Energiajuomat

Viestiketju alueella 'Ruoka ja juomat' , aloittaja peraattori, 05.08.2008.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. peraattori

    Rekisteröitynyt:
    22.11.2002
    Viestejä:
    512
    Aiemmat energiajuomaketjut olivat keskittyneet vähän eri asioihin, kuin energiajuomien vaikutuksiin, niin pistetääs pystyyn tällainen ketju, jossa voidaan yleisesti keskustella näistä jumalten juomista, energiajuomista. Toki sallittakoon myös keskustelu eri energiajuomista.

    Uutisissahan on aika-ajoin ollut juttua, että energiajuomat on pahasta. Itselle on kuitenkin jäänyt vähän epäselväksi, että miksi ne sitten on pahasta? Sokeripitoiset juomat tietysti lihottaa, mutta itse suosin lähinnä light-versioita. Onko nuo sitten jotenkin epäterveellisempiä kuin kahvi tai virvoitusjuomien light-versiot? Todella kalliitahan nämä energiajuomat myös ovat, mutta jätettäköön se haittapuoli pois tästä keskustelusta.

    Itse suosin lähinnä Red Bull lightia tai sitten ED Lemon lightia. Tulee kulutettua joskus vähän liian paljonkin kyseisiä juomia. Joskus saattaa olla, että menee 0,5l viitenä päivänä viikossa. Ei sinällään välttämättä paljoa, mutta voisi koittaa vähentää kulutusta, kun ei noista oikein mitään hyötyäkään ole. Lähinnä on tapana juoda ja sitten onhan noilla varmaan joku plasebo vaikutuskin. Tulee oikeastaan kahvin sijasta noita litkittyä.

    Koska murosta löytyy totuus niin kertokaapa minulle noista haittapuolista sekä keskustelkaamme parhaista energiajuomista.
     
  2. Cont.: 1

    Rekisteröitynyt:
    28.07.2008
    Viestejä:
    31
    sori
    edit. uus
    [​IMG]
     
  3. Nemostelija

    Rekisteröitynyt:
    16.05.2008
    Viestejä:
    1 773
    Hampaat ei varmaan tykkää pidemmän päälle, kuten ei muistakaan sokerisista ja hapollisista juomista.
     
  4. Cookie

    Rekisteröitynyt:
    23.08.2000
    Viestejä:
    691
    .
     
    Viimeksi muokattu: 19.10.2016
  5. visvalisko

    Rekisteröitynyt:
    03.12.2005
    Viestejä:
    473
    No jaa, oon juonut koko ikäni viikottain limsaa eikä mun hampaat sen pahemmassa kunnossa ole kuin muilla. Kunhan muistaa pestä ja juo vaikka lasin vettä kun on lipitellyt jotain hapokasta ni kyllä se siitä.

    [signature]Aikainen visva liskon nappaa.[/signature]
     
  6. Kofeiininapit vie noita ihan satanolla, noista saa muutaku sokeria ja pahan mielen, mutta ilmeisesti sokeri maistuu kun vielä noita on kauppojen hyllyt pullollaan.
     
  7. OMGmercedes

    Rekisteröitynyt:
    12.03.2004
    Viestejä:
    17 828
    Lidlin energiajuomat ovat hintaasa nähden ihan juotavia. Tykkään myös Red bullista ja Tehosta, joskus ED lemonia Jägerin kanssa. No ehkä se Batterykin menettelee.

    Harvemmin noita tulee kyllä litkittyä urakalla, Hartwallin tai Olvin vissyä kyllä uppoo 2litraa päivässä :p


    [signature]Tyhmiin kysymyksiin saa useimmin tyhmät vastaukset.[/signature]
     
  8. Jannu_vaan

    Rekisteröitynyt:
    08.11.2004
    Viestejä:
    374
    Jeps. Karveri ajaa rekkaa. Joi ennen pari tölkkiä keikalla. Alle vuoteen tais mennä hampaat särki.
     
  9. Frenchie

    Rekisteröitynyt:
    04.05.2002
    Viestejä:
    659
    Aina kun duunissa alkaa v-käyrä nousemaan liikaa, niin pitää lähteä tuulettelemaan Reb Bull -kauppaan. Joinain viikkoina uppoaa aikamoisia määriä RB Sugarfreetä tai Battery Strippediä :P
    [signature]Naiset ovat teatteria, johon he itsekin uskovat. | frenchie dot blog org whatever | last.fm
    - ?? ~ o_O[/signature]
     
  10. kansaIainen

    Rekisteröitynyt:
    11.05.2003
    Viestejä:
    5 895
    Vedellä saa janon sammumaan, ja pari kolme tuntia ennen treenejä lautasellinen spaghettia ja lihamurekekastiketta. Treeneissä sitten vettä, ja treenien jälkeen vettä.

    Ruokajuomaksi vettä.

    Limonaadit ei ole mitään energiajuomia, vaan sokerivettä.
    Energiajuomat ei ole muuta kuin tavallisia limonaadeja eli sokerivettä.

    Tauriinit, kofeiinit ja muut luonnonvaraiset aromit ja naurisuutteet on lisätty tyhmien uunottamiseksi.
    [signature]Politiikan näkymätön käsi ohjaa yksilöt, jotka haluaisivat edistää yleistä etua, ajamaan yksittäisten eturyhmien etuja, jota heillä ei ole aikomustakaan edistää.
    Lakia noudattavalla kansalaisella ei ole mitään pelättävää.
    Koneeni
    [/signature]
     
  11. OMGmercedes

    Rekisteröitynyt:
    12.03.2004
    Viestejä:
    17 828
    Tuohan on ihan ihmisestä/hampaista kiinni. Töissä oli kerran sellainen parikymppinen kaveri, joka oli lahottanut hampaansa kokonaan juomalla usean vuoden limsaa päivittäin. Kiva hymy oli kaverilla :p
    Ei voi kyllä kehua omiakaan leegoja, remonttia on riittänyt kun aloitti limsan litkimisen. Nykyään koittanut siirtyä vissylinjalle :)


    [signature]Tyhmiin kysymyksiin saa useimmin tyhmät vastaukset.[/signature]
     
  12. Mudvayne

    Rekisteröitynyt:
    23.04.2008
    Viestejä:
    76
    Totta. Pari kofeiininappia ja nuuska huuleen, niin johan jo virkistää!
     
  13. visvalisko

    Rekisteröitynyt:
    03.12.2005
    Viestejä:
    473
    Pesettekö hampaitanne? Mä oon jostakin nelivuotiaasta lähtien lipittänyt käsittämättömiä määriä light-kokista enkä nyt oikein keksi missä se näkyis.

    [signature]Aikainen visva liskon nappaa.[/signature]
     
  14. kansaIainen

    Rekisteröitynyt:
    11.05.2003
    Viestejä:
    5 895

    Onkos light-kokis muuta kuin vettä ja väriainetta? Eihän siinä ole sokeria, mikä tappaa hampaat.

    [signature]Politiikan näkymätön käsi ohjaa yksilöt, jotka haluaisivat edistää yleistä etua, ajamaan yksittäisten eturyhmien etuja, jota heillä ei ole aikomustakaan edistää.
    Lakia noudattavalla kansalaisella ei ole mitään pelättävää.
    Koneeni
    [/signature]
     
  15. Mikko Laine

    Rekisteröitynyt:
    28.06.2001
    Viestejä:
    1 487
    Ootko koskaan nauttinut mitään kofeiinipitoista. Et kyllä pysty väittämään, ettei sillä mitään vaikutusta olisi. Eihän siitä energiaa saa, mutta kyllä se piristää (tietyissä rajoissa ja olettaen ettei ole kovin addiktoitunut aineeseen).
    [signature][email protected], [email protected][/signature]
     
  16. visvalisko

    Rekisteröitynyt:
    03.12.2005
    Viestejä:
    473
    Muistaakseni se happo tms. on vaaraksi hampaille, sen takia Vichyjä sun muita ei kannata myöskään juoda hulluna.
    [signature]Aikainen visva liskon nappaa.[/signature]
     
  17. kansaIainen

    Rekisteröitynyt:
    11.05.2003
    Viestejä:
    5 895
    No kahviahan mä kyllä juon, notta pakki on kroonisesti sekaisin. Ei se kahvi kyllä mitään energiajuomaa ole.

    [signature]Politiikan näkymätön käsi ohjaa yksilöt, jotka haluaisivat edistää yleistä etua, ajamaan yksittäisten eturyhmien etuja, jota heillä ei ole aikomustakaan edistää.
    Lakia noudattavalla kansalaisella ei ole mitään pelättävää.
    Koneeni
    [/signature]
     
  18. Mudvayne

    Rekisteröitynyt:
    23.04.2008
    Viestejä:
    76
    Ootko sä tyhmä vai etkö ymmärrä että energiajuomien idea on piristää? Kuka niitä nyt maun takia juo, maistuu ihan kemikaalille.
     
  19. Mudvayne

    Rekisteröitynyt:
    23.04.2008
    Viestejä:
    76
    No eipä ole, mutta lähes ainoa laillinen piriste. Milläs muulla saa silmät pysymään auki TÖISSÄ?
     
  20. Mikko Laine

    Rekisteröitynyt:
    28.06.2001
    Viestejä:
    1 487
    Enhän mä sitä energiajuomaksi väittänytkään. Oikein tarkkaan kun luet, saatat huomata sanani "Eihän siitä energiaa saa, --".

    Mutta joo. Jos juot kahvia niin paljon, että pakki on kroonisesti sekaisin, niin et varmaan enää tunne kofeiinin piristävää vaikutusta. Vähän sama homma itsellä. =) Vasta monen päivän kahvitauon jälkeen alkaa parin kupin jälkeen huomata kofeiinin vaikutukset. Toista se oli silloin kun aloitin juomaan.
    [signature][email protected], [email protected][/signature]
     
  21. Pare

    Rekisteröitynyt:
    22.01.2003
    Viestejä:
    181
    Lähden viikonloppuna laivaristeilylle Tallinaan, ja mietin minkä hintaisia nuo ovat tuola tai laivoilla?, paljon esim joku 20 kpl setti maksaa, vai myydäänkö noita edes "perhepakkauksissa"?
    [signature]Jokainen ihminen on laulun arvoinen[/signature]
     
  22. kansaIainen

    Rekisteröitynyt:
    11.05.2003
    Viestejä:
    5 895

    Sokeriveden juominen kesken treenien ei piristä, vaan väsyttää. Treenatessa ei saa juoda eikä syödä mitään sokerivettä, koska se pudottaa veren sokeripitoisuuden niin alas, ettei jaksa enää mitään, eli toimii juuri päinvastoin kuin mainostetaan. Lisäksi se aiheuttaa ankaraa janon tunnetta, kun juo sokeroitua vettä, koska liiallinen sokeripitoisuus tarvitsee elimistöstä vettä laimentuakseen niin paljon, että sokeri voi imeytyä "ravinnoksi". Siksi pitää tankata energiat ENNEN treenejä syödyllä ATERIALLA hyvissä ajoin, 2-3 tuntia ennen treenejä, koska liian myöhäinen tankkaus aiheuttaa "pistämistä".

    [signature]Politiikan näkymätön käsi ohjaa yksilöt, jotka haluaisivat edistää yleistä etua, ajamaan yksittäisten eturyhmien etuja, jota heillä ei ole aikomustakaan edistää.
    Lakia noudattavalla kansalaisella ei ole mitään pelättävää.
    Koneeni
    [/signature]
     
  23. OMGmercedes

    Rekisteröitynyt:
    12.03.2004
    Viestejä:
    17 828
    Jotenkin arvasin että tuo tulee seuraavana. Aito oikee nörtti tuskin pesee koskaan hampaitaan, itse kyllä pesen päivittäin ja sen kyllä heti tuntee, jos hampaat ovat paskaiset.

    Tuolla pesulla nyt tietty voi ehkäistä yms. reikiä, mutta ei se edelleenkään poista sitä, että esim. toisilla ei hampaat reikiinny niin herkkään. Esim. pienten lasten tutteja sun muita ei tulisi nuoleskella, jos itsellä on kovin reikäiset hampaat(karies vai mikä lie tarttuu)



    [signature]Tyhmiin kysymyksiin saa useimmin tyhmät vastaukset.[/signature]
     
  24. visvalisko

    Rekisteröitynyt:
    03.12.2005
    Viestejä:
    473
    Kofeiinin (ja veikkaisin että muidenkin vastaavien) vaikutus perustuu osaks myös siihen, että mitä väsyneempi on, sitä suuremmalta se piristys tuntuu. Eli jos on ihan pirteänä ja juo kuus tölkkiä Red Bullia ni ei tunne oloaan mikskään sähköjänikseks.
    [signature]Aikainen visva liskon nappaa.[/signature]
     
  25. Kamikaze

    Rekisteröitynyt:
    13.12.2004
    Viestejä:
    527
    Mistä saa batterya halvimmalla ja onko lidlin valikoimassa olevat batteryn makuisia?
    [signature]Bannia jo vuodesta 2004[/signature]
     

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti