Focus vilkuttaa öljynpaineen merkkivaloa

Viestiketju alueella 'Autot ja muut moottoriajoneuvot' , aloittaja Suursmurffi, 15.04.2017.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. Suursmurffi

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2011
    Viestejä:
    227
    Ostin tällä viikolla 2012 Focuksen 1.0 Ecoboost -koneella. Tänään kun täräytin auton kylmänä käyntiin aamulla (ulkona -3), öljynpaineen merkkivalo vilkahteli muutaman sekunnin välein auton ollessa tyhjäkäynnillä. Yksi vilaus merkkivalosta oli todella lyhyt. Aiempina päivinä ei vastaavaa ole käynyt. Sammutin tietysti moottorin ja kävin hyvän päästä tarkistamassa öljytikun, joka näytti reilusti yli maksimirajan.

    Soitin edelliselle omistajalle, joka kertoi joskus hänelläkin öljynpainevalon vilkkuneen. Silloin merkkihuolto oli kuulemma sanonut, ettei autoa kannata tuoda huoltoon, jos vain öljyä on riittävästi. Kysyin myös, että onko missään vaiheessa lisäillyt öljyä, niin ei ole kuulemma lisännyt. Edellinen huolto on tehty 5000 km sitten viime joulukuussa, jonka jäljiltä ilmeisesti öljyn ylitäyttö on.

    Soitin auton myyneeseen liikkeeseen ja olivat samaa mieltä kanssani, että pitäisi viedä korjaamolle ja selvittää, että mistä se öljynpainevalon vilkkuminen johtuu. Kaikki paikat kun ovat pääsiäisen yli kiinni, niin se tietysti onnistuun vasta ensi viikolla.

    Onko kukaan muu törmännyt vastaavanlaiseen ongelmaan tällä konetyypillä tai onko kenelläkään valistuneita arvauksia syystä? Ylimääräinen öljy sitä öljynpainevalon vilkkumista tuskin aiheuttaa. Mahdollisia syypäitä ovat tietysti öljynpaineanturi tai öljypumppu, mutta outoa on, että miksi vilkkuminen tapahtuisi vain satunnaisesti? Kaikki toivottavasti selviää kunhan auton saa korjaamolle, mutta ajattelin vain vähän purkaa täällä sydäntä, kun sitä saa nyt jonkun aikaa odotella.
     
  2. Krizu

    Rekisteröitynyt:
    11.04.2001
    Viestejä:
    160
    Villi veikkaus et väärää viskositeettiä jolloin niin jäykkää kylmänä että anturi antaa virhettä, öljyt vaihtoon.
     
  3. TeknoR

    Rekisteröitynyt:
    10.08.2002
    Viestejä:
    16 428
    oil filter is horizontally mounted on this engine, so the oil is slowly runs out from filter despite of anti-drain back valve :( It is also mentioned in "Low Engine Oil Pressure Problem" by Filters Manufacturers Council in Technical Service Bulletin 83-2: "On some engines the filter is mounted in a position which could allow the oil in the filter to drain back to the crankcase when the engine is shut down. This would be the case for the filter is horizontal and is above the level of the oil in the crankcase. Normally, it takes less than five (5) seconds for the pump to fill the filter after the engine has been started, during which time the warning device will indicate no or low oil pressure."

     
  4. Mr. Hat

    Rekisteröitynyt:
    19.07.2002
    Viestejä:
    2 609
    Käytettävä öljy on Ford luokitukset täyttävä 5W-20
     
  5. Suursmurffi

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2011
    Viestejä:
    227
    Saattaa osua lähellekin, sillä edellisen omistajan viimeistä edellisessä huollossa on kuitin mukaan öljyksi laitettu 5W-30 "Formule FE", kun taas ohjekirja sanoo 5W-20. 5W-30:stä ohjekirja sanoo, että sopii kaikille muille bensiinimoottoreille paitsi 1,0 Ecoboost. Onkohan tuolla merkitystä?
     
  6. Suursmurffi

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2011
    Viestejä:
    227
    Ei vaikuta olevan ihan sama ongelma, koska käynnistyksen jälkeen tyhjäkäyntiä kesti melkein puoli minuuttia ja koko sinä aikana öljynpainevalo vilkahti useaan kertaan.
     
  7. TeknoR

    Rekisteröitynyt:
    10.08.2002
    Viestejä:
    16 428
    Haiskahtas vähän öljypumppuvialta sitten.
     
  8. Jani R-K

    Rekisteröitynyt:
    21.03.2015
    Viestejä:
    277
    No jos öljymäärä kerran reilusti yli niin veikkaisin että bensaa sekoittunu reilusti öljyyn
     
  9. Mr. Hat

    Rekisteröitynyt:
    19.07.2002
    Viestejä:
    2 609
    Öljyt vaihtoon (orkkis suodatin) ja oikeanlaista öljyä ennen kun enempää rahaa alkaa polttamaan.

    Paljonko ajettu ja millasilla huoltoväleillä?
     
    Viimeksi muokattu: 15.04.2017
  10. Suursmurffi

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2011
    Viestejä:
    227
    Autolla ajettu 110 tkm, viimeisin huolto 105 tkm. Huollettu tasaisesti 20 tkm/1v välein.

    Käytiin tyttöystävän kanssa haistelemassa öljyjä ja niissä oli hieman liuotinmainen haju, vähän kuin tusseissa. En sitten tiedä, että onko tämä siihen bensan sekoittumiseen viittaava haju? Onko tuohon bensan mukanaoloon joku muukin testi, kuin pelkkä nenä/sormituntuma? Katsoin nyt öljymäärän tarkasti, että sitä on n. 1 cm yli maksimimerkin, eikä merkkien välikään ole kuin 1,5-2 cm.

    Korjaus menee autoliikkeen virhevastuun piiriin, niin rahan käyttäminen ei sinänsä ole ongelma.
     
  11. jounika

    Rekisteröitynyt:
    17.07.2009
    Viestejä:
    4 731
    Ja ongelma lienee siinä, että autolla on ajettu lyhyttä, alle 20 km ajoa, jolloin öljyt ei lämpiä, jolloin bensat haihtuu pois. 100 kilsaa motaria auttaa asiaan.

    Kaverilla oli 1.0 125hv ecoboost focus, jolla ajoi 170t km parissa vuodessa (myyntitykki :) ). Autossa myös vilkutteli öljynpaineen merkkivaloa, eniten silloin, kun 2vk ajoa kehä 3:n sisäpuolella, kun matkat pidemmälle, ei vilkkunut. Ja auto ei mitenkään kärsinyt tuosta tuona aikana. Muutenkin oli kuulemma ongelmaton kottero verrattuna nykyiseen Avensikseen...
     
  12. 4kex

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2012
    Viestejä:
    1 760
    Missä ne huollot oli tehty? Jos sinne onnistuttu väärät öljyt lykkäämään niin hyvin voi myös suodatin olla joku sinne päin. Väärä avauspaine suodattimen ohitukselle tai muuten jumittava. Kuten mainittu öljyt ja suodatin ensin vaihtoon ja varmistua OEM-osista.
     
  13. Suursmurffi

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2011
    Viestejä:
    227
    Hyvä tietää, että muillakin on ollut samaa ongelmaa. Ihme kyllä googlella en juurikaan löytänyt mainintoja tästä.

    Viimeisimmät kaksi huoltoa on tehty AD autokorjaamolla. Sitä edeltävät merkkihuollossa. Taitaa tuo Ecoboost olla sen verran erikoinen rakenteeltaan, että pienetkin asiat voivat vaikuttaa.
     
  14. vaniljacreme

    Rekisteröitynyt:
    18.03.2008
    Viestejä:
    389
    Öljyjen viskositeetti, öljyjen puhtaus ja öljynsuodattimen puhtaus,ilman lämpötila ja koska viimeksi ajettu. ite en ois huolissaan vielä. vaihtaisin uudet öljyt ja suodattimen ja seuraava vaihto kolmen tonnin jälkeen kerran kusetus long life ohjelman mukaan huollettu. Mut jos valo vilkkuu senkin jälkeen voisha sitä huollossa käydä kysymässä. eniten olisin huolissani jos lämpimällä moottorilla vilkkuis. jos ongelma poistuu öljyjen vaihdolla suosittelen öljyjen vaihtoa 10tkm/2 kertaa vuodessa, syksy ja kevät.
     
    Viimeksi muokattu: 17.04.2017
  15. Jani R-K

    Rekisteröitynyt:
    21.03.2015
    Viestejä:
    277
    Jos ongelma öljynvaihdolla poistuu niin suosittelen sen jälkeen kuitenkin tarkkailemaan öljynpintaa ettei lähde uudestaan nousemaan. En tunne tuota litraista ecoboostia miten sen polttoainejärjestelmä on tehty, mutta ilmeisesti suoraruiskukone sekin on eli jossainpäin konetta on mekaaninen bensapumppu joka ainakin isommissa on nokka-akselin päässä jolloin siihen tullu vuoto voi aiheuttaa bensan kulkeutumisen öljyn sekaan.
     
  16. Windriver

    Rekisteröitynyt:
    16.01.2013
    Viestejä:
    32
    Tuossahan on muuttuvatilavuuksinen öljypumppu, jota moottorinohjaus säätää öljynpaineanturin lukeman perusteella. Mielestäni tuo oire voisi viitata myös anturivikaan tai pumpun kapasitettia säätävän ohjaussolenoidin vikaan.
     
    Viimeksi muokattu: 18.04.2017
  17. Suursmurffi

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2011
    Viestejä:
    227
    Tuota itsekin mietin, että voisiko moottorissa olla sellainen kohta, jossa polttoaine pystyisi suoraan vuotamaan öljytilaan. Tarkkaan meinasin tilannetta seurata sen jälkeen kun ongelma on korjattu.

    Jep, näihin toivottavasti saa varmuuden kohtapuolin.

    Sovin tänään autoliikkeen kanssa, että vien auton paikalliseen AD autokorjaamoon vianetsintään ja sen jälkeen sovitaan toimenpiteistä. Merkkihuolto olisi kuulemma liian kallis. Raportoin sitten tuloksista, kun niitä saan.
     
  18. Suursmurffi

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2011
    Viestejä:
    227
    Nyt on auto käynyt AD:llä. Totesivat, että öljy haisee voimakkaasti bensalta. Eivät pystyneet mittamaan öljynpaineita, koska oikeanlainen adapteri puuttui. Heidän suosituksenaan oli uusi öljy + putsari. Tämän myyjäliike suostuu maksamaan. Aika öljynvaihtoon on varattu huomiselle.

    Kävin vielä äskettäin tarkistamassa öljytikun ihan varmuuden vuoksi ja hämmästys oli suuri, kun öljyn määrä näytti lisääntyneen taas huomattavasti. Edellisen tarkistukseni jälkeen autolla on ajettu 2x6 km pätkät. Lisäksi öljy vaikutti silminnähden juoksevammalta.

    Soittelin myös päivällä merkkihuoltoon, eikä siellä olla aikaisemmin törmätty vastaavaan. Heillä oli kokemusta jäähdytysnesteen vuotamisesta öljyn sekaan jonkun tietyn tiivisteen kohdalta, mutta se tietysti näkyisi paisuntasäiliön vajentumisena.

    Vahvasti näyttää siltä, että jotain on pahemman kerran pielessä. Ajatuksena ei ole tyytyä pelkkään öljynvaihtoon, kun kerran edes paineen ei pystytty osoittaa olevan kunnossa.
     
  19. Tina Silta

    Rekisteröitynyt:
    18.03.2003
    Viestejä:
    3 713
    Laakerit jne. voi olla jo kärsiny kun ajeltu bensavoitelulla. Vaihtokoneen tarvetta jossain vaiheessa ja "artisti maksaa".
     
  20. kalastaja

    Rekisteröitynyt:
    20.03.2002
    Viestejä:
    469
    Onpa kyllä erikoinen homma. Jos auto käy hyvin rikkaalla tai on sytyshäiriötä, niin bensa kyllä pääsee männänrenkaiden ohi öljyn sekaan. Mutta auto taitaa toimia normaalisti? En tiedä tuollasen Fordin koneen rakennetta, mutta varmaan jotain muuta kautta bensa pääsee öljyn sekaan.
    Kuten Tina Silta totesi, niin voi hyvinkin olla että moottori on jo kärsinyt pahojakin vaurioita...
     
  21. 4kex

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2012
    Viestejä:
    1 760
    Noi monimerkkikorjaamot ovat saatanasta uudehkojen autojen kohdalla. Ne ovat hyviä öljynvaihtoon.. ei kun odotas. Ei siellä osata edes sitä kunnolla. Yksi öljy on valinta joka moottoriin. Sitten hiukan spessummat hommat ja puuttuu työkalut. Nytkin aloittajalla ole kuin aikaa mennyt hukkaa ja sen verran ollaan viisaampia, että öljy tuoksuu bensalta. :facepalm:
     
    Viimeksi muokattu: 21.04.2017
  22. furesis

    Rekisteröitynyt:
    04.07.2013
    Viestejä:
    3 470
    Mun on vaikea ymmärtää mitä reittiä bensa ja öljy sekoittuisivat? Jos nyt jotain reittiä sitä pääsisikin, niin eikö se pala tai haihdu sieltä kuuman öljyn seasta saman tien pois.

    Tässä on vielä Ketosen näkemys asiasta:

    http://www.tuulilasi.fi/kysymykset/bensiinia-oljyssa

    Noi monimerkkikorjaamot ovat ihan hyviä jos haluaa uusia jarrupalat tai iskarit. Siinä voi säästä hieman, mutta hiemankin erikoisemmassa viassa kannataa kääntyä merkkiliikkeen puoleen. Ei tuo varmasti ole ainoa Focus joka kärsii samasta viasta, joten merkkiliike osaisi mahdollisesti sanoa suoraan missä vika on. Fordilta voi olla tullut myös jotain sisäistä infoa asiasta jälleenmyyjille, joka on vain heidän tiedossaan.
     
  23. Niin tämä on sinun mielipide, että merkkikorjaamo on aina paras, mutta kun näin ei aina ole. Oma kokemus(mielipide) on, että ne monimerkkikorjaamot osaavat useimmat asiat ihan yhtä hyvin, jopa paremmin. Tämän sai itse kokea kun omistin volkkarin ihanan tsi tekeleen. Merkkihuolto ei vikaa edes pitänyt vikana vaan ominaisuutena joka oli ihan normaalia. Merkkihuolto ei myöskään välttämättä myönnä tyyppivian olevan tyyppivika(volkkarin jakoketju, huono
    turbon suunnittelu, öljyn kulutus). Monimerkkikorjaamoilla ei välttämättä ole sidoksia valmistajaan, joten voivat sanoa asiat niinkuin ne on, eikä valehdella asiakkaalle. Toki tämä on oma kokemus ja joku voi olla toista mieltä.
     
  24. Suursmurffi

    Rekisteröitynyt:
    13.04.2011
    Viestejä:
    227
    Pyysin tänään öljynvaihdon yhteydessä mittaamaan ulos lasketun öljyn määrän. Tulos: 4,7 litraa, kun normaali täyttömäärä ohjeissa 4,0 ilman suodatinta ja 4,1 suodattimen kanssa. Eli sitä bensaa on ollut siellä ihan helvetisti. Ja edellisestä öljynvaihdosta on siis 5000 km...

    Tuo voitelun laatu kyllä huolestuttaa aika paljon. Tuskin öljyjä on suunniteltu sietämään ihan noin suuria bensamääriä. Ja tämä tilanne on voinut kestää jo monta vuotta, vähintään kuitenkin kaksi, päätellen edellisen omistajan puheista.

    Tavoitteena on tällä hetkellä kaupan purku, sillä vaikka tähän vaihdettaisin mitkä tiivisteet, anturit, öljypumput, yms. tahansa, niin mahdollista moottorin ylimääräistä kulumista ei saa takaisin millään.

    Aikaisempaa kokemusta tästä 1.0 ecoboost -moottorista ei ole, mutta kyllä se ainakin oman tuntuman mukaan vaikuttaisi olevan toiminnaltaan kunnossa. Ainakaan mitään selviä ongelmia, kuten käynnistysvaikeudet tai käynnin pätkiminen ei ole. Sekään ei tietenkään ole pois suljettua, etteikö toiminnassa voisi olla poikkeavia piirteitä, jotka joku kokeneempi voisi huomata.
     
  25. furesis

    Rekisteröitynyt:
    04.07.2013
    Viestejä:
    3 470
    Monilla korjaamoilla on tapana täyttää öljyä jostain syystä yli oikean määrän. Mä en vieläkään usko, että siellä puolta bensalitraa seassa olisi.
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti