2012
    Viestejä:
    1 652
    No, nyt viimeistään satunnaisetkin lukijat huomaavat miten tämä japanin nimimerkki sössöttää jatkuvasti asioita maksamisen kannalle. Ja ei varmasti jää viimeiseksi sellaiseksi nimimerkiksi. Sen verran paljon tällä foorumilla paljastetut asiat haittaavat tätä rahastusta, jossa kymmeniltä tuhansilta suomalaisilta yritetään huijata rahaa tietämättä oikeaa tekijää lainkaan.
     
    Viimeksi muokattu: 19.01.2017
  11. twigman

    Rekisteröitynyt:
    01.08.2016
    Viestejä:
    192
    Jos olet syyllistynyt lataamiseen niin maksun pitäisi olla joka tapauksessa kohtuullinen suhteessa tapahtumaan. Maksukehoitukset lähtevät saman suuruisina kaikille, huolimatta teon laajuudesta tai siirretystä datamäärästä.
    Täydellä kaistalla torrentteja yötäpäivää tykittävät saavat saman hyvityssumman kuin sellainen joka on jakanut/ladannut 10kt jotain tiedostoa. Miten tähän ei nyt oikeasti kukaan ole puuttunut? Luulisi että MAO:ssa olisi ensimmäisenä tarkasteltu tuota merkittävyyttä ja tiedusteltu JAON MÄÄRÄÄ(liikkuneita kilotavuja) mutta nyt vaikuttaa siltä että IP-osoitteiden hakijat ovat nerokkaasti sumuttaneet asiaan perehtymättömiä henkilöitä näillä tekniseltä kuulostavilla parvilla ja potentiaalisella yleisöllä.

    En tiedä mikä on Flintin tilanne tällä hetkellä mutta toivon että MAO:n toimiin puututtaisiin ja jonkun toisen oikeustahon käsittelyssä näiden tuomioiden saaneiden henkilöiden tilanteet käsiteltäisiin uudestaan.
    Haasteeseen olisi voinut vastata sen tullesssa "Teon merkittävyys ei ole ollut suurta koska parvien koko ei kerro mitään jaetun datan määrästä, tiedot on luovutettu kiristäjille väärinperustein ja vaaditut summat ovat kohtuuttomia."
    ...Teon kiistäminen tietenkin muuttaa koko homman täysin ja siinä vaiheessa tulee yksityisetsivät yms. mukaan. Silloin IP-osoite ei riitä mihinkään ja syyttäjällä pitää olla muutakin takana kuin pelkkä liittymän haltijan tieto.
     
    Viimeksi muokattu: 19.01.2017
  12. Pääsiäinen

    Rekisteröitynyt:
    23.03.2016
    Viestejä:
    678
    Vaihtoehto A on toivottavin vaihtoehto trollauksen lopettamiseksi, mutta vaihtoehto B on täysin toteutettavissa oleva vaihtoehto, mikä trollien itsesuojeluvaisto ei toimi. On valitettavaa, että lakia hyväkseen käyttävät ihmiset kuvittelevat olevansa koskemattomia koska ovat lakimiehiä, mutta on sitä presidenttejä ja kuninkaallisiakin syösty vallasta...lopullisesti, eikä siinä vaiheessa hymy ole ollut heidän huulilla.

    Kannattaa jättää ottamatta yhteyttä trolleihin, olla maksamatta mitään ja pyrkiä vaikuttamaan vaihtoehdon A toteutumiseen Dame Ednan tavoin, eli kirjelmöimällä asiaan vaikuttamaan kykeneville tahoille.
     
  13. User-ID #1234

    Rekisteröitynyt:
    19.03.2009
    Viestejä:
    4 986
    Ja nyt paljastit ittesi, heedman.
     
  14. Rullis

    Rekisteröitynyt:
    25.04.2007
    Viestejä:
    716
    Kirjoita tunnuksella muihinkin lankoihin. Uusi tunnus mikä jauhaa samaa levyä yhdessä ja samassa topicissa herättää aina epäilyksiä. Älä ole noin läpinäkyvä. Jos jokainen viestisi on blaa blaa blaa kyllä maksaminen on järkevää, niin kyllä ne kirjoittelumotiivit paistaa Naantaliin saakka. Tajuan kyllä, että tämä ei ole sun koulutusta vastaavaa hommaa, mut nyt vähän ryhtiä kaveri.
     
  15. KingLizard

    Rekisteröitynyt:
    05.08.2016
    Viestejä:
    57
    Noniin, nyt tuli itsekkin laitettua juttuvinkki M.O.T:lle :)
     
  16. Veetapiksi

    Rekisteröitynyt:
    02.11.2016
    Viestejä:
    31
    Ihmettelen miksi joillekin lähetetään kymmeniä kirjeitä, kun toiset pääsevät 1-3 kirjeellä. Kirjeen uskottavuushan laskee exponentiaalisesti mitä enemmän niitä tulee. Järkevin selitys minkä itse keksin, on että lähettäjä on unohtanut merkata muistiin montako kirjettä on lähettänyt, näille jotka 10 jo saaneet.
     
  17. tsn81

    Rekisteröitynyt:
    13.03.2003
    Viestejä:
    1 746
    Taitaa Adultia olla ainoa mikä pommittaa kymmenillä kirjeillä. Hedman Partners ja tähän mennessä TOT (Pentti Viljakainen) lähettää sen 1-3 kirjettä.
     
  18. mlackke

    Rekisteröitynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    768
    Ainakin itse sain tiedot omalta operaattorilta kun kysyin. Piti täyttää joku virallinen lomake sitä varten...meni pari viikkoa ja tuli joku 10 sivuinen paperiläjä jossa oli joka ikinen puhelinkeskustelu,maili, ..jne listattu.

    Mutta soita toki uudestaan ja kysyppä millä perusteella operaattori voi kieltäytyä oikeuden päätöksestä.
     
  19. Riistinrauta

    Rekisteröitynyt:
    11.12.2015
    Viestejä:
    303
    Jos teon ja kirjeen lähettämisen välillä on pääsääntöisesti ~vuosi, niin kuinka todennäköisenä pidät IP:n olevan sama kuin kirjeeseen kirjoitettu osoite?

    Tottakai se on turvallista maksaa.
    Turvallista on myös olla jatkaa matkaa kadulla kun näkee jonkun murtautuvan autoon eikä puuttua asiaan millään lailla. Saattaahan ne vaikka nähdä/kuulla, että soitat poliisille.
    En kannata piratismia. En myöskään kannata hämärin perustein toimivia nigerialaisfirmoja jotka huijaavat ylisuuria korvaussummia. Motiivina kuitenkin on voiton teko, ei piratismin kitkeminen.

    Ymmärrän ettet halua käsitellä kysymystä "kannattaako maksaa" kannalta koska maksaminen on typerin kaikista vaihtoehdoista. Mahdollistat maksamalla trollibisneksen jatkumisen ja vaikka ostat itsellesi puhtaan omantunnon, niin siirrät stressin useiden muiden harteille.
     
  20. Riistinrauta

    Rekisteröitynyt:
    11.12.2015
    Viestejä:
    303
    Mä olen päättänyt luottaa siihen mitä operaattori minulle aikoinaan sanoi. =)
    Ymmärsit väärin... tai kirjoitin epäselvästi. Operaattori ei sanonut uhmanneensa oikeuden päätöstä, vaan että liittymää koskevia tietoja ei ollut luovutettu mihinkään.
     
  21. Hiukkassuodatin

    Rekisteröitynyt:
    12.01.2017
    Viestejä:
    37
    Siitähän on todisteet että kirjeenlähettelijätahot seuraavat näitä keskusteluja, eikä epäilystäkään, etteivätkö niihin myös osallistuisi. Itsekin olen bongannut täältä mielestäni selviä tapauksia. Toisaalta olen vähän miettinyt, esiintyisivätkö tuollaiset ammattipelurit kuitenkaan niin läpinäkyvästi? Luulisi heidän osaavan piiloutua vähän taitavammin.

    Trollien olemassaolosta on joka tapauksessa kyllä syytä varoittaa uusia lukijoita. Mutta vastauksia ei kannattaisi liian usein jättää pelkkään trollisyytökseen, vaan kumota epäilyttävältä vaikuttavia kommentteja myös hyvin perustelluilla ja asiapitoisilla vasta-argumenteilla. Saisivat siinä samalla kaikki muutkin kerjun seuraajat tärkeätä tietoa.

    Tuosta maksamisesta voisi kuitenkin sanoa ihan tunnetasollakin sen verran, että se on kyllä näissä ceisseissä se vastenmielisin vaihtoehto. Sama kuin poliiisi väittäisi sinun ajaneen ylinopeutta, olisit asiasta jyrkästi eri mieltä, mutta et mitenkään pystyisi todistamaan asiaa. Sakko poliisin yksipuolisesti väittämästä rikkeestä olisi vaikkapa sata euroa ja lisäksi poliisin omat, itsensä määrittelemät sakkolapunkirjoittamiskulut olisivat vaikka tuhat euroa siihen päälle. Kuulostaa ihan muun kuin oikeusvaltion meiningiltä. Ja kuka uskoisi tuossa tilanteessa, että poliisin jalo tavoite olisi ylinopeuksien kitkeminen ja että sydämensä pohjasta asti kumpuaisi toive, ettei pian kukaan enää ajaisi ylinopeutta.

    Yksi yksityiskohta on minusta jäänyt tässä monella tavalla ansiokkaassa keskusteluketjussa hiukan huonosti perustelluksi vaikka useampikin on sitä kysynyt (olen lukenut koko ketjun). Nimittäin liittymän haltijan vastuu liittymän käytöstä. Näin jossain kopion muistaakseni Hedmanin kirjeestä, ja siinä rinnastettiin "sinä tai perheenjäsenesi" vastuiden kannalta samalle viivalle. Taidettiinpa ihan suoraan mainitakin, että liittymän haltijana olet vastuussa siitä, mitä kuka tahansa liittymällä tekee. Myös Turren sivuilla taisi muistaakseni olla tämä sama asia, ikään kuin faktana (en nyt ehdi tarkastaa).

    Ja olihan tuolla ketjun alkupuolella esimerkkikin yksinhuoltajaäidistä, joka oli lapsensa tekemisten takia hädissään soittanut kirjeenlähettäjälle neuvotellakseen kohtuutonta hintaa alaspäin, mutta oli kuitenkin asian puheeksi otettuaan joutunut täysimääräisiin korvauksiin. Vaikka siis oli pelkkä liittymänhaltijana eikä itse ollut tehnyt mitään väärää.

    Moni pitää täällä kuitenkin absoluuttisena totuutena sitä, ettei liittymänhaltija ole missään vastuussa muista kuin omista tekemisistään. Onko tähän jotain vedenpitävää faltaa olemassa?
     
  22. osmankäämi

    Rekisteröitynyt:
    19.01.2017
    Viestejä:
    3
    Tähän vielä lisätietoa sen verran että jokainen voi pyytää operaattorilta ns. asiakastapahtumiaan nähtäväksi. Eli siinä löytyy asiakkuuden kaikki mahdolliset tiedot ja tapahtumat päivämäärineen. Tämän saa pyytää muistaakseni kerran vuoteen ilmaiseksi.

    Terveisin operaattorilla työskentelevä. Ja mitä tuohon spekulaatioon operaattoreiden toiminnasta tulee niin aikalailla suorilta ne näitä tietoja luovuttavat. Eikä näköjään ole ongelma edes oman työntekijän tietojen luovutus.

    Tuli tässä vielä sellainen mieleen, että jos trolleille luovutetaan osoitetiedot jne niin mitä tapahtuu esim turvakieltoasiakkaiden kohdalla? Eli luovutetaanko heidänkin osoitetiedot eteenpäin vaikka näissä tapauksissa osoitteista ei saisi edes ikinä puhua saati sitten luovuttaa eteenpäin. Mikäli näin on niin kuulostaa aika pelottavalta.
     
  23. kaline

    Rekisteröitynyt:
    28.11.2016
    Viestejä:
    10
    Löytyy:

    http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002530189.html
     
  24. DrVatanen

    Rekisteröitynyt:
    27.09.2001
    Viestejä:
    6 316
    Käviskös tuo Suomen laki?
     
  25. Mr. Mailinator Banned

    Rekisteröitynyt:
    10.01.2017
    Viestejä:
    14
    :o
     
    Viimeksi muokattu: 21.01.2017

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti