Hedman Partnersilta kiristyskirje

Viestiketju alueella 'Yleistä keskustelua' , aloittaja Kapteeni Flint, 24.04.2015.

  1. Injou

    Rekisteröitynyt:
    27.11.2013
    Viestejä:
    152
    Lukaisin nyt läpi nuo HP:n neljännen ja viidennen kirjeen. Eipä niissä oikeustoimiin ryhtymisestä puhuttu, vaan jatkotoimiin.
    Ensin ilmoitetaan asian etenemisestä jatkotoimiin, sitten kuitenkin kerrotaan että tapaus muka tarkastetaan jatkotoimiin ryhtymistä varten ja vielä uhkaillaan tuntuvasti nousevilla kustannuksilla JOS jatkotoimia seuraa. Eli asia etenee jatkotoimiin muttei kuitenkaan. Maksa 7 päivän aikana tai maksat enemmän myöhemmin.

    Ensin synnytetään pelkoreaktio: epämääräinen uhkakuva mahdollisesta oikeuteen joutumisesta.
    Sitten vihjataan mahdollisuudesta ehkä sittenkin välttyä kostolta: jatkotoimiin ei vielä ollakaan ryhdytty mutta ne saattavat alkaa millon tahansa.
    Viimeiseksi tarjotaan tie ulos: maksa heti kun vielä ehdit. Uhkailemalla kesken loppuvalla ajalla yritetään synnyttää paniikissa hätiköity maksupäätös, ja tätä vielä kannustetaan uhkaamalla moninkertaiseksi kasvavilla summilla jos päätöstä ei synny.
    Niin häikäilemätöntä harhaanjohtamista, ettei mitenkään mahdu tajuntaan miten tämä voisi olla minkään hyvien tapojen tai käytäntöjen mukaista.

    Neljäs ja viides kirje ovat niin samantyylisiä, että oletan viidennen kirjemallin lähteneen niille jotka ovat saaneet edelliset kiristyskirjeet joskus pari vuotta sitten. Siihen sopii myös tuo hourailu vanhenemisajan katkeamisesta.
    Eikös HP lähetellyt aluksi vain pari kirjettä?
     
  2. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Haluan nyt tässä korostaa vielä sitä, että neljännen ja viidennen kirjeen huomattavin ero on tuossa vanhentumisajan katkeamisessa. Koska Hedman Partnersilla ei ole minkään valtakunnan oikeuden päätöstä tms., niin on todella erikoista vedota tähän. Siksi näiden viidennen kirjeiden saajien kannattaa olla yhteyksissä kuluttaja-asiamieheen, jotta sieltä saa kannanoton tähän vanhentumisaikaan, koska mitään velkasuhdetta ei ole muodostunut missään vaiheessa.
     
  3. cydrex

    Rekisteröitynyt:
    17.11.2016
    Viestejä:
    900
    neljännet ja viidennet, ja mahdolliset kuudennet kirjeet eivät aiheuta saajalle mitään toimenpiteitä jos ei kiinnosta tietoen pyynnöt tai onko kirjeessä mitään velkasuhdetta mitä mukamas jatketaan. turrekin joskus varmisti että HP on AINA haastanut 1v sisällä kirjeen saannista MAOoon. muutenkin turhaa hommaa lähteä tässä vaiheessa MAOoon kun yhteystiedot loppuneet, jos siellä tulee turpaan HPeelle niin menee noin parin kymmenen kirjeistä saadut rahat MAOoon joka ei ole kannattavaa koska ei ole mitään mistä kiristää enää. tuskin on sama 30% maksumarginaali kun nyt lähettelee kirjeitä, veikkaisin että mennään lähellä 1% maksumarginaalia tässävaiheessa.
     
  4. eriävä mielipide

    Rekisteröitynyt:
    02.02.2018
    Viestejä:
    228
    ...
     
    Viimeksi muokattu: 20.03.2018
  5. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Tämä on niin hankala selittää, jos ei ihmiset tajua velkomista. Hedman Partners käsittääkseni syyllistyy nyt suoraan kiristämiseen, kun se yrittää velkomisen perusteella saada jotakin, johon sillä ei ole oikeutta. Pitää katsoa ottaako kuluttaja-asiamies tähän kantaa tai sitten voisi tehdä Eetu Ahosesta kantelun Asianajajaliiton valvontalautakuntaan.

    Taitaa Eetu olla kuitenkin pelkkä lakimies, joka tekee likaisen työn. http://www.hedman-attorneys.com/fi/tiimi/
     
    Viimeksi muokattu: 26.02.2018
  6. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Eetuko siellä langoilla?;)
     
  7. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Lukekaa kaikki tuo Eetun lähettämä kirje tarkkaan. http://www.ritvapuolakka.fi/438883976 Siitä puuttuu vain, että: Lisäksi tämä kiristyskirje katkaisee tekijänoikeuslakiin perustuvan hyvityksen ja korvauksen vanhentumisen.

    Laitapa Eetu ihan huvikseen minulle tulemaan tuo kirje.
     
  8. Injou

    Rekisteröitynyt:
    27.11.2013
    Viestejä:
    152
    Näinhän se taitaa olla.

    Korvausta vaaditaan ihmiseltä jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä asian kanssa. Minunkaan järkeen ei käy miten asian vanhenemisen voisi katkaista lähettelemällä kirjeitä vähän kenelle sattuu. Pahoin vaan pelkään ettei tästäkään asiasta saa selkoa ennen kuin joku oikeusaste antaa asiasta ratkaisun. Tai siis antaisi jos menisi käsittelyyn. Sitä odotellessa saa jälleen kerran elää epätietoisuudessa. Ja kuten aiemmin sanottu: osaltaan sen varassa koko kiristysbisnes toimii.

    Osaako joku sanoa mitä eroa on velan ja korvausvastuun vanhenemisella ja missä laissa jälkimmäisestä säädetään? (Taisi tästä jotain puhetta jo olla jossain, mutta nyt alkaa pätkimään... ei jaksa kahlata ketjua enää taaksepäin)


    Luultavasti näin, eli toinen kiristysbisneksen kulmakivistä: pakottaminen elämään pelossa.
    Tai kenties tässä vaan epävarmassa tilanteessa varmistelevat selustaansa siltä varalta, että oikeus sattuisikin katsomaan kirjeen lähettämisen liittymän haltijalle riittäväksi vanhenemisen katkaisemiseen. Saahan sitä yrittää.
    Kenties sillä ei edes ole merkitystä mitä laki ja oikeusasteet asiasta sanoo, riittää että potentiaalinen maksaja luulee olevansa ikuisesti ansassa ja väsyttyään kiristykseen maksaa.

    Täytyy vain toivoa että tähän nyt vihdoin joku virallinen taho puuttuisi, ihan sama millä termeillä kiristys tapahtuu.
    Odotellaan mitä Damelle vastaavat. Sen mukaan sitten jatko.
     
  9. Hasturinpoika

    Rekisteröitynyt:
    20.10.2011
    Viestejä:
    669
    @nnynas__ mukaan, joka on OTM, ja tietää näistä asioista, kirjeiden vaatimukset koskee tekijänoikeushyvityksiä, joka rinnastuu korvausvelkaan, johon sovelletaan lakia velan vanhentumisesta. Korvausvastuuta/korvauksien vaatimista ei ole missään vaiheessa tuotu esille MAO:ssa. @DrVatanen osaa selittää tämän paremmin, ja muistaakseni jossain vaiheessa käynyt tämän läpi.

    Tai @jussikari voisi selventää tätä.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030728
     
    Viimeksi muokattu: 26.02.2018
  10. DXpert

    Rekisteröitynyt:
    01.03.2017
    Viestejä:
    71
    Minun mielestäni on kysymys tästä: https://www.minilex.fi/a/yleinen-vanhentumisaika-lykkääntyminen-ja-vahingon-kärsijän-selonotto .
    Eli kirjeen lähettäjä vain osoittaa olevansa aktiivinen asiassa ... jotta epäaktiivisuutta ei voida pitää puutteena.
    Lainaus: "Jos vahingon kärsijä on havainnut vahingon tapahtumisen mutta hänellä ei ole tietoa vahingon aiheuttajasta, mahdollisen korvauksen vaatimiselle laskettavan vanhentumisajan alkaminen lykkääntyy. Lähtökohtaisesti vanhentumisajan kuluminen alkaa vasta, kun sekä aiheutunut vahinko että sen aiheuttaja ovat tiedossa."
    Muutoinhan tekijä ei ole tiedossa ja kirjekin osoitetaan ns. kolmannelle osapuolelle eli liittymän haltijalle. Ei siis ole olemassa velkaa tai maksettavaa hyvitystä, kun tekijää ei ole selvillä.
    Ks. Laki velan vanhentumisesta 15.8.2003/728 ... + jotkun erityislait joissain poikkeustapauksissa.
    Aidon velan vanhentuminen katkaistaan monella tavalla, mutta esim. edellä olevan lain 10 §:ssä esitetyt vapaamuotoiset toimet pitää kohdistaa velalliseen - pitää siis olla se "velallinen". Kirjeen saaja ei ole velallinen - ja eihän häntä kirjeessä oikeastaan edes tekijänoikeuslain rikkomisesta syytetä! Muuten vain pyydetään maksamaan "jatkotoimien" uhalla ...
     
  11. saysaysay

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2017
    Viestejä:
    10
    Nyt 4. kirje ja aika sama virsi ja kyllä tuo stressaa omaan elämäntilanteeseen nähden aika inhottavasti. Alkaa jo tuntumaan ettei oikein edes itse enään tiedä mitä tässä pitäisi tehdä..huokaus :S
     
    Viimeksi muokattu: 27.02.2018
  12. kraasu

    Rekisteröitynyt:
    18.11.2016
    Viestejä:
    26
    4. kirje ja nyt vasta alkaa menemään kuppi nurin? Ehkäpä jatketaan vaan samalla linjalla...
     
    Viimeksi muokattu: 27.02.2018
  13. cydrex

    Rekisteröitynyt:
    17.11.2016
    Viestejä:
    900
    mitä enemmän kirjeitä sitä epätoivoisemmaksi homma käy HPeen osalta kun ei ole maksajia.
     
  14. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Voi vaikuttaa samalta virreltä, mutta ei ole. Neljännessä kirjeessä viitataan kolmeen aikaisempaan kirjeeseen ja uhataan jatkotoimilla. Semmoinen löytyy sivuiltani, kun rullaa vähän alaspäin. http://www.ritvapuolakka.fi/437680522

    Tuossa viidennessä kirjeessä taas on pointtina vanhentumisajan katkeaminen, eli sillä yritetään antaa kuva, että ihminen olisi löysässä hirressä loppuelämänsä ja toki myöskin uhkaillaan jatkotoimilla.

    Noihin aiempiin Hedman Partnersin kirjeisiin on nyt Asianajajaliiton valvontalautakunnassa menossa kantelu, jossa mm. puututaan siihen, ettei kuluista ole mitään kunnollista erittelyä, eikä sitä ole kirjeensaajille annettu edes pyynnöstä. Samoin tietosuojavaltuutettu käsittelee asiaa. Tämä on siis nyt kahdella eri instanssilla käsittelyssä, mutta näissä menee aikaa kuukausia, joten en voi muuta ohjetta antaa kuin jäitä hattuun.

    Tuosta viidennestä kirjeestä ei ole vielä tullut minkäänlaista palautetta viranomaistaholta, joten siinä olen suositellut, että kuka moisen kirjeen saa, niin ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, niin häneltä voi tarkistaa voiko tuommoisella yksipuolisella kirjeellä ilman tuomioistuimen päätöstä katkaista vanhentumista. Jos Eetu lähettää minulle tämän viidennen kirjeen, niin voin henkilökohtaisesti asian hoitaa. Nyt olen jo ollut yhteydessä Asianajajaliiton valvontalautakuntaan, tietosuojavaltuutettuun ja kuluttaja-asiamieheen käyttööni saaman anonyymin kirjeen puitteissa.
     
  15. cydrex

    Rekisteröitynyt:
    17.11.2016
    Viestejä:
    900
    mihinköhän HP viittaa kun ei ole kolmea kirjettä tullut :D
     
  16. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Joo, oliko täällä vai yksäreissä, että useampikin neljännen kirjeen saanut on sanonut, ettei edes ole saanut kolmea aiempaa kirjettä, joten onko lisäpäivämäärät vaan laitettu tehostamaan pelotevaikutusta? Otapa näistä kirjemaakareista selvää. Se on selvä ainakin, että yksikään ei ole saanut yhtään ainutta kirjettä, jos ei sitä itse ilmoita Hedman Partnersille, kun nämä eivät niitä kirjattuna laita.
     
  17. Jankuttaja

    Rekisteröitynyt:
    11.10.2014
    Viestejä:
    2 084
    Kuluttaja-asiamiehen toimistolla on ohjeistus, että tekijänoikeudelliset asiat eivät kuulu heille, koska niihin ei liity kuluttajasopimusta. Kaikki kivet voi tietysti kääntää mutta en itse usko että sieltä tulee mitään kovin rakentavaa vastausta näihin vanhenemisaikoihin.
     
  18. roqqa

    Rekisteröitynyt:
    11.02.2016
    Viestejä:
    43
    Lainaus tuolta minilexistä koskien vanhenemista:

    Milläköhän perusteella Hedman vetoaa tuohon korvauksen vanhenemiseen? Nythän Hedman ei ole millään tavalla osoittanut mihin vaatimuksensa perustuu. Muutaman minuutin jaolla saa saman 600€ korvausvaatimuksen kuin kuukausien jaollakin. Varmaan vanhaa toistelen, mutta mitään kärsittyä vahinkoahan ei ole määritetty. Kirjeessä ei ole vieläkään mitään erittelyä tuon hinnan muodostumisesta, vaikka se siinä haista paska-työryhmän ohjeistuksessa olikin:

    "

    Kohtaan 15 haluaisin kuulla Hedmanin Eetun selityksen.
    Meneekö se jotenkin näin:
    "Joo tota noin niin, me huomattiin se lataus keväällä 2015, ja heti sitten keväällä 2016 lähetettiin pari kirjettä. Sitten kun ei tullut fyffeä tilille, niin heti kahden vuoden jälkeen laitettiin uusi kirje perään"

    Nyt jo viimeistään pitäisi olla viranomaisten hereillä kun ruvetaan vuonna 2018 lähettelemään uudestaan kirjeitä v.2015 väitetyistä rikkomuksista. Johan pitäisi jo tyhmemmänkin virkamiehen huomata, että tuo kuvio haisee kuin rankkitynnyri. Oma veikkaus on, että Scanbox ja muut ovat jo käytännössä vetäytyneet tuosta kuviosta pois ja Joni &co. lähettelee vielä kierroksen kirjeitä kaikille joilta suoritusta tilille ei ole tullut. Yhdenkin maksetun kiristyskirjeen hinnalla lähettää kuitenkin noin 1000 kirjettä, että eiköhän se kannata.
     
  19. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Siksipä onkin mielenkiintoista, että Hedman Partners käsittelee asiaa nyt niin, kuin olisi olemassa sopimus, josta on syntynyt velka. Siksi tähän on hyvä saada kuluttaja-asimiehen kanta, koska eihän tekijänoikeus anna oikeutta rikkoa lakia kuluttajansuoja-asioissakaan.
     
  20. cydrex

    Rekisteröitynyt:
    17.11.2016
    Viestejä:
    900
    tuskin uusintakierrokselta montaa maksajaa saa. taitaa tulla tappiota pahasti :D
     
  21. Dame Edna

    Rekisteröitynyt:
    06.03.2016
    Viestejä:
    4 474
    Kysyin markkinaoikeudesta, niin sieltä on annettu tänä vuonna vain yksi tekijänoikeuslain 60 a §:n mukainen ratkaisu ja se on Teoston heiniä. Viimeksi trollit ovat saaneet yhteystiedot kesäkuun alussa 2017, joten siksi yrittävät nyt vielä tällä vanhentumisjutun katkaisulla säikytellä ihmisiä maksamaan tuolta taulukon vanhemmasta päästä.
     
  22. Porkkanakakku

    Rekisteröitynyt:
    27.02.2018
    Viestejä:
    1
    Hei

    Olen uusi täällä ja sellaillut ketjua, haluisin kysyä muutamia asioista. Kaverin serkku on saanut puolen vuoden sisällä 4 kirjettä kyseisestä firmasta josta viimeisin on nyt tullut lähiaikoina. Heidän väittämämänsä leffan laiton lataus tapahtui kesäkuun alussa 2016. Todennäköisesti heidän väittämänsä tapaus on ehkä voinut tapahtua. Tapaus stressaa kovasti koska kirjeitä on tullut tiheään tahtiin nyt lähiaikoina. Voiko tämä tarkoittaa jotain? Kaverin serkku on valmis maksamaan 550e jo mielenrauhan takia, mutta samalla tuntuu todella vastenmielisestä tukea firmaa. Jos he nyt jostain syystä päättäisivät haastaa oikeuteen niin miten he voisivat todistaa juuri kaverin serkun katsovan leffaa? Hänellä saattoi olla vieres joka käytti hänen suljettua wlania omalla koneella ja saattoi samalla katsoa leffaa. Ja lasketaanko tämä kyseinen tapahtuma tekijänoikkeusrikkomukseksi ja eikö sen kuuluisi vanheta 2 vuodessa? Eli jos he väittävät kyseisen tapahtuman tapahtuneen kesäkuun alussa 2016 niin he eivät voisi haastaa enää oikeuteen kesäkuun 2018 jälkeen?

    Kiitos paljon asiallisista vastauksista ja auttakaa epätoivoista kaverini serkkua!
     
  23. 1m4s0

    Rekisteröitynyt:
    08.12.2014
    Viestejä:
    15
    Laittakaa öö mappiin... tännekki tuli paskapaperia yks päivä. 4 kirje ja samaa paskaa. Kyllä ne olisi serkus veljen kissan jo haastaneet jos aikoisivat.
    Eikö se jo sano jotain jos "viimesiä" varotuksia jaetaan kirjeestä toiseen.
     
  24. Levisz

    Rekisteröitynyt:
    22.07.2009
    Viestejä:
    30

    Voi ihan huoletta serkku laittaa ne kirjeet mappiin Ö, kuten jo 1m4s0 mainitsi. Tutulle kans tullut useampi kirje, mutta mitään ei ole enää kuulunut. Kunhan vaan yrittävät kuumotella.
     
  25. Injou

    Rekisteröitynyt:
    27.11.2013
    Viestejä:
    152
    Voiko tämä tarkoittaa jotain? Kyllä. Sitä että kiristettävät alkaa loppua ja nyt ennen kuin koko touhu käy kannattamattomaksi, käyvät epätoivoisesti läpi niitä joille on lähetetty vain pari kirjettä joskus kauan sitten tai ei kirjeitä ollenkaan. Jo seikka ettei aiemmin ole tullut yhtään kirjettä noin vanhasta väitetystä teosta puhuu sen puolesta ettei mitään todistusaineistoa ole. Muutoin olisi kutsu markkinaoikeuteen tullut jo aikapäiviä sitten. Jos on materiaalia haasteeseen, miksi, oi miksi odottaa näin kauan?
    No, jollei ole jaettu elokuvaa siitä lähtien tähän päivään asti. Miksipä olisi jos kyse on mahdollisesti katsoessa tapahtuneesta jaosta, eli kertaluontoisesta jutusta.
    Rangaistavaksi teko muuttuu vasta jaon tapahtuessa.
    Miten sitten todistaa syyllinen? Jos joku muu kuin liittymän omistaja todistaisi oikeudessa käyttäneensä verkkoa, mutta kiistäisi jaon, olisi melkoinen pattitilanne todistelun kannalta. Käytännössä oikeuteen joutunee vain jos menee myöntämään teon tai lipsauttaa vahingossa jotain todisteeksi väännettävää, on puhunut asiasta netissä tunnistettavalla nimimerkillä tai tavalla, on käyttänyt poikkeuksellista ohjelmistoa ja/tai asetuksia kiristettävään yhdistettävällä tavalla tai on jakanut jotain muuta poikkeuksellista joka on yhdistettävissä kiristettävään, esim. ammattiin, opiskeluun tai harrastuksiin liittyvää materiaalia. Todennäköisesti useampi mainituista samaan aikaan.
    On toki varmasti muutakin mitä voisi käyttää osana todistelua, kuten kiinteä IP-osoite, mutta aika paljon varmasti tuomioon tarvitaan sikäli kun puolustus on kunnossa. Väitetyn jakajan tappioon päättyneistä oikeuskäsittelyistä ainakin jälkimmäinen oli loistoesimerkki tilanteesta jossa ei ollut.
    Mutta tämä siis yleistä pohdintaa, aika käsittämättömiä käänteitä täytyy tapahtua että vielä neljännenkin kirjeen jälkeen joutuisi oikeuteen. Epäilen vahvasti josko edes tunnustus riittäisi jos kuitenkin oikeudessa teon kiistäisi ja olisi hyvä selitys aiemmalle tunnustukselle.
    Oikeuskäytännöistä jotain ymmärtävät voivat halutessaan oikoa epäilyitäni ja muitakin näkemyksiäni, en millään muotoa väitä olevani asiantuntija tässä. Uskon kuitenkin vahvasti ettei serkkusi kaiman koiralla ole hätää, kyse on puhtaasti inhimillisiä tunteita ja epätietoisuutta hyväksikäyttävästä kusipäisestä rahan nyhtämisestä mistä hyvänsä sitä irtoaa, syylisyydellä ei mitään väliä. Ei myöskään oikeuden hyväksi katsomilla hyvityssummilla.
    Kannattaa vielä pitää mielessä että maksamalla on osaltaan mahdollistamassa ahdistuksen levittämistä monien muidenkin riesaksi, eli rahoittamassa kiristystoimintaa ja kiristäjiä.
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti