Hedman Partnersilta kiristyskirje

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja Kapteeni Flint, 24.04.2015.

  1. DrVatanen

    Rekisteröitynyt:
    27.09.2001
    Viestejä:
    6 378
    Oli jokseenkin alusta asti selvää, ettei tuollainen yksityishenkilön laitteisiin kohdistuva turvaamistoimi voi millään mennä läpi. Sehän todetaan jo ihan laissa, että turvaamistoimi voidaan hyväksyä vain, jos siitä ei katsota aiheutuvan sen kohteelle "kohtuutonta haittaa".

    Toki tuo "kohtuuton haitta" on vähän samanlainen ilmaus kuin se kuuluisa "merkittävissä määrin", eli on enemmän tai vähemmän laintulkitsijan vastuulla määritellä mitä se on. Mutta jos puhutaan tilanteesta, jossa on kyse muutaman satasen tekijänoikeusrikkomuksesta, ja sen varjolla joku menettäisi kaikki tietolaitteensa - vaikkakin vain tilapäisesti - ja sen päälle olisi merkittävä riski siitäkin, että jonkun kolmannen osapuolen haltuun voi päätyä arkaluontoista yksityiselämään ja miksei ammattilliseenkin elämään liittyvää informaatiota (pahimmassa tapauksessa jopa liikesalaisuuksia), niin kuka helkkari edes kuvittelee, että tuo jotenkin mahtuisi kohtuuden rajoihin? Nyt joku sanoo että herra Hatanmaa, mutta en jaksa uskoa, että edes hän. Kunhan kokeilivat kepillä jäätä.
     
  2. Injou

    Rekisteröitynyt:
    27.11.2013
    Viestejä:
    152
    En nyt muista onko täällä laajemmalti keskusteltu tästä, mutta onko kenelläkään käsitystä EU-tuomioistuimen Tele2-päätöksen teoreettisista vaikutuksista Suomen lainsäädäntöön? Netissä törmää toistuvasti väitteisiin, että päätöksen perusteella tietojen luovutus trolleille olisi laitonta.
    Itse taas muistin että tietojen tallentaminen muuhun kuin viranomaiskäyttöön olisi laitonta ilman rikosepäilyä. Vai sekoitanko toiseen EU-lakiin?
    Oli niin tai näin, onko nyt niin että lex-Karpela ja/tai muut tietojenkeruulait on EU-lakien vastaisia?
    Jos näin, niin minkä tahon tulisi asiaan puuttua? Tietosuojavaltuutetun? Oikeusasiamiehen? Oikeuskanslerin?

    Epäilen vahvasti ettei kukaan puutu ilman vaatimista, ja sittenkin saattaisi edessä olla kantelu kyseisestä viranomaisesta ja/tai oikeustaistelu. Sikäli kun nyt kansalaisella edes on mahdollisuutta suoraan asiaan vaikuttaa.

    Kaivelen asiaa siksi, että se voisi olla nopein (=ainoa) tie estää kiristysbisnes lakiteitse vallitsevassa ilmapiirissä (=nykyisen kaltaisella hallituksella). Tarvitaan pieni (=valtava) ihme poliittisen ilmapiirin muuttumiseen niin, että lainsäätäjä ihan oma-aloitteisesti ryhtyy korjaamaan edellisten puuhastelijoiden emämunauksia mitä tulee kansalaisten tietosuojaa koskeviin lakeihin. Päin vastoin lisää urkintaa useammankin tahon toimesta on tulevaisuudessa luvassa jos ei joku tarpeeksi kovaa älähdä.
     
  3. MUROPAKETIN HINTAVERTAILU

    Päivän tarjoukset
    Yhteistyössä
  4. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
  5. werthers

    Rekisteröitynyt:
    25.11.2007
    Viestejä:
    242
    selvää spämmiähäne kirjeet. tuttava kerto että oli joskus maksanu yhden. mutta kirjeitä siitä huolimatta tullut, mutta ei kertaakaan mainintaa mistä eri elokuvasta tai sarjasta se yrittäisi pyytää rahaa.
     
  6. eriävä mielipide

    Rekisteröitynyt:
    02.02.2018
    Viestejä:
    228
    Minulla ei ole erityisesti käsitystä, mutta kysehän on kai vain siitä, saako joku yksityinen taho tietää kenellä on tietyn IP-osoitteen liittymä hallinnassaan, tiedonkeruu julkisesta p2p-verkosta on sallittua, mutta muunnosta IP-osoite -> liittymän haltija pidetään niin arkaluonteisena että viranomaisen täytyy harkita jokainen tapaus erikseen ... esim auton rekisterinumeron, puhelinnumeron ... IP-osoitekin siirtyy piilotettuna vastaanottajalle sähköpostissa, saa helposti liitettyä henkilöön, mutta p2p-verkosta ei haluta että muunnos onnistuu helposti ... markkinaoikeus tutki keväällä 2017 EU-tuomioistuimen uuden oikeuskäytännön ja sovelsi sitä markkinoikeuden uudeksi käytännöksi, "TELE2" mainitaan myös:

    https://iprinfo.fi/uutiset/markkina...rkon-kayttajien-yhteystietojen-luovutuksesta/

    Sitähän ei vielä tiedä, saako uudesta linjauksesta kukaan enää mitään läpi järkevällä tavalla.
     
    Viimeksi muokattu: 17.07.2018
  7. missipesti

    Rekisteröitynyt:
    08.08.2014
    Viestejä:
    71
  8. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Hehheh.. Kyllähän nuo otsikot mieltä lämmittää, kun niissä suoraan kerrotaan mistä on kysymys. Laitoin nyt muuten TorrentFreakin Ernestolle vinkkiä asiasta ja hän kiitteli ja aikoi tutustua asiaan lähemmin.
     
  9. eriävä mielipide

    Rekisteröitynyt:
    02.02.2018
    Viestejä:
    228
    Ei pahalla, viisastelen vain, mutta Asianajajaliiton valvontalautakunnan päätöksessä ei mainittu kertaakaan nimelta "Hedman Partners", vaan "asiaajaja Hatanmaa ja hänen toimistonsa" (?), sekä huomautus siis kai koskee vain Hatanmaata henkilökohtaisesti - missään ei taidettu mainita että "toimisto on toiminut väärin", vaan että Hatanmaa on asianajajana hakemuksiin merkinnyt joskus hakijaksi vain yhden päämiehistä, käyttänyt saatuja tietoja myös muiden päämiesten hyväksi, sekä tehnyt laskuerittelyssä huolimattomuusvirheen, ei todettu että toimisto olisi vastuussa em. virheistä?

    Mielestäni oli vähän erikoista että käytettiin vain "ja hänen toimistonsa", toimiston nimeä kertomatta? (tai sitten jäi minulta huomaamatta)
     
    Viimeksi muokattu: 17.07.2018
  10. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Ole hyvä vaan!:D
     
  11. Jankuttaja

    Rekisteröitynyt:
    11.10.2014
    Viestejä:
    2 084
    AVL ei valvo toimistoja, vaan asianajajia.
     
  12. eriävä mielipide

    Rekisteröitynyt:
    02.02.2018
    Viestejä:
    228
    Eli otsikot "Hedman Partners sai huomautuksen" ovat väärin kun Asianajajaliittokin halusi rajata toimiston nimen pois päätöksestä?
     
    Viimeksi muokattu: 17.07.2018
  13. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Joni Hatanmaa on Hedman Partnersin partneri, eli hankala Hedman Partnersin on irtisanoutua sen oman partnerinsa tekemisistä, vaikka moitteet tulivatkin periaatteessa Joni Hatanmaalle itselleen. http://www.hedman-attorneys.com/fi/tiimi/

    Jos innostusta riittää, niin kysy Hedman Partnersilta, että ovatko he antaneet siunauksensa tälle kiristyskirje-asialle.
     
  14. Juha Jyväskylästä

    Rekisteröitynyt:
    05.07.2009
    Viestejä:
    191
    Kyllä tämä homma on taputeltu kohtapuoliin valmiiksi !!!!

    ELI EI KANNATA MAKSAA EIKÄ OTTAA YHTEYTTÄ OLLENKAAN !!!!
     
  15. eriävä mielipide

    Rekisteröitynyt:
    02.02.2018
    Viestejä:
    228
    Ok, ok, onhan kaikkien asianajotoimistojen seinillä "noudatamme täällä hyvää asianajotapaa", eli nyt kun määritelmä on taas päivittynyt niin tietysti Hedman Partnersin asianajajien (ja muidenkin toimistojen asianajajien) täytyy sitä (lainvoimaiseksi tulon jälkeen) noudattaa.

    Rangaistuksista:

    - Aarnion jutussa oli mukana asianajaja joka oli jo saanut valvontalautakunnalta varoituksen päihteiden käytöstä ja sama toistui Aarnion jutussa kun asianajaja korkkasi oluen avustaessaan päämiestään poliisin kuulustelussa -> 2x varoitus.

    - Heikki Lampela erotettiin asianajajaliitosta kun hovioikeus vahvisti tuomion mökillä sattuneesta kähinästä naisystävänsä kanssa ja korkein oikeus ei antanut valituslupaa -> ei voi toimia oikeusavustajana, voi hakea lupaa uudelleen 3:n vuoden kuluttua, mikäli valittaa ja voittaa asianajajaliittoa vastaan hovioikeudessa ei tapahdu mitään edes väliajalla, kun lainvoimatonta erottamista ei tarvitse noudattaa. (maksaako edelleen jäsenmaksut varmuudeksi?)

    -> ei nyt ihan kauhean dramaattista tapahdu vaikka ei noudattaisi asianajajaliiton hyvää asianajotapaa

    -> Hatanmaa luultavasti valittaa, kun nimenomaan päämiesten edun kannalta järjestely oli hyvä ja jatkossa päämiesten kustannukset tulevat kasvamaan "turhien hakemusten vuoksi" (kun samat tiedot olisivat saatavilla muutenkin). (ja markkinaoikeus kiittää lisääntyvistä hakemuksista)
    -> olisi hyvän asianajotavan vastaista olla valittamatta päämiehille epäedullisesta päätöksestä. (vitsi)

    Voihan koko tekijänoikeuskirjeet kuihtua pois kun markkianoikeus ei nytkään kai noudattanut Eetun kunnioittavaa pyyntöä käsitellä hakemukset 6:ssa viikossa -> hakemukset kohta jo 3 kk käsittelyssä -> ainakin Elisa on tuhonnut tiedot? -> kiikun kaakun, saavatko mitenkään yhteystietojen hakemista toimimaan oikeuksien haltijoiden kannalta järkevästi.
     
    Viimeksi muokattu: 17.07.2018
  16. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Mielestäni on erittäin moraalitonta ja tuomittavaa, että tekijänoikeusasioissa hyvitysvaatimuskirjeitä lähettelevän Hedman Partnersin partneri/asianajaja ei noudata tekijänoikeuslakia ja markkinaoikeuden määräyksiä. En näe siinä yhtään mitään puolusteltavaa.
     
  17. cutoff

    Rekisteröitynyt:
    17.09.2007
    Viestejä:
    3 056
    Mikrobitin toimitukseen sellainen vinkki, että tuo otsikko on siinä mielessä huono, että se on äidinkielellisesti väärin muotoiltu. Siinä on niinsanottu viittausvirhe. Nyt tuo "Rikkoi itse tekijänoikeuslakia" viittaa ikäänkuin sillä tavalla, että kun Asianajajaliitto jyrähti niin Asianajajaliitto rikkoi itse tekijänoikeuslakia.

    Toimiva muotoilu olisi ollut esimerkiksi:
    Asianajajaliitto jyrähti: Kiristyskirjeistä kuuluisaksi tullut Hedman Partners rikkoi itse tekijänoikeuslakia
     
  18. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Jokainen tapausta pitkään seurannut tietää, mitä toimittaja tarkoittaa, eli Hedman Partnersin oma asianajaja rikkoi itse tekijänoikeuslakia. Olkaamme tyytyväisiä, että asiasta uutisoidaan, eikä aleta pilkkua nussimaan epäolennaisilla seikoilla ja viemään keskustelua sivuraiteille.
     
  19. Jankuttaja

    Rekisteröitynyt:
    11.10.2014
    Viestejä:
    2 084
    Telia on kolmesta isosta toistaiseksi ainoa, jolla tietoja säilytetään vain 3kk. DNA:lla viimeisen tiedon mukaan 6kk, Elisalla ehkä jopa enemmän. Ja tässä tapauksessa Telialle on tehty turvaamistoimi joten yhteystiedot on tallessa vaikka käsittely venyisikin.

    Kiristysbisnes ei todellakaan ole vielä taputeltu. Se on vaikeutunut, mutta HP:n seuraava hakemus todennäköisesti menee läpi. Kriittistä on, jatkaako esim. Crystalis tai Scanbox toimintaa vai pitääkö olla warnerin kokoinen asiakas että saa tarpeeksi yhteystietoja. Ideaalitilanteessa tietysti Warnerkin heittää hanskat tiskiin.
     
  20. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Onko sinulla jokin tieto, että seuraava Hedman Partnersin hakemus olisi menemässä läpi? Voihan olla, että asia on pitkittynyt sen takia, että markkinaoikeus viimeinkin vaatisi ne alkuperäiset lokitiedostot tai sitten miettisi kunnolla, mitä ne koepalat oikeasti tarkoittaa vai tarkoittaako mitään.
     
  21. Jankuttaja

    Rekisteröitynyt:
    11.10.2014
    Viestejä:
    2 084
    Viimeisimmät hakemukset on laitettu vireille vasta toukokuussa, joten kesälomat huomioiden ne eivät vielä ole juurikaan pitkittyneet, vaikka markkinaoikeuden arvio käsittelyajasta onkin saattanut jo ylittyä. Edellisistä päätöksistä voi vetää jotain johtopäätöksiä sen suhteen, millä todisteilla markkinaoikeus määrää yhteystiedot luovutettavaksi (>250 koepalaa, useita teoksia) ja uusissa hakemuksissa kaikki (?) IP-osoitteet ylittävät nämä rajat. Jos markkinaoikeus ei mieti asiaa niin hakemukset mielestäni menevät läpi, vaikka tietysti toivoisin että järki voittaisi.

    Ennakkotapauksen voima on oikeusjutuissa kuitenkin aika vahvoilla. MAO:n on vaikea sanoa "ei", jos se on aiemmin sanonut "kyllä", mikäli tilanne ei ole muuttunut.
     
    Viimeksi muokattu: 17.07.2018
  22. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Ok. Jostain syystä en ole saanut vielä niiden kolmen hakemuksen liitteitä, vaikka välillä jo niitä kiirehdinkin. Lupasivat kyllä toimittaa mahdollisimman pian, mutta eipä ole näkynyt.
     
  23. Injou

    Rekisteröitynyt:
    27.11.2013
    Viestejä:
    152
    Copy-paste -journalismia parhaimmillaan: HS kirjoittaa jutun jonka Tivi kopio jonka Mikrobitti kopioi ilmoittaen lähteeksi Tivin. :D
    Mutta Tivin (ja MBn) jutuissa on parhautta: Jonille ei ole annettu mainostilaa. Nyt selittely kuulostaa juuri siltä mitä se on: selittelyä. Kaikille osapuolille kuuluu antaa mahdollisuus kertoa näkemyksensä, mutta ei tilaisuutta kaapata artikkelia omaan käyttöönsä.
    Toivokaamme lisää uutisointia aiheesta. Ilman markkinointipuheita.


    Hyvä että Dame laitoit TorrentFreakille vinkkiä. Ajattelin juuri tehdä sen itse, mutta eipä tarvitsekaan. :)
     
  24. Injou

    Rekisteröitynyt:
    27.11.2013
    Viestejä:
    152
    Oliko kyse siis hedarien kirjeistä? Kuulostaa omituiselta ettei teoksia mainita jatkokirjeissä.
    Olen pohdiskellut millaisia kirjeitä maksaneille lähetellään. Moni on kertonut uusia kirjeitä tulevan maksun jälkeen, mutta kukaan ei ole kertonut millaisia kirjeet ovat. Ihmetyttää miksi hedmjne panttaisi osaa väitetyistä jaoista kun suurin osa ei kuitenkaan ikinä maksa eikä ota yhteyttä. Vai onko sittenkin niin, että suuri osa maksaa ja osaa tiedoista kannattaa pitää odottamassa. Tietysti sekin on mahdollista että jatkokirjeissä on kokonaan tekaistuja rikkeitä, mutta se kuulostaa melko riskialttiilta jos joku päättäisi vaatia MAOn päätöksen nähtäväkseen. Siitä syystä jatkokiristys ilman teosten mainintaa kuulostaa omituiselta. Jollei sitten kyseessä ole harkittu riski. Ehkä diaarinumeroiden tiedustelijoille vain valehdellaan 'tapahtuneen virheen' ja jatketaan muiden kiristämistä.
    Puhdasta spekulointia tämä kaikki, mutta ilman tietoa ei paljon muuta voi tehdä.
     
  25. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Ei se tietenkään haittaa, vaikka sinne Ernestolle laittaisi tarkemman englanninkielisen selostuksen asiasta. Oma englannin taitoni ei niin loistava ole, joten aika lyhyesti kerroin, että Hedman Partnersin asianajaja Joni Hatanmaa on saanut Asianajajaliiton valvontalautakunnalta moitteet, koska ei ole noudattanut tekijänoikeuslakia ja markkinaoikeuden määräyksiä.

    Laitoin siihen liitteeksi koko valvontalautakunnan päätöksen (suomeksi) sekä linkit Hesarin, Tivin ja Mikrobitin juttuihin.
     
  26. nyymimuumi

    Rekisteröitynyt:
    17.07.2018
    Viestejä:
    1
    Vähän reilu pari viikkoa sitten perjantaina tuli pilkulleen Ednan linkkaama kirje: http://www.ritvapuolakka.fi/440208427 (poislukien toimeksiantaja)

    Taisi olla lukumäärässään nyt siis se 5. tai 6. moinen kirje. Jokainen on muuten tullut perjantaina, liekkö tarkoituksena laittaa painetta viikonlopulle maksamiseen.

    Mikä näiden kanssa on nyt tilanne? Ketju senkun laajenee ja paljon uutta tietoa on ilmassa ja en varmasti ole ainut samassa tilassa oleva joka ei ole maksanut (eikä meinaakkaan), mutta kirjeitä senkun satelee ja teksti alkaa olemaan melko uhkaavaa. Lähetettyjen kirjeiden määrä ei ole kellään tiedossa mutta uskon että jokainen joka ei ole maksanut seuraa, varsinkin tämän viimeisen jälkeen, tiukasti tämän threadin kehitystä ja odottaa että päästäisiin viimein tästä paskasta eroon.

    Teesi pysynnee kuitenkin samana: Älä ota yhteyttä, älä maksa. Todennäköisyys Crystalis/Scanbox haasteisiin lienee edelleen pieni, varsinkin kun alkuperäiset ilmoitukset rikkeistä on lähetetty jo 2-3 vuotta sitten.

    Sivuhuomautuksena: Mikä järki on edelleen pommittaa niitä jotka ovat maksaneet? Kyllä tieto netissä leviää ja ne jotka ajattelivat (allekirjoittanut mukaan lukien) että pääsevät koko asiasta eroon yhdellä maksulla ei yhtäkkiä pidäkkään paikkaansa vaan uusia kräviä satelee uusista nimikkeistä (tätä ei ole varmistettu, kuten Injoun postauksessakin ihmetellään). Tämä nyt viimeistään vie halut saada asia hoidettua pois alta jos shaiban sataminen jatkuu.
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti