Hedman Partnersilta kiristyskirje

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja Kapteeni Flint, 24.04.2015.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 770
    Kirjeitä on nyt lähetetty tuhansia ellei kymmeniä tuhansia vanhoista osoitetiedoista, joten tuossa on varmastikin painovirhe, eli pitäisi olla, että kuulutte siihen suureen enemmistöön, joka ei ole vastannut.

    Jos ihminen ei ole vastannut mitään silloin aikoinaan 3-5 vuotta sitten, niin luuleekohan ne ihan oikeasti, että nämä oikeudenkäynneillä pelottelut muuttaisivat asiaa.

    Harmi tietenkin tuo @mtv_81 tapaus sattui tähän saumaan, mutta siihenkin on mahdollisuus vaikuttaa valittamalla.

    Yhdistysasia on vireillä, mutta PRH:ssa menee monta viikkoa, ennen kuin se on virallista, eli taloudellisesti emme nyt heti pysty auttamaan, mutta takautuvasti sitten.

    Samoin eräs puolue on pyytänyt minua kansanedustajaehdokkaaksi ja olen lupautunut, eli jos tuo onnistuu, niin yksi vaaliteemoistani on tietenkin nämä kiristyskirjeet ja tekijänoikeuslain muuttaminen siten, ettei tämmöistä pääse enää koskaan tapahtumaan.
     
    Luu Kurkkuun, Spriii, Taker ja 1 muu tykkäävät tästä.
  2. zuke74

    Rekisteröitynyt:
    15.05.2006
    Viestejä:
    372
    Tälläinen asia tuli mieleen, että kattaako esim kotivakuutuksessa oleva oikeusturvavakuutus markkinaoikeuden oikeudenkäyntikuluja?
     
  3. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 770
    Markkinaoikeus on erikoistuomioistuin, joten yleensä ei kata, mutta tämän voi jokainen itse tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstään.
     
  4. Hasturinpoika

    Rekisteröitynyt:
    20.10.2011
    Viestejä:
    680
    Asiaan liittyen:

    Monelle suomalaiselle riidan vieminen oikeuteen on liian kallista – Avun puutetta paikataan googlaamalla

    https://yle.fi/uutiset/3-10670297
     
    Dame Edna tykkää tästä.
  5. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 770
    Hyvä artikkeli ja tätä Hedman Partners käyttää häikäilemättömästi hyväkseen pelottelemalla korkeista oikeudenkäyntikuluista. Tässä on myös tärkeä asia, johon pitää saada muutos. Häkkänenkin on aikonut asiaan puuttua, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Keskituloinen on se, joka maksaa aina kaikesta itse.

    "Lakimiesliitto vaatii maksutonta julkista oikeusapua vähävaraisten lisäksi myös keskituloisille. Nykypäivänän keskituloiset ovat jääneet väliinputoajiksi."
     
    Taker tykkää tästä.
  6. constructor

    Rekisteröitynyt:
    20.10.2016
    Viestejä:
    459
    Vaikka täällä toisin väitetään, kukaan muu kuin HP ei tiedä miten suuri osa kirjeen saajista vastaa kirjeisiin. Kyseinen väärä väite luultavimmin perustuu Muron kommentteihin, jotka eivät edusta edes promillea kirjeen saaneista. Jos tämä ei ole totta niin olisi mukavaa tietää mistä tieto on peräisin.
     
  7. Hasturinpoika

    Rekisteröitynyt:
    20.10.2011
    Viestejä:
    680
    Olisiko Njordlawin pomon haastattelu MOT:ssa, jossa tämä muistaakseni sanoi että 60% vastaa. Tosin heidän kirjeen sävy on paljon ystävällisempi/vähemmän uhkaava kuin Hedmannien.
     
  8. Mauno-hiiri

    Rekisteröitynyt:
    23.11.2015
    Viestejä:
    208
    Nii ja eikö heille kun kiisti niin se uskottiin. Hedmannilla ku on tapana tietääkseni vaan tarjota lisää maksuaikaa, vaikka kuin olet syytön.
     
    Taker tykkää tästä.
  9. reynolds

    Rekisteröitynyt:
    15.01.2011
    Viestejä:
    270
  10. mlackke

    Rekisteröitynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    828
    Niin se on hauska kun tälläinen pelotellut sallitaan Suomessa eikä mikään virkakoneisto voi asialle muka mitään.

    Entä jos minä pistän vastineen HP:lle että tyyliin "Joskus vastaavantyylisen asianharjoittajat eivät elä eläkeikään asti".

    Onko tuo sitten pelottelua vai lausunko vaan faktoja?
     
    Viimeksi muokattu: 04.03.2019
    Taker ja Dame Edna tykkäävät tästä.
  11. eriävä mielipide

    Rekisteröitynyt:
    02.02.2018
    Viestejä:
    279
    Eli "MAO:Puupponen" on ratkaistu vastaajan voitoksi 26.2., hieman eri tavavalla kuin ketjussa oli odotettu: Vastaaja osoitti että käytetty bittorrent-ohjelma viittasi eri koneeseen kuin hänen omansa -> kulut HP:lle, paitsi vastaajan turhaan aiheuttamat.

    mutta:

    "Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että mahdollisten loukkaajien piiri on hyvin suppea. Oikeudenkäynti oli välttämätön välivaihe lopullisen loukkaajan selvittämiseksi ja tavoittamiseksi."

    Aikookohan HP haastaa samasta taloudesta jonkun toisen nyt?
     
    Viimeksi muokattu: 04.03.2019
  12. osa-aikainen

    Rekisteröitynyt:
    04.12.2017
    Viestejä:
    9
    Dame Edna tykkää tästä.
  13. mlackke

    Rekisteröitynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    828
    Linkkiä? Mutta kumminkin hieno juttu!
     
  14. eriävä mielipide

    Rekisteröitynyt:
    02.02.2018
    Viestejä:
    279
    Reynolds laittoi linkin pari viestiä ylempänä saitkokirjeen-sivuille, jossa juttu on HP:n versiona - kai itse päätös illmestyy pian markkinaoikeuden sivuillekin.

    Jos päätöksestä ilmenee että tiedetään tarkkaan se toinen kone ja sen käyttäjä johon "käytetty bittorrent-ohjelma viittasi", niin eipähän tuossa paljoa juhlan aihetta ole vastaajalla, samasta taloudesta joutuu kuitenkin lopulta maksamaan kaikki kulut ja hyvitykset?
     
    Viimeksi muokattu: 04.03.2019
  15. peternorth

    Rekisteröitynyt:
    16.12.2015
    Viestejä:
    317
    Jos näin tosiaan käy, että samasta taloudesta vielä haastetaan ja se päätyy HP:een voittoon, niin sehän on taas yksi hyvä tekosyy pistää uutta kirjeaaltoa menemään. Tavallaanhan toi olisi esimerkkitapaus, eikö vain? Mutta joo. Olen yllättynyt, että tämä keissi meni vastaajan eduksi. Tutkimattomat ovat MAO:n tiet.
     
    Viimeksi muokattu: 04.03.2019
  16. sivustaseuraaja66

    Rekisteröitynyt:
    12.06.2017
    Viestejä:
    300
    Hahah turpaan tuli ja nyt yrittävät paniikissa peitellä epäonnistumistaan. Onnea ja menestystä HP:lle kun lähtevät haastamaan jotain muuta henkilöä taloudesta josta eivät tiedä yhtikäs mitään.

    "Mahdollinen loukkaajien piiri on suppea. Oikeudenkäynti oli välttämätön välivaihe lopullisen loukkaajan selvittämiseksi ja tavoittamiseksi." :D taas samaa säälittävää pelottelua eivät voi vaan myöntää että ei ollut HP.lla taaskaan mitään hajua siitä kuka mahdollisesti oli loukkaukset tehnyt ja sitten yritettiin pelottelemalla saada sovintoon uhria ja turpaan tuli. Välttämätön välivaihe tosiaan kun kirjeitä lähetetty kymmeniä tuhansia ja ihmiset ei tartu heidän syöttiin ja ota yhteyttä niin uskooko joku että he lähtevät haastamaan oikeuteen sen takia että saisivat mahdollisesti selville kenellä kaikilla on pääsy uhrin verkkoon? HP sanoo sitten oikeuksien omistajille että "Hei me hävittiin juttu mutta me saatiin nyt selville että ainakin nämä 6 henkilöä käyttävät päivittäin sitä liittymää. Tässä olisi sitten 20 tuhannen lasku mutta haastetaanko joku noista muita henkilöistä että te saatte sen 100 euroa korvausta tuosta mahdollisesta latauksesta?" HAHAHAHAHAHAHAHAH

    Voin sanoa että jos tutuilleni joille kirje on tullut tulisi haaste he tappelisivat loppuun asti ja he eivät rikkeen takana ole. Toinen heistä jopa toivoo että tulisi haaste mutta eipä sitä tule kun aikaakin kulunut jo monta vuotta rikkeistä ja ei ole typeryyttään mennyt ottamaan kiristäjiin yhteyttä.
     
    Taker tykkää tästä.
  17. constructor

    Rekisteröitynyt:
    20.10.2016
    Viestejä:
    459
    Hyvin todennäköisesti jos saavat selville jonkun toisen taloudessa asuvan nimen. Varmaankin joku nimi on tullutkin jo istunnossa esille.

    Ei tämä todellakaan mikään voitto ole jos joku erehtyy luulemaan niin. Samassa hirressä perhe edelleen on ja pelkona on että maksetaan loukkauksesta kahteen kertaan, jolloin kokonaiskulut kulut ovat varmaan korkeammat kuin yhdessäkään aikaisemmassa jutussa.
     
  18. anonyymi666

    Rekisteröitynyt:
    26.04.2017
    Viestejä:
    40
    Jahas, taas on trollien kynä kirjoittanut mustan valkoiseksi. Täysin hakuammuntana käynnistetty kiristäminen olikin vain "välttämätön välivaihe lopullisen loukkaajan selvittämiseksi ja tavoittamiseksi". Noilla kirjemäärillä ei taida muuta ehtiäkään tekemään kuin välttämättömiä välivaiheita. Mielestäni välttämättömin välivaihe tässä oli se, että trollien kiristysreissu meni tällä kertaa reisille.

    Huolestuttava teksti löytyy kuitenkin trollien omasta päiväkirjasta: "Vaatimus ei markkinaoikeuden mukaan ollut vanhentunut, vaikka vastaaja näin väitti.". Eli vaatimuksen vanhenemiseen otettiin nyt kantaa? Oliko tästä casesta tarkempia tietoja, että milloin väitetty rikkomus tapahtunut? Toisaalta pitänee odottaa ihan virallinen dokumentti tästä päätöksestä, trollien teksteihin kun ei voi luottaa.
     
    Taker tykkää tästä.
  19. peternorth

    Rekisteröitynyt:
    16.12.2015
    Viestejä:
    317
    Näinpä tuo taitaapi olla. Mielenkiintoista nähdä mitä siinä ihan virallisessa dokumentissa kerrotaan.
     
    Dame Edna tykkää tästä.
  20. litigator

    Rekisteröitynyt:
    19.12.2018
    Viestejä:
    5
    Ihan viihteellistä luettavaa, mutta..

    i. Markkianoikeus on käsitellyt tuomion perusteluiden kohdassa 57., että:

    "Mainitun tietoliikenteen pitkä ajallinen kesto puolestaan viittaa siihen, että tämä henkilö on ollut asunnossa tai muutoin langattoman verkon kantaman piirissä jatkuvasti tai vähäintäänkin usein."

    • Markkinaoikeus ei siten ole todennut, että ulkopuolinen käyttäjä olisi epätodennäköinen. Päinvastoin markkinaoikeus on katsonut avoimen WLAN-verkon tulleen näytetyksi toteen ja todennut nimenomaisesti, että tietoliikenne viittaa siihen, että tekijä on ollut joko a) asunnossa tai b) muutoin langattoman verkon kantaman piirissä - eli siis täysin ulkopuolinen taho.
    ii. Perusteettoman kanteen ajaminen väärää vastaajaa vastaan ei todellakaan mahdu tekijänoikeuslain 57 §:n 2. momentin soveltamisalaan.

    Väitetyn oikeudenloukkauksen tekijä ei voi olla vastuussa siitä, jos tekijänoikeuden haltija omasta vapaasta tahdostaan käy häviämässä juttuja vääriä vastaajia vastaan.
     
    Viimeksi muokattu: 04.03.2019
    Taker, Dame Edna, sivustaseuraaja66 ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  21. saysaysay

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2017
    Viestejä:
    11
    Tuo on ihan valtava epäkohta, mitä trollit käyttävät hyväkseen että muka vastaajalle voi vierittää oikeudenkäyntikuluja käyttämällä hyväkseen tuota säädöstä.. Ja toisaalta samalla itse arvuutellen tilanteita ja etenkin paisuttamalla kuluja ihan miten sattuu.

    Jokaisessa keississä muutenkin kannattaa nostaa esiin, sekä voitetuissa että hävityissä tapauksissa: Kiistäminen ei ole estänyt mitään(Eli siis kirjeisiin vastaaminen), vaikka se olisikin totuus.

    Ja vielä MAO:sta sen verran, että hieman alkaa tuntumaan ettei sielläkään oikein tunnuta enään olevan kartalla oikein mistään. Oikeusturva tuntuu olevan hieman häilyvä käsite, niinkuin ylläolevassa linkissäkin puhutaan.
     
    Viimeksi muokattu: 04.03.2019
    Taker ja Dame Edna tykkäävät tästä.
  22. sivustaseuraaja66

    Rekisteröitynyt:
    12.06.2017
    Viestejä:
    300
    Odotellaanpa luettavaksi ne markkinaoikeuden päätös. Se voi olla melko nihkeää HP:nkin yrittää tämän oikeuskäsittelyn kuluja sitten vierittää jollekin toiselle. Jos heillä olisi jotain varmaa saumaa nimetä se joka on tuota nettiä käyttänyt niin eivät he olisi noin tuota tekstiään muotoillut. Se olisi ollut että "tämä paljasti syyyllisen" tai jotain muuta kuraa. Tuo on heidän epätoivoinen pelottelu teksti jota toivottavasti ei kukaan ota tosissaan. Totuus tässä on se että he hävisivät jutun ja se oli siinä. Vaikka vaikutti kuinka varmalta tämä tapaus heidän näkökulmastaan.
     
    Taker ja Dame Edna tykkäävät tästä.
  23. Doc Z-Weed

    Rekisteröitynyt:
    30.11.2016
    Viestejä:
    177
    Jos sinulla on tämä päätös, laita se näkyviin ja/tai lähetä se @Dame Edna :lle julkkaistavaksi
     
    Dame Edna tykkää tästä.
  24. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 770
    Laitoin nyt uuden pyynnön markkinaoikeuteen, että laittavat päätöksen minulle. Hankala tosiaan sanoa mitään, ennen kuin on nähnyt sen kokonaisuudessaan. Tuo hämmästyttää, että miksi, kun vastaaja on voittanut jutun: "Markkinaoikeus hylkäsi kanteen, mutta vastaajalle jää kannettavakseen omista oikeudenkäyntikuluista 4.898 euroa."
     
    sivustaseuraaja66 tykkää tästä.
  25. mlackke

    Rekisteröitynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    828
    Niin totuus on että HP päämiehelle tästä on tullut 20K-30K euron lasku. Kaikki muut mitä HP sönköttää on ihan sama. Hommataan se päätös ja tehdään omat johtopäätelmät sen luettua. Kiinnostaa itseäkin tuo 5K lasku vastaajalle. Tod.näk saa (taas kerran) tehdä facepalm reaktion millä perusteilla se on määrätty.
     
    Taker, notareal ja sivustaseuraaja66 tykkäävät tästä.

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti