Hedman Partnersilta kiristyskirje

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja Kapteeni Flint, 24.04.2015.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    5 518
    Noin se varmastikin menee, että yhdistelevät eri tekijöitä, mutta huvittavaa tässä on se, että kun eivät millään halunneet luovuttaa tietojani, niin myönsivät hallinto-oikeudelle, etteivät tiedä, kenen tietoja tiedoissani on.

    Laitoin tuon Hedman Partnersin tietosuojaselosteen 2020 näkyville. https://www.theniceman.com/coppermine/albums/userpics/10002/18/Liite_9_-_Tietosuojaseloste.pdf

    Kohdassa 8 Rekisteröidyn oikeudet sanotaan mm. näin:

    "Rekisterinpitäjä ei luovuta tarkastusoikeuden nojalla kolmansien henkilötietoja taikka tekniseen näyttöön sisältyviä pseudonyymejä henkilötietoja, joiden perusteella tekijänoikeuden loukkaukseen osallistunut voisi välttää oikeudellista vastuutaan."

    Tuossa Hedman Partners siis myöntää, että itse kunkin tiedoissa voi olla kolmansien osapuolten henkilötietoja ja näin ei tietenkään saa olla. Se myöntää myös, että siellä voi olla vakoiluun perustuvia nimimerkkitietoja. Sillä on myöskin pelko, että ihminen saa nämä tiedot ennen mahdollista oikeudenkäyntiä.

    Katsotaan nyt mitä Asianajajaliiton valvontalautakunta ja tietosuojavaltuutettu näihin sanovat, koska jokaisella ihmisellä on oikeus saada tietää mitä hänestä Hedman Partners on henkilörekisteriinsä tallettanut, vaikka yrittää toista tuossa väittää. Vaikka hallinto-oikeus on antanut päätöksensä, jonka KHO on vahvistanut, niin siitä huolimatta pitävät tuommoista tekstiä tietosuojaselosteessaan.
     
    ampula ja Taker tykkäävät tästä.
  2. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    5 518
    Omalta osaltani operaattori oli luovuttanut tiedon vain tuon yhden sekunnin havainnon perusteella ja mitä olen saanut nähtäväkseni muilta operaattorien luovuttamat tiedot, niin se on tuo yhden sekunnin havainto, joita noissa päätöksissä on laitettu liitteksi mukaan.

    Tuossa muuten olisi siinä mielessä ideaa, että kun MAO on 12.6.2017 muuttanut yhteystietojen luovutuspäätöksien periaatteitaan, niin ne aiemmat eivät edes olisi enää relevantteja. Hankala näitä vanhoja päätöksiä on tietenkin enää lähteä muuttamaan, mutta huomioitava seikka. Onneksi kuitenkin jo 2016 saakka päätökset ovat yli kolme vuotta vanhoja.
     
    Taker tykkää tästä.
  3. mlackke

    Rekisteröitynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    878
    Ei mitenkään, mutta ei se näytä MAO:ta haittaavan. Toiseksi esim jos ip-osoiteesta 1.1.1.1 on 458 koepalaa, niin jokaisesta koepalasta pitäisi varmistaa että ne kuuluvat samalle liittymälle (ja myös koepalojen sisältö pitäisi varmistaa WORM-nauhoista). Jos edes kerrankin käy niin että liittymäomistaja vaihtunut välissä osoitteelle 1.1.1.1 mutta koepalat jatkuneet niin silloin kyseessä on petos HP osalta.

    Tapahtuuko nyt näin? Ei varmasti, luulen että HP kysyy operaattorilta kelle eka koepala kuulunut ja loput oletetaan kuuluvan myös samalle liittymälle.
     
    Taker, Dame Edna ja NiceMan tykkäävät tästä.
  4. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    5 518
    Ok. Katsoin tuon DNA:n vastineen, niin vaikka se vastustaa hakemusta, niin nuo perustelut ovat aika kepoiset. https://www.markkinaoikeus.fi/fi/in...atekijanoikeudellisetasiat/1582626900934.html

    "VASTAUS

    Vaatimukset

    DNA Oyj on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakemuksen tai toissijaisesti määrää, että turvaamistoimi ei koske sellaisia IP-osoitteita, joita koskevia tietoja se säilyttää turvaamistoimen täytäntöönpanon hetkellä pelkästään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 157 §:n nojalla. DNA Oyj on myös vaatinut, että turvaamistoimen tehosteeksi ei aseteta uhkasakkoa tai uhkasakoksi asetetaan määrältään enintään 100 euroa IP-osoitetta kohden eli enintään 3.400 euroa.

    Perusteet

    Hakijan oikeus luovutettaviksi vaadittaviin yhteystietoihin ei täyty ainakaan niiden IP-osoitteiden osalta, joista on havaittu jaetun teoksen koepaloja alle sen määrän tai lyhyemmän ajanjakson aikana kuin markkinaoikeuden viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on katsottu riittäväksi tekijänoikeuslain 60 a §:ään sisältyvän niin sanotun merkittävyyskynnyksen ylittämiseksi. Asian arvioidun käsittelyajan perusteella turvaamistoimen niin sanottu vaaraedellytys täyttyy.

    Turvaamistoimen määräämisestä voi aiheutua haittaa paitsi DNA Oyj:lle vaadittavan 1–2 päivän työpanoksen johdosta myös sen asiakkaille, joiden tietoja selvitetään ja säilytetään. Hakemus tulee hylätä ainakin muiden kuin hakemuksen liitteen riveillä 1, 13, 14, 15 ja 27 mainittujen IP-osoitteiden osalta."

    Tuossa purematta niellään liite ja hyväksytään koepalat, eikä kyseenalaisteta ollenkaan, että onko IP-osoite todistettavasti edes kuulunut heidän asiakkaalleen pidemmän aikavälin kuluessa. Samoin, eivät ole tajunneet sitä, että kun kerran ne tiedot luovutetaan, ne pysyvät ikuisesti trollien hallussa.

    Operaattorit ovat asiakkaidensa edunvalvojia ja nyt näyttää, etteivät kunnolla huolehdi tehtävästään. Kun eivät kunnon vastinetta anna, niin markkinaoikeus hyväksyy nämä hakemukset lähes semmoisenaan.
     
    NiceMan ja Taker tykkäävät tästä.
  5. Ziliakus

    Rekisteröitynyt:
    07.03.2019
    Viestejä:
    7
    Miten niin operaattorit ovat asiakkaidensa edunvalvojia? Ei kai operaattorilla ole mitään syytä tai halua ottaa kantaa puoleen tai toiseen siihen, jos sen asiakkaat jakavat laitonta sisältöä sen viestintäverkkoa hyväksikäyttämällä? On tietenkin tärkeää että annetaan vain sen verran tietoa kuin laki vaatii, mutta ei operaattorilla ole mitään velvollisuutta lähteä taistelemaan kansalaistaisteluita asiakkaidensa puolesta.

    Kannattaa muistaa, että mikäli operaattoreita velvoitetaan ottamaan kantaa siihen mitä verkossa tapahtuu, niin yhtälailla voidaan olla kohta siinä tilanteessa että operaattoreille tuleekin velvollisuus valvoa ja estää laittoman sisällön jakaminen yhä aktiivisemmin. Mistäs ne sisällöt sen jälkeen saa ilmaiseksi??
     
    constructor tykkää tästä.
  6. Taker

    Rekisteröitynyt:
    15.02.2007
    Viestejä:
    983
    Niin vitusti tämä...



    Jos siis "valvontaa" suorittavat tahot edes yrittäisivät osua kohteeseensa.
    mutta nyt tilanne on se että heittävät tikkaa ladon seinään kiinnitettyä tikkataulua kohden, mutta huolimatta siitä osuiko tikka tauluun (oikeaan lataajaan), ladon seinään (liittymän omistajaan), vaiko sattumalta ohi kävelleen hirven ahteriin (latauksia suorittaneen ip osoitteen uusi onnellinen omistaja).

    Headman partnersin syöpäläiset ovat käsi ojossa kaikkien kolmen vaihtoehdon taskuilla.
    Hyvää tuossa on lähinnä se että on ainakin tasapuolisesti kaikkien riesana, ettei tämä kirjepommitus jää vain varepettereiden iloksi.

    Mutta niin kauan kuin tämän touhun alkuvaiheet käydään yksistään hedareiden ja operaattorien välillä, tulee operaattoreiden tehdä kaikkensa ettei yksikään damen tavoin syytön joudu kohteeksi.

    Nämä syöpäläiset kun pitävät sinun henkilökohtaiset tietosi omanaan, olit syyllinen tai syytön.
     
    reynolds, shirley schmidt, Japi 111 ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  7. mlackke

    Rekisteröitynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    878
    Laita itse joku palvelu-X nettiin ja sitten jollain bs-haasteella sinulta vaaditaan paljastamaan kaikki asiakkaiden tiedot niin jos et siihen laita tikkua ristiin niin varmasti asiakastyytyväisyys kasvaa firmassasi.
     
    Dame Edna tykkää tästä.
  8. Ziliakus

    Rekisteröitynyt:
    07.03.2019
    Viestejä:
    7
    Ymmärrät kai että X-palvelu ja viestinnän välittäminen ovat merkittävyydeltään tässä suhteessa vähän eri asioita. Jos viestinnän välittäjää velvoitetaan oma-aloitteisesti kajoamaan viestintäliikenteeseen ja valvomaan sitä jonkun toisen intressissä, niin mitä tapahtuu sananvapaudelle ja viestinnän luottamuksellisuudelle?
     
  9. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    5 518
    Nämä nyt oli ennalta-arvattavissa. Olisihan se trollien märkä päiväuni, että operaattorit eivät puolustaisi lainkaan asiakkaitaan. Laittakaa vaan lisää mikä teitä harmittaa, niin tietää puuttua siihenkin.
     
    shirley schmidt tykkää tästä.
  10. mlackke

    Rekisteröitynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    878
    Kirjoitin vain asiakkaiden yksityisyydestä, viestinvälittäjän kajoaminen liikenteeseen on ihan eri asia. Nyt sen tekee joku huuhaa-firma, huuhaa-todisteilla jolla yksityisyyttä saadaan rikkottua.

    Onko joku esittänyt niin painavia todisteita että jopa viestinvälittäjä on sitä mieltä että tiedot voidaan antaa? Ei

    Onko leikki-MAO surkuhupaisilla todisteilla sitä mieltä että tiedot voidaan antaa? Kyllä, ja sehän tässä säälittävää onkin.
     
    Viimeksi muokattu: 29.02.2020
    electron06, Taker ja shirley schmidt tykkäävät tästä.
  11. shirley schmidt

    Rekisteröitynyt:
    14.02.2020
    Viestejä:
    58
    Niin ja heikoimmaksi lenkiksi on todettu MAO, rikosasiana käräjäoikeudessa tämä ainoastaan kuuluu. Ei ole mikään ihme että, MAO on luokiteltu erityistuomioistuomeksi kun sinne on ängetty kaikki Ö luokan tuomarit, joita HP: n kaltainen voi vedättää miten haluaa.
     
    Taker tykkää tästä.
  12. ihmetellen

    Rekisteröitynyt:
    07.10.2018
    Viestejä:
    65
    Eiköhän tilnne ole se että HP kysyy MAO:lta ja MAO päättää mitä operaattori luovuttaa. Tietenkin voisi kysyä MAO:lta tai operaattorilta onko jossain IP:ssä yhdistetty useita osotteita, joilla oj muu omistaja.

    Tietosuojaa ajatellen tulevaisuudessa voisi ehdottaa että kaikki osoitteet omistajineen menisu esim MAO:n kautta ja he luovottaisivat tiedot eteenpäin
     
  13. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    5 518
    Kirjoitin nyt DNA:n johtoryhmälle kirjeen. Jokainen voi laittaa vastaavantyyppisen kirjeen omalle operaattorilleen, niin nähdään, että miten tähän reagoivat, koska tämä luonnollisesti vaikuttaa asiakastyytyväisyyteen.


    Yhteystietojen luovutuspäätökset

    la 29.2.2020 12.50

    50519.pdf
    5 Mt

    Hyvä DNA:n johtoryhmä,

    Lähestyn teitä asiassa, joka koskettaa meitä kaikkia ja varsinkin omia asiakkaitanne, kuten minua itseäni. Olemme havainneet, ettei DNA puolusta asiakkaidensa oikeuksia eikä ota huomioon asiakkaidensa yksityisyydensuojaa.

    On päätöksiä, joihin DNA ei ole lausunut yhtään mitään ja tämä ei ole oikein. Esimerkiksi oheisessa päätöksessä "DNA Oyj ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausumaa."

    Teidän pitää ymmärtää, että vain te voitte asiakkaitanne auttaa, kun tämmöinen yhteystietojen luovutushakemus tulee teille lausuman antamista varten. Asiakkaallanne ei ole mitään mahdollisuutta puolustautua näitä vastaan, koska hän saa asiasta tietää ehkä vasta vuodenkin päästä, kun hyvitysvaatimuskirje tulee kotiin.

    Kuten näette yhden sekunnin havainnon perusteella teitä vaaditaan luovuttamaan yhteystiedot. Tuo on Hedman Partnersin itse laatima Excel-taulukko, eikä nuo koepalat merkitse mitään, vaan ovat silmänlumetta, jotka DNA hyväksyy ja markkinaoikeus vahvistaa tiedot luovutettavaksi.

    IP-osoite on dynaaminen eli vaihtuva. Missään ei ole virallisesti selvitetty, että onko IP-osoite kuulunut samalle liittymänhaltijalle pidemmällä aikavälillä. Se pitäisi olla todistettavissa, mutta nyt näin ei ole, on vaan hakijan itsensä laatima taulukko.

    Toinen vakava kysymys on se, että nämä tiedot on alunperin kirjoitettu WORM-nauhalle, josta ne on sitten toimitettu taulukkomuodossa Hedman Partnersille, joka taas on tehnyt oman taulukkonsa, mutta niitä alkuperäisiä tiedostoja ei voi koskaan poistaa. Tämä ei käy enää laisinkaan päinsä, koska voimaan on tullut GDPR, joka antaa ihmiselle oikeuden tulla unohdetuksi. https://www.privacy-regulation.eu/fi/17.htm

    Asiakkaananne toivon, että ymmärrätte vastuunne operaattorina ja kun tämmöinen yhteystietojen luovutushakemus tulee, vaaditte alkuperäisiä lokitiedostoja ja jos ne osoittautuvat tiedostoiksi, joita ei voi ikinä poistaa, niin GDPR:n mukaisesti ette voi hyväksyä tämmöistä hakemusta, koska ette edes tiedä kuka tekijänoikeuden loukkauksen tekijä on.

    Lisäksi näillä itselaadituilla Excel-taulukoilla ei ole mitään todistusarvoa, jos ette koepala kerrallaan varmista, että onko kyseinen IP-osoite edes kuulunut samalle liittymänhaltijalle.

    Olen nyt tuonut erittäin vakavan huolen asiakkaidenne oikeusturvasta ja yksityisyyden suojasta tiedoksenne, joten toivon, että alatte asiassa sen vaatimiin toimenpiteisiin.

    Ystävällisin terveisin,

    Oulussa, 29.2.2020

    Ritva Puolakka
    Omasta ja MUROBBS-palstan kansalaisaktiivien puolesta.

    https://murobbs.muropaketti.com/threads/hedman-partnersilta-kiristyskirje.1213329/page-1722
     
    Ryland, reynolds, shirley schmidt ja 4 muuta tykkäävät tästä.
  14. mlackke

    Rekisteröitynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    878
    Toki MAO päättää, mutta HP on se joka laatii sen mihin vaatimus perustuu ja miltä se näyttää "maallikon silmin". MAO:n tehtävä (olisi) ymmärtää kuinka merkittävää tuo HP todistusaineisto on...Kai se nyt jo kertoo että 1s havaintoa vastaan annettiin liittymänomistajan tiedot niin metsässä oltiin. Toki HP on nyt laittanut jo enemmän infoa havainnoista?, mutta tarkemmat tiedot on salaisia? ,mutta kumminkin kun lukee tätä:

    - esittänyt taulukon = kiistattoman 34 rivin excel-listan?

    - ladattujen koepalojen määrä = kun tiedetään tämä määrä ei yksistään kerro mitään merkittävyydestä. Toki nyt mainitaan muun ohella joten mitä muuta (uutta?) siinä olisi? Jos lista sama kuin ennen niin silloinpa se ei todista mitään merkittävyydestä. (merkittävästä yleisölle saattamisesta vissiin se virallinen termi)

    - luetteloinut valvomansa teokset = HP on tuonut esille oikeudenkäynneissä että Texcepio valvoo muutakin kuin scanbox tjsp teoksia ja epäilen k.o luettelo ei niitä sisällä.

    Mut juu, mitäpä minä tiedän isoista numeroista excel-listassa verrattuna kolmeen MAO:n tuomariin.
     
    Viimeksi muokattu: 29.02.2020
    shirley schmidt tykkää tästä.
  15. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    5 518
    Laitoin tuohon kirjelmääni liitteeksi päätöksen 505/19, koska siinä näkyy Hedman Partnersin itse laatima taulukko koepaloineen, samoin kuin se, ettei DNA ole vaivautunut lausumaan asiassa mitään. https://www.theniceman.com/coppermine/albums/userpics/10002/18/50519.pdf

    ---

    Operaattorien tehtävänä on siis tuoda epäkohdat esille, eli jos ne eivät sitä tee, niin MAO sitten käsittelee asiat noin.
     
    Viimeksi muokattu: 29.02.2020
    shirley schmidt tykkää tästä.
  16. HotJorgen69

    Rekisteröitynyt:
    22.10.2019
    Viestejä:
    4
    Nelisen kuukautta nyt tuosta ekasta kirjeestä niin on kolmas kirje saapunut. Toivottavasti ei nakki napsahda. Missään yhteyksissä ei ole oltu.
     
  17. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    5 518
    Lähestyin nyt Teliaa:

    Yhteystietojen luovutuspäätökset

    su 1.3.2020 9.10
    Hyvä Telian johtoryhmä,

    Lähestyn teitä asiassa, joka koskettaa meitä kaikkia suomalaisia. Olemme havainneet, ettei Telia puolusta kunnolla asiakkaidensa oikeuksia eikä ota huomioon asiakkaidensa yksityisyydensuojaa yhteystietojen luovutuspäätöksiin vastatessaan. Esimerkiksi oheisessa päätöksessä Telia lausuu ainoastaan näin: "Telia Finland Oyj on pyytänyt markkinaoikeutta harkitsemaan, mikä merkitys hakijan esittämille seikoille on annettava niin sanottua merkittävyyskynnystä arvioitaessa."

    Teidän pitää ymmärtää, että vain te voitte asiakkaitanne auttaa, kun tämmöinen yhteystietojen luovutushakemus tulee teille lausuman antamista varten. Asiakkaallanne ei ole mitään mahdollisuutta puolustautua näitä vastaan, koska hän saa tietää asiasta vasta sitten kun yhteystietojen luovutuspäätös on jo tehty ja hyvitysvaatimuskirje tulee kotiin.

    Kuten näette, niin yhden sekunnin havainnon perusteella teitä vaaditaan luovuttamaan yhteystiedot. Tuo on Hedman Partnersin itse laatima Excel-taulukko, eikä nuo koepalat merkitse mitään, vaan ovat silmänlumetta, jotka Telia hyväksyy ja markkinaoikeus vahvistaa tiedot luovutettavaksi.

    IP-osoite on dynaaminen eli vaihtuva. Missään ei ole virallisesti selvitetty, että onko sama IP-osoite kuulunut samalle liittymänhaltijalle pidemmällä aikavälillä. Se pitäisi olla todistettavissa, mutta nyt näin ei ole, vaan todisteena on ainostaan tuo Hedman Partnersin laatima Excel-taulukko.

    Toinen vakava kysymys on se, että nämä tiedot on alunperin kirjoitettu WORM-nauhalle, josta ne on sitten toimitettu taulukkomuodossa Hedman Partnersille, joka taas on tehnyt liittenä olevan oman taulukkonsa. Huomattavaa kuitenkin on, että niitä alkuperäisiä tiedostoja ei voi koskaan poistaa. Tämä ei käy enää laisinkaan päinsä, koska voimaan on tullut GDPR, joka antaa ihmiselle oikeuden tulla unohdetuksi. https://www.privacy-regulation.eu/fi/17.htm

    Toivon, että ymmärrätte vastuunne operaattorina ja kun tämmöinen yhteystietojen luovutushakemus tulee, niin vaaditte alkuperäisiä lokitiedostoja ja jos ne osoittautuvat tiedostoiksi, joita ei voi ikinä poistaa, niin GDPR:n mukaisesti ette voi hyväksyä tämmöistä hakemusta, koska ette edes tiedä kuka tekijänoikeuden loukkauksen tekijä on.

    Lisäksi näillä itselaadituilla Excel-taulukoilla ei ole mitään todistusarvoa, jos ette koepala kerrallaan varmista, että onko kyseinen IP-osoite edes kuulunut samalle liittymänhaltijalle.

    Olen nyt tuonut erittäin vakavan huolen asiakkaidenne oikeusturvasta ja yksityisyyden suojasta tiedoksenne, joten toivon, että alatte asiassa sen vaatimiin toimenpiteisiin.

    Ystävällisin terveisin,

    Oulussa, 1.3.2020

    Ritva Puolakka
    Omasta ja MUROBBS-palstan kansalaisaktiivien puolesta.

    https://murobbs.muropaketti.com/threads/hedman-partnersilta-kiristyskirje.1213329/page-1722
     
    Ryland, reynolds, Don MC ja 3 muuta tykkäävät tästä.
  18. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    5 518
    Laitoin nyt samoilla tulilla myös Elisalle:

    Yhteystietojen luovutuspäätökset

    su 1.3.2020 10.10
    Vastaanottaja:

    49219.pdf
    4 Mt

    Hyvä Elisan johtoryhmä,

    Lähestyn teitä asiassa, mikä koskettaa meitä kaikkia suomalaisia. Olen aiemmin kiittänyt julkisesti Elisaa, koska se on esimerkillisesti puolustanut asiakkaitaan. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ritvapuolakka/256764-onko-elisa-suomen-bahnhof/ Nyt on kuitenkin ollut havaittavissa, ettei Elisa enää panostaisi tähän niinkään paljoa, kuten oheisesta päätöksestä ilmenee.

    Teidän pitää ymmärtää, että vain te voitte asiakkaitanne auttaa, kun tämmöinen yhteystietojen luovutushakemus tulee teille lausuman antamista varten. Asiakkaallanne ei ole mitään mahdollisuutta puolustautua näitä vastaan, koska hän saa tietää asiasta vasta sitten kun yhteystietojen luovutuspäätös on jo tehty ja hyvitysvaatimuskirje tulee kotiin.

    Kuten näette, niin yhden sekunnin havainnon perusteella teitä vaaditaan luovuttamaan yhteystiedot. Tuo on Hedman Partnersin itse laatima Excel-taulukko, eikä nuo koepalat merkitse mitään, vaan ovat silmänlumetta, jotka Elisa hyväksyy ja markkinaoikeus vahvistaa tiedot luovutettavaksi.

    IP-osoite on dynaaminen eli vaihtuva. Missään ei ole virallisesti selvitetty, että onko sama IP-osoite kuulunut samalle liittymänhaltijalle pidemmällä aikavälillä. Se pitäisi olla todistettavissa, mutta nyt näin ei ole, vaan todisteena on ainostaan tuo Hedman Partnersin laatima Excel-taulukko.

    Toinen vakava kysymys on se, että nämä tiedot on alunperin kirjoitettu WORM-nauhalle, josta ne on sitten toimitettu taulukkomuodossa Hedman Partnersille, joka taas on tehnyt liittenä olevan oman taulukkonsa. Huomattavaa kuitenkin on, että niitä alkuperäisiä tiedostoja ei voi koskaan poistaa. Tämä ei käy enää laisinkaan päinsä, koska voimaan on tullut GDPR, joka antaa ihmiselle oikeuden tulla unohdetuksi. https://www.privacy-regulation.eu/fi/17.htm

    Toivon, että ymmärrätte vastuunne operaattorina ja kun tämmöinen yhteystietojen luovutushakemus tulee, niin vaaditte alkuperäisiä lokitiedostoja ja jos ne osoittautuvat tiedostoiksi, joita ei voi ikinä poistaa, niin GDPR:n mukaisesti ette voi hyväksyä tämmöistä hakemusta, koska ette edes tiedä kuka tekijänoikeuden loukkauksen tekijä on.

    Lisäksi näillä itselaadituilla Excel-taulukoilla ei ole mitään todistusarvoa, jos ette koepala kerrallaan varmista, että onko kyseinen IP-osoite edes kuulunut samalle liittymänhaltijalle.

    Olen nyt tuonut erittäin vakavan huolen asiakkaidenne oikeusturvasta ja yksityisyyden suojasta tiedoksenne, joten toivon, että alatte asiassa sen vaatimiin toimenpiteisiin.

    Ystävällisin terveisin,

    Oulussa, 1.3.2020

    Ritva Puolakka
    Omasta ja MUROBBS-palstan kansalaisaktiivien puolesta.

    https://murobbs.muropaketti.com/threads/hedman-partnersilta-kiristyskirje.1213329/page-1722
     
    Ryland, Juha Jyväskylästä, reynolds ja 4 muuta tykkäävät tästä.
  19. electron06

    Rekisteröitynyt:
    12.11.2006
    Viestejä:
    4 832
    Yhden osalta köysi kiristyy. Liittyykö tähän trollibisnekseen tai muuhun, en tiedä...

    https://yle.fi/uutiset/3-11235553?origin=rss

    Poliisin julkaisema esitutkintamateriaali valottaa liikemies Janne Järvisen roolia laajassa Katiska-huumevyyhdissä. Yrittäjää ja kansainvälisen tason kilpapurjehtijaa syytetään kahdesta törkeästä rahanpesusta ja avunannosta törkeään huumausainerikokseen.

    Järvinen lunasti panttilainaamosta Janne Tranbergin panttaamia kelloja ja koruja. Myöhemmin Tranberg lähetti hänelle avustajansa kautta 27 000 euroa kuminauhoilla sidottuina setelinippuina. Syyttäjän mukaan järjestelyn tarkoituksena oli kätkeä Tranbergin huumekaupoilla tienaamien rahojen alkuperä.
     
    NiceMan tykkää tästä.
  20. ichijiro

    Rekisteröitynyt:
    22.12.2005
    Viestejä:
    396
    Miten tämä Janne Järvinen liittyi tähän? En nyt äkkiseltään muista.
     
  21. electron06

    Rekisteröitynyt:
    12.11.2006
    Viestejä:
    4 832
    Taisi olla KTC -perintäfirmassa osakkaana faijansa kera. KTC lähetteli hetken aikaa perintäkirjeitä HP:n asiakkaille.
     
  22. NiceMan

    Rekisteröitynyt:
    13.09.2003
    Viestejä:
    1 799
    Oliko se Hp vai adultia ?
     
  23. Taker

    Rekisteröitynyt:
    15.02.2007
    Viestejä:
    983
    Olen aikaisemminkin tästä jaaritellut ja en kyllä millään keksi parempaa huumerahojen teollisuuspesulaa, kuin tämä kiristyskirje teatteri.

    Ensin tehdään muutama näytösluontoinen oikeudenkäynti ja saadaan osa kiristettävistä maksamaan, näin on saatu homma näyttämään pikaisella silmäyksellä "oikealta taistelulta piratismia vastaan".
    Sitten otetaan seuraava erä Excel listoja ja lisätään parikymmentä Matti ja Maija Mallikasta joilla on noita 400-1 000€ saatavia.
    Sitten otetaan "likaista" huumerahaa ja "maksetaan" sillä noiden Mallikkaiden saatavat.

    Kun katsoo kuinka rehellisesti Amerikan pornokeisarit Malibu median sotkuissa menettelivät, en ihmettelisi jos tuo tecxipio olisi myös osana tätä rinkiä.

    En jaksa uskoa että nykypäivän oikeasti toimivien striimauspalveluiden aikana, tuollainen ihmisten kyttäily torrent verkossa löisi leiville.

    Vähintään nuo headmanin rahaliikenteet pitäisi käydä krp kammalla lävitse.
     
  24. ampula

    Rekisteröitynyt:
    04.11.2015
    Viestejä:
    2 820
    Yritän ymmärtää.
    Siis ensin ihan oikeita jakajia, jotka viedään tuomioistuimeen. ihan vaan huumerahojen takia.

    Sitten haetaan markkinaoikeudesta parillekymmetä feikki warettajan yhteystiedot, joiden avulla sitten pestää kutakin kohden 400-1000 euroa. siis yhteensä luokkaa kymppitonni.

    Siis nuo " käy" maksamassa käteisellä sen konttorilla, ja sitten konttorilla se talletetaan asiakastilille ?

    No eihän tuossa ole mitään järkeä, ensinnäkin määrä pieni, ja toisekseen sitä ennen palanut paljon enemmän puhdastarahaa.

    Jos ajatus että noita käteismaksajia olisikin satoja, jolloin kokonais summat olisi isompi, ja Suomessa toki pankin kannalta tosi uskottavaa että tässä tapauksessa maksut tapahtuisi käteisellä, eikä tilisiirtoina.

    Ehkä nyt tarvittaisi jokin muu viritys että kuulloistaisi edes hyvältä, saati parhaalta "teollisuus" luokan rahanpesu tavalta.
     
  25. Jumbo1972

    Rekisteröitynyt:
    20.02.2020
    Viestejä:
    3
    Vieläkö nämä lähtevät miten vanhoja juttuja haastelee?
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti