Autokauppiaan vastuu ja korvausvelvollisuus vs. Kuluttajansuoja

Viestiketju alueella 'Autot ja muut moottoriajoneuvot' , aloittaja Karihaa, 14.09.2019.

NOSTOJA MUROPAKETIN SISÄLLÖSTÄ
  1. Karihaa

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2019
    Viestejä:
    8
    Autokaupoissa näyttäisi todentuvan sanonta, takuu on voimassa niin kauan kuin perävalot näkyy. Tässä esimerkki.
    Moottorin varoistusvalo syttyy noin viikon päästä kaupoista. Kuluttajasuojan tulkinnan mukaan vanhoihin autoihin tulee vikaa eikä myyjä enää ole niistä vastuussa.
    Reklamaatio tehdään liikeeseen. Autokauppiaan mielestä pakokaasuarvot ovat hyvät, mutta otetaan vikakooditarkastus. Niitä tehtiin yhteensä kolmessa eri liikeessä, jopa hänelle tutussa korjaamossa Bosh-laitteella, kirkkonumella, kun satuin siellä päin liikkumaan. Mittauksia tehtiin lisäksi myös hänen omalla laitteellaan. Viaksi ilmeni aina lamnda-anturi
    Lamnda-anturin ja nakutuksentunnistimen vikakoodit oli nollattu jonkun toimesta ennen autonmyyntiä. Viat eivät ole siis syntyneet kaupanteon jälkeen vaan olleet jo olemassa eikä niitä oltu korjattu. Ostajana mellä ei ole ollut mahdolisuutta tietää näistä vioista, kuten ei muistakaan vioista jotka eivät ole voineet syntyä heti kaupanteon jälkeen.
    Myyjän osoittamassa korjaamossa, Lamnda-anturin vaihto 1 meni periilleen, koska autokauppiaan osoittama korjaamo ei osannut asentaa eikä varaosakaan vaikuttanut kelvolliselta ja rikkoivat vielä kierteet sekä aiheuttivat väkivaltaisesta irroitustavasta johtuen suojapeltiin vaurioita.
    Varoitusvalo syttyi uudelleen ja tehtiin oikeassa asentamossa lamnda-anturin asennus 2 ja samalla sitten korjattiin rikotut kierteet.
    Varoitusvalo syttyi uudelleen . Nyt myyjä ohjeisti menemään merkkiliikkeeseen ja rintajouppi veloittikin mielellään 50€ tiedosta, että löytyy lamnda-anturin vikakoodi ja hyvänä lisänä vikakoodi nakutuksentunnistimelle. (Lisämainintana, Lamnda-anturi 250€+työt / Nakutuksentunnistin 120€+työt.)
    Nakutuksentunnistimen vikakoodi on merkitty myös katsastustodistukseen helmikuulta 2019 ja sain sen käsityksen, että vika on korjattu. Myyjän vakuuttelu, ettei se ole katsastuksen hylkäämisen peruste tuli esille hänen mainitsemanaan riitatilannetta puidessa, myyjä siis tiesi tämän vian olevan olemassa myynti tilaisuudessa eikä ollut tätä vikaa korjannut. Tätä on nyt veivattu ensimmäisestä vikailmoituksesta lähtien kolmatta kuukautta.
    Nyt meni jo herne vähän nenään ja mietin miksi minä maksan puolia näistä vikojen korjaamisista ja ilmoitin myyjälle vaihtoehtoista tapaa hoitaa maksupuoli. Tuli aika kylmää kyytiä ja ymmärsin olevani tyhjän päällä. Ryhdyin toimenpiteisiin tarkastaakseni mitä muuta autossa on vikana.
    Takana molemmat kallistuksenvakaajan yhdystangot ja pakoputken laippaliitoksen tiivisteen vuotaminen sekä lämmityksen vajaatoiminta, johtuen jostain vialisesta tai kuluneesta osasta.
    Kuluttajasuojan yksiselitteinen kanta on , että nämä ovat vikoja joita vanhoihin autoihin tulee, eikä myyjä ole enää niistä vastuussa.
    Nyt AUTOKAUPPIAAN näkökannalta tämä sama, kuluttajaa suojaamaan säädetty laki.
    Olet käynyt autokauppaa 20 vuotta, mutta muistat huomauttaa, että et ole automekaanikko, kun puhutaan autojen vioista. Keskustelussa käy kuitenkin ilmi, että olet ollut merkkiliikkeessä töissä ja huomioitavaa on, että olet ollut alalla 20 vuotta, joten tunnistat ihan varmasti jopa merkkikohtaiset viat.
    Tulee auton vaihtaja joka saa tarjouksen omasta autostaan myyjän tekemän koeajon jälkeen. Kauppias puutuu autossa esiintyviin vikoihin kuten: Vikakoodimittari ilmoittaa lamnda-anturin viasta ja saattaa tässä vaiheessa näyttää myös nakutuksentunnistimen vikakoodin. Ne ovat huomattavan kalliita korjata, merkkiliikkeessä pelkästään lamnda-anturi 250€, Nakutuksentunnistin 120 € plus työt päälle.
    20 vuoden kokemuksella tuttu kallistuksenvakaajan yhdystankojen kolina ilmoitetaan autonvaihtajalle viaksi, jonka korjausarvio on n.120-250€.
    Auto on tullut liikkeeseen ilmeisesti keväällä tai ainakin aikaan jolloin lämmityksen on pitänyt olla päällä tai sitä on ainakin autokauppiaan 20 vuoden kokemuksella kokeiltu. Autonvaihtajalle mainitaan lämmitykseen kohdistuva vikamahdollisuus ja tästä viasta ilmoitetaan mahdollinen korjausarvio.
    Sitten ilmoitetaan kaikki muut syyt jonka takia autosta voi maksaa välirahaa vain nimellisen summan.
    Tai voihan se olla ja olisi kannatavaa, että auto on kulkenut jo romuttamon kautta ja sieltä myyntiketjua hyväksi käyttäen tuotu takaisin liikenteeseen.
    Nyt seuraa mielenkiintoisin seikka eli hinnoittelu.
    Vikakoodit nollataan ja autoa putsataan ja korjataan VAIN välttämättömin vika, jotta ajoneuvo on myyntikelpoinen. Hinta muodostuu ilman, että tiedossa olevia vikoja olisi mitenkään huomiotu. Auton hinnaksi tulee markkinoiden sen hetkinen keskihinta n. 3250€ , ehkä hieman alle, verratessa ihan oikeasti hyväkuntoiseen autoon. Tämä toimenpide vakuuttaa riitatilanteessa kuluttajasuojan, että hinta mukailee markkinoiden sen hetkistä hintakehitystä ja on asiamiehen mielikuvan mukaan jopa edullinen. Kuluttajansuoja tarkkailee hintoja ja nyt hinta näyttää auton ikään ja myyntihetken kuntoon nähden oikealta. Sitten auto myydään tietoisena siitä, että kaikki viat ovat edelleen olemassa eikä niitä tästä lähtienkään mitenkään huomioida tai korjata.
    Asiakas ostaa auton tutustuttuaan huoltokirjaan jonka mukaan huoltoja ja korjauksia on tehty sekä myyjän kahdenkymmenen vuoden kokemuksella syöttämät myyntipuheet myös vakuuttavat auton olevan järkevä hankinta. Vaikuttaa lupaavalta ja kaupat syntyy.

    No sitten alkaa tämä vaihe.
    Vikoja korjaillessa myyjä auliisti lupaa maksaa puolet eli maksattaa käytännössä ostajalla itse laiminlyömänsä korjaukset. Käytännössä voi myydä täysin käyttökelvottoman auton eikä myyjä joudu siitä vastuuseen. Varsinkaan pienemmän hintaluokan autoissa, koska monellakaan ei ole varaa palkata asianajajaa ja viedä juttua käräjille. Sekin kun on epävarmaa minkä kannan oikeus ottaa, koska se oletettavasti tukeutuu johonkin olemassa olevaan käytäntöön tai suosituksiin esim kuluttajansuojaan autokaupoissa.
    Myyjän näin tekemä voitto on varmaankin ihan kelvollinen ja riskit niiden menettämiseen olemattomat, kun taas auton ostajalle voi koitua jopa tuhansien eurojen menetykset lukemattomien vikojen korjaamisesta tai auto voi jopa osoittautua lyhyen ajan jälkeen ajokelvottomaksi ja autokaupan asiakas menettää auton ja rahat.
    Kulutajansuoja sanoo voi voi ( asiakaspalvelijalta sain hienoa palvelua, he hoitavat oman osansa hienosti).
    Voittehan te viedä asian kuluttajariitalautakuntaan, hän ohjeisti, joka voi sitten sanoa, voi voi toivotaan parasta. (Lautakunnan päätös on suositus riidan ratkaisemisesta. Lautakunnan ratkaisu ei ole velvoittava kuten oikeuden päätös. Noin 80% elinkeinonharjoittajista kuitenkin noudattaa lautakunnan päätöstä.) Putkiaivona ihmettelen miksi minä joka olen mielestäni syytön ostaessani viallisen tuotteen, joudun tekemään reklamaatioita, valituksia ja odottelemaan suosituksia, jotka eivät välttämättä johda mihinkään. Miksi se ei ole myyjä jonka on tehtävä selvitys, miksi on myynnyt viallisen tuottteen ja näin aiheuttaa asiakkaalleen ajallista haittaa, mielipahaa, taloudellisia menetyksiä ja mahdollisesti velkakierteen joka aiheutuu siitä, että asiakas joutuu ottamaan auton lisäksi korjauksiin lisää velkaa. Menihän siinä aikaa, vaivaa, rahaa ja hermoja. Mikä pahinta niin tilanne on vielä avoinna. ZEY-369
     
    Viimeksi muokattu: 16.09.2019
  2. tth78 Moderaattori

    Rekisteröitynyt:
    09.08.2012
    Viestejä:
    4 444
    Tässä hyvää tekstiä:


    https://lakilehtonen.fi/kuluttajansuoja-autokaupassa/

    KULUTTAJANSUOJA AUTOKAUPASSA

    Olet ostanut käytetyn auton, jonka moottori rikkoutuu seuraavana päivänä tai viiden kuukauden kuluttua. Valitat asiasta autoliikkeeseen ja autoliike kertoo sinulle, että se korjaa auton, mutta sinun on maksettava korjauksesta puolet tai enemmänkin. Voiko tämä olla oikein?

    Vastaus tuohon yllä mainittuun kysymykseen on selkeästi ei. Hyvin yksinkertaistetusti autoliikkeellä on kuuden kuukauden kuluessa auton luovutuksesta lähes aina velvollisuus korjata auto veloituksetta tai jos autoliike ei korjaukseen suostu niin autokauppa voidaan purkaa. Jos jatkat lukemista, niin yritän selvittää asiaa tarkemmin.

    KOSKA AUTOKAUPASSA ON VIRHE?
    Kuluttajansuojalain 5 luvun 15 §:n mukaan virheen oletetaan olleen autossa ennen ostopäivää, jos virhe ilmenee kuuden kuukauden aikana. Toisin sanoen laissa asetetaan autoliikkeelle velvollisuus näyttää toteen, että auto on rikkoutunut ostopäivän jälkeen, jos auto rikkoutuu ennen kuin puoli vuotta tulee täyteen ostopäivästä. Tämä niin sanottu näyttötaakka ratkaisee monissa tapauksissa sen, kuka virheestä vastaa. Lähtökohtaisesti kummankaan osapuolen on todellisuudessa erittäin vaikea näyttää, koska virhe on syntynyt. Esimerkiksi auton jakoketju on venynyt siten, että sytytyksen ajoitus on mennyt pieleen. Tällaisessa tilanteessa autoliikkeen tulisi pystyä osoittamaan, että jakoketjun venyminen on alkanut vasta ostopäivän jälkeen, jotta autoliikkeen vastuu käytetystä autosta poistuisi.

    Toisaalta autossa voi myös olla autokaupan purkamiseen oikeuttava virhe sillä perusteella, että auto on ollut huonomassa kunnossa kuin ostajalla on ollut aihetta edellyttää. Tämä koskee niitä tilanteita, joissa auto on esimerkiksi rikkoutunut kuuden kuukauden kuluttua luovutuksesta. Tähän kohtaan liittyy olennaisesti auton hinta. Eli mitä kalliimpi auto on ollut kyseessä, sen enemmän ostaja voi olettaa saavansa. Muutaman satasen auton osalta voidaan lähteä siitä, että auton rikkoutumisen todennäköisyys on varsin suuri, kun taas 20 000 euron auton tulisi kestää varsin kauan.

    KULUTTAJANSUOJA AUTOKAUPASSA JA MYYJÄN OIKEUS KORJATA VIKA
    Kuluttajansuoja autokaupassa tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, että ostajalla on oikeus vaatia auton korjausta. Määrätyissä tilanteissa ostajalla on myös velvollisuus hyväksyä myyjän tekemä korjaus, vaikka ostaja ei olisi korjausta vaatinutkaan.

    Auton korjaus tulee kuitenkin kaikissa tapauksissa tapahtua:

    – kohtuullisessa ajassa
    – ostajalle ei saa aiheutua oikaisusta kustannuksia
    – ostajalle ei saa aiheutua oikaisusta olennaista haittaa

    Kaikkien yllä mainittujen edellytysten tulee siis täyttyä. Mikäli yksikin noista edellytyksistä ei täyty, voi ostaja aina vaatia hinnanalennusta tai autokaupan purkua sekä tietysti korvausta vahingoista, jos sellaisia on syntynyt.

    Näin ollen, jos korjausta ei tehdä kohtuullisessa ajassa, korjauksesta vaaditaan rahaa ja jos korjauksesta aiheutuu olennaista haittaa, autokauppa voidaan todennäköisesti purkaa.

    AUTOKAUPAN PURKU
    Autokaupan purku on asia, joka ei monelle ihmiselle tule edes mieleen. Autoa korjataan, kun Isaakin kirkkoa, josta ei tule koskaan valmista. Kuitenkin kuluttajansuojalain 5 luvussa purkukynnys on varsin matala. Autokauppa voidaan purkaa lähes kaikissa tapauksissa, jos korjaus ei ole onnistunut tai esimerkiksi autoliike vaatii korjauksesta korvausta. Kuluttajansuojalaki lähtee siitä ajatuksesta, että hinnanalennus tulee kyseeseen ainoastaan niissä tapauksissa, joissa virhe on vähäinen. Autokaupassa voidaan lähteä siitä ajatuksesta, että vähänkin suuremman osan rikkoutuminen ylittää vähäisyyden vaatimuksen. Näin ollen ilman korjausta jäänyt virhe johtaa lähes aina autokaupan purkuun.

    Autoliikkeen vastuu käytetyn auton kaupassa on siis varsin ankara. Mikäli vikaa ei korjata varsin nopeasti ja kuluitta, ylittyy autokaupassa melkein aina purkukynnys.

    Mikäli sinulla on ongelmia autokaupan kanssa, ota yhteyttä. Ensimmäinen keskustelu on aina maksuton ja sen aikana yleensä pystyn kertomaan kannattaako juuri sinun asiaasi viedä eteenpäin.

    Autokaupan ja auton korjauksiin liittyvissä virhetilanteissa asiakkaan käytettävissä on Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n erittäin laaja osaaminen kuluttajansuojalain 5 ja 8 luvuista. Tämän lisäksi asiakkaan käytettävissä on myös Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n kattava osaaminen autoihin liittyvästä tekniikasta, minkä avulla asiakkaan asia voidaan arvioida perusteellisesti usein jo ensimmäisen maksuttoman puhelun aikana. Näin asiakas voi olla varma, ettei hän maksa turhasta asiamiehen käytöstä, jos siihen ei ole tarvetta.
     
  3. MUROPAKETIN HINTAVERTAILU

    Päivän tarjoukset
    Yhteistyössä
  4. ampula

    Rekisteröitynyt:
    04.11.2015
    Viestejä:
    2 494
    Jutussa puhut lähinnä kuluttajasuojasta, onko tulkittavissa niin ettei mitään takuuta ole luvattukkaan.
    Kuluttajasuojan mielipide ? jos viittaa kunnalliseen kuluttajaneuvontaan, niin yleistän, jos ovat sitä mieltä että kuluttajansuojaan et voi vedota, niin ehkä heillä jotain sellaista tietoa mitä tarinasi ei meille tuonut.
    Itse tarina sopii tilanteisiin, joissa homman myyjän piikkiin, vaikka ei takuuta, tai tilanteeseen joka menee ostajan piikkiin, ja kaikkea siltä välitlä, eli siitä ei voi paljoa arpoa.
     
  5. cam70

    Rekisteröitynyt:
    31.10.2006
    Viestejä:
    5 751
    ---
     
    Viimeksi muokattu: 15.09.2019
  6. Karihaa

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2019
    Viestejä:
    8
    Minkälainen takuu autolle yleensä annetaan ja täytyykö se ilmoittaa jotenkin erikseen?
     
  7. ampula

    Rekisteröitynyt:
    04.11.2015
    Viestejä:
    2 494
    Takuu ja sen ehdot kyllä kerrotaan, jos takuu on tarjolla.
    Takuut vaihtelee uusissakin autoissa, eli esimerkkejä voi katsoa kauppiaiiden ja maahantuojien documenteista, merkin sisålläkin voi olla mallikohtaisia eroja ja myös ihan kamppis juttuja, jotka siis vain tietyssä kamppiksessa mukana oleville.

    Yleisesti Aika, km rajoja, tietyistä rajatuista asioista voi olla yleistä pidempää ja pidemmästä osasta yleistä tieukempia ehtoja. Esim tiettyjen komponenttien puhkiruostomattomuus (sisi eriasia kuin ruostomattomuus). Ehtoihin yleensä kuuluu käyttö/huolto ohjeiden ja ohjelman noudattaminen. Eli esim jos huolto-ohjelmaa ei ole noudatettu niin voi vaikeuttaa takuuseen vetoamista.

    Käytettyjen osalta takuut luonollisesti vaihtelee enemmän, riittävän tuoreilla voi joissain tapauksissa olla vielä jäljellä uuden takuuta, siis ei ala uudestaan alusta, vaan sen mukaan kun ensimmäisen kerran alkanut, myyjä voi tarjota sitten jotain omia takuita, usein vaihtelee ihan auto yksilön mukaan. Jotkut eivät tarjoa lainkaa lisäarvotakuuta, kuluttaja kaupassa elinkeinonharjoittajalla on silti lakisääteiset vastuut.
    Jos ostat halvalla vanhaa rikkinäistä sontaa, ja se myös lupauksen täyttää, niin vaikea vedota mihinkään kuluttajsuojaan, jos ostat premium hintaa tuoreen vähänajetun ja tuote ei täytä lupausta niin sitten tapauskohtaisesti voi vedota.
    Jos myyjä on vitsien "rehtiauto", niin ei ilmiselvätkään tapaukset ilman taistelua suju, no ilmiselvästä ei tapauksessasi taida olla kyse jos kuluttajaneuotankin on sitä mieltä että sinun ongelma.
     
  8. cam70

    Rekisteröitynyt:
    31.10.2006
    Viestejä:
    5 751
    Yleisesti ottaen varmastikin suuremmat ketjut jotka myy käytettyjä korjailevat melko auliisti tuollaisia "pienempiäkin" vikoja. Haluten säilyttää maineensa. Pienimmelläkin on varmastitikin joidenkin isompien kuten moottorin/laatikon hajotessa esim. puolen vuoden sisällä virhevastuita. Aika paljon riippuu omasta aktiivisuudesta.

    Monethan puljut myy noita olevinaan liikkeen kautta mutta asiakkaan toimeksiantona, jolloin välttelevät liikkeen vastuuta.
     
    Viimeksi muokattu: 16.09.2019
  9. Karihaa

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2019
    Viestejä:
    8
    Lamnda-anturin ja nakutuksentunnistimen vikakoodit oli nollattu ennen myyntiä. Näin ollen ostajina emme ole voineet tietää vioista, jotka olivat jo olemassa. Nakutuksen tunnistimen vikakoodit on merkitty myös edelliseen katsastustodistukseen ja oletuksena on, että vika korjataan eikä vain koodia nollata. Minuakin ihmetytti kuluttajasuojaneuvojan tulkinta, että vanhaan autoon tulee vikoja, mutta että ne tulee heti kaupasta ulos ajon jälkeen. Normaalisti kulumisiin ja hajoamisiin menee useampi vuosi. Esim. Kallistuksenvakaajan yhdystangot, lämmityslaitteeen vika ilmeni heti, kun lämpimän kesän jälkeen tarvitsi lämmitystä, pakoputkentiiviste oli vääränlainen ja esiintyi vuotoa. Auto vm. 2007 214000 ZEY-369
     
  10. Karihaa

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2019
    Viestejä:
    8
    Lamnda-anturin ja nakutuksen tunnistimen vikakoodit oli nollattu ennen myyntiä. Nakutuksen tunnistimen vikakoodista on maininta edellisessä katsastustodistuksessa eikä vikaa oltu korjattu vaan koodi oli pelkästään nollattu. Ensimmäiset viat ilmenivät noin viikon päästä ostamisesta ja muutkin neljän kuukauden sisällä.
     
  11. ampula

    Rekisteröitynyt:
    04.11.2015
    Viestejä:
    2 494
    Jos olet ostanut yksityiseltä, niin kuluttajansuoja on hyvin heikko, mutta se ei tarkoita että myyjä voi vedättää mielinmäärin, kuluttajan suojan puute tarkoittaa sitä että näyttö on sinulla ja jos toinen pistää hanttiin niin aika raskas tie on edessä.


    Jos viittaamasi "kuluttajansuojan kanta" on peräisin jostain kunnallisesta yms. neuvonnasta ja myyjänä on ollut liike (papereissa myös niin), niin tarinasta puuttuu jotain oleellista.

    Lukijoina voidaan keksiä esimerkki tilanteita missä kuvio menee niin että myyjä ei korjaa ko vikoja, ja ilmeisesti jokin sellainen selkeä tilanne kyseessä, jos kuluttajaneuvonta on sellaisen neuvon antanut, ja neuvonnalla ilmaisesti enemmän ja oleellista tietoa tapauskesta kuin meillä.


    Lukijoina voimme myös luoda mielikuvia tilanteista missä ilman nokan koputtamista korjaamiset kuuluu myyjälle, mutta nyt ei ilmeisesti sellaisesta tapauksesta kyse.
     
  12. Karihaa

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2019
    Viestejä:
    8
    Juttu on pääosiltaan kerrotunlainen. Ilmoitin kulutajasuojaneuvojalle, että moottorin varoitusvalo syttyi noin viikon sisällä ostosta. Vikaa on kyllä korjattu myyjän toimesta., mutta tiedossa ei ole minkä laatuisia osia hän on autoon laitattanut. Neuvojalle mainitsin myös muista ilmenneistä vioista ja tarina kulkee aivan niin kuin olen sen kirjoittanut, ilman mitään keksittyä eikä ole mitään muuta oleellista tietoa kuin mitä olen kertonut.
    Samoilla lämpimillä ihmettelen kannanottoa, jos ostaa halpaa sontaa niin se lupauksen täyttää. Auto maksoi vaihtareineen 3250€ ja eikö asia kuitenkin ole niin, että auto myytiin minulle siinä kunnossa kuin se on. Miten tämä tilanne muuttuu kuluttajan viaksi, kun hän ostaakin " sontaa"
     
  13. cam70

    Rekisteröitynyt:
    31.10.2006
    Viestejä:
    5 751
    Kyllä luulisi tuollaisen vikavalollisen jutun korjaavan. Pienestäkin liikkeestä ovat tuollaiset hoitaneet. Viimeksi isommasta käytettyjen liikkeestä hoisivat omaan piikkiinsä jopa sellaisen, että öljyn mittatikku oli katkennut eikä sitä loppupätkää saaneet "ongittua" öljyputkestä vaan samalla piti irrottaa öljypohja, uusia öljyt ja tiivisteet. Mukisematta suostuivat tekemään sen vaikka olisihan tuollainen perusjuttu täytynyt tarkistaa autoa ostettaessa. (vai laitettiinkohan se puoliksi, en muista enää) Sulla on käynyt kyllä huono tsägä ja kusipäinen liike kohdalle.
     
    Viimeksi muokattu: 17.09.2019
  14. ampula

    Rekisteröitynyt:
    04.11.2015
    Viestejä:
    2 494
    Jos uskotaan siihen että neuvojalla on ollut hyvä käsitys kaupasta, parempi kuin meillä , neuvojat tyypillisesti puoltaa kuluttajaa, mutta selvissä tapauksissa myös kertovat että ei kannata ridiellä.
    Kyse ilmeisesti varsin vanhasta autosta, joka elinkaarensa ehtoossa.
    Mutta jos maalaillaan esimerkki, jossa autoliike myy kuluttajalle kohtuu ikäistä laadukasta kuntotarksitettua huolettua autoa, ja hinta sen mukainen, sitten viikon sisään vikavalo syttyy ja käy ilmi että sellainen komponentti rikki joka ei ole ns kuluva, niin autoliikehän sen korjaa, ja jos käy ilmi että autoliike on tiennyt viasta, mutta ei ole korjannut (eikä viasta kertonut). niin onhan tuo maalikkona ajatellen ihan selvä juttu, liike pahoittelee mokaa ja korjaa omaan piikkiinsä. Jos liike(myyjä) on tiennyt oleellisesta viasta eikä ole sitä kertonut, niin vahvasti myyjä virhe vaikka vanha toimivana myyty. (jos korjaus ei myyjän mielestä kannata niin kaupanpurku voi tulla esille)
    Jos maalaillaan selalinen kuva että ammattimyyjä (liikkeen) välittää yksityisen auton, kertoo sen olevan hyvä ja tarksitettu, kaikki ok, viikon kuluttua syttyy vikavalo kuten edellä ja käy ilmi että välittäjä tiesi viasta, mutta se salasi. niin, en sano miten käräjillä kävisi, mutta vastuullinen välittä vastaisi omasta mokasta ilman kinaakin.
    Jos maalaillaan selalinen tilanne missä ostetaan yksityseltä ehkä tarkastaettu jne (suoraan tai jonkin välityspalvelun kautta, esim "nettitori"), ja se yksityinen myyjä tietää viesta, mutta valehtelee, niin on toki moraalisesti selvä homma, mutta jos myyjä ei kanna vastuutaan niin on raskas tie riidellä.
     
  15. Karihaa

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2019
    Viestejä:
    8
    Kia Cerato 2007. Huoltokirjan mukaan oli vaihdettu ja korjattu iskareita, jarruja, laakerit eteen oikealla ja muuta jotka ilmoitettu katsastutodistuksesta. Nakutuksen tunnistimen vikakoodi oli kirjoitettu erikseen, lisähuomautuksena, että ei ole katsastuksen hylkäämisen peruste. Tulimme käsitykseen, että auto on hyväkuntoinen.
     
  16. ampula

    Rekisteröitynyt:
    04.11.2015
    Viestejä:
    2 494
    Ostittette liikkeestä, liikkeen omistaman auton ?
    Maalikkolukijana ajatellen vähän epäselvä juttu, tiesitte kuitenkin nakutuksen tunnistimen mahdollisen vian, mutta ilmeisesti jostain syystä ajattelitte sen olleen korjattu. Myyjät osaa hommansa eikä toitota vioista, vaan niistä asioista mitkä korjattu. (no ehkä taitava asiakas lähtöinen hyvämyyjä varmistaa että ostaja varmasti ymmärtää mitä ostamassa)

    Mutta ,jos myyjä on sanonut sen olleen korjattu, mutta ei ollut korjattu, niin maalikkona moraalisesti ajatellen myyjä sen korjaa pahoitteluiden kanssa.
    Mutta jos viasta kerrottu, eikä ole väitetty että se olisi korjattu, eikä luvattu korjata, niin tästä ehkä kyse jos kuluttajaneuvoja on sanonut että ostajan piikkiin.
     
  17. Ferriswheel

    Rekisteröitynyt:
    27.09.2012
    Viestejä:
    478
    Mitä tätä juttua lukee niin autokauppias on yrittänyt korjata vikoja, mutta ostaja on tässä se jonka mielestä 12 vuotta vanhassa autossa ei saa olla yhtäkään vikaa ja kaikki pitäisi saada ilmaiseksi korjattua. Ainahan käytetyissä autoissa on korjattavaa. En nyt ymmärrä miten olet saanut päähäsi että liikkeestä saisi priimaa. Toki myyjä vastaa korjauksista, mutta ostaja on myös maksuvelvollinen jos auto tulee parempaan kuntoon kuin vastaavat markkinoilla olevat.

    -Lambda anturi on kuluva osa, joissain tapauksissa vaihtoväli on peräti 100tkm.
    -Pakoputki ongelmat kuuluvat jo tuon ikäisiin autoihin.
    -Kallistuksenvakaajan yhdystangot ovat kuluva osa. Kesto vaihtelee 10tkm-100tkm välillä osien laadusta riippuen.
    -Nakutuksentunnistin on vähän harvinaisempi rikkoutuva osa. Onkohan mahdollisesti jotain muuta vikaa koneessa.
     
    Viimeksi muokattu: 17.09.2019
  18. ampula

    Rekisteröitynyt:
    04.11.2015
    Viestejä:
    2 494
    Korostit tärkeitä asioita. Tuossa paalausiässä oleva auto on jo yliajalla ja on kananttaa muistaa että ihan ok myydä viallisiaautoja (jos ei toisin väitä), toki hinnan pitää vastata sitä, eli ei voi myydä priiman hinnalla sontaa.
    Ketjussa mainittu hinta , mutta se piti vaihtoauton arvon, joka ei yleensä ole sen vaihtoauton käypä arvo.

    Vaatimuksissa kannattaa pitää myös se mielessä että millä kuvauksilla asiakas on sen vaihtoauton antanut vaihdossa, onko kehuttu kunnossa olevaksi, onko halua kustantaa sen korjauksia jos seuraavalla omistajalla alkaa ilmetä haasteita, jopa sellaisia vikoja mitkä on autoa myydessä kertonut olavan. Tietenkin jos se vaihtoehtu on mennty suoraan paalaamoon niin tuskin tulee kyselyjä.
     
    Viimeksi muokattu: 17.09.2019
  19. Karihaa

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2019
    Viestejä:
    8
    Vaihtoautosta saimme 450€. Autolla ajettu melkein 300 000 ja vioista kerrottu kauppiaalle. Puhutaan 20 vuotisen ammattitaidon omaavasta autokauppiaasta. Hänellekö minä pystyisin satuilemaan perusteettomia kuntoarvioita : ) KUN autokauppias, takuulla tietoisena mitä on ottanut vaihtoon, myy tämän auton, kuinka se vastuu sen vioista jää minulle ????
     
  20. Karihaa

    Rekisteröitynyt:
    14.09.2019
    Viestejä:
    8
    Yritetty korjata, mutta käytetty vääriä tarvikeosia/ tai vika jossain muualla ja tämän tutkiminen maksaisi n. 200-300€. Katsastustodistuksessa olevat viat käsittääkseni yleensä korjataan. Mistä olisin tiennyt, että sitä ei oltu korjattu.
     
  21. kebek

    Rekisteröitynyt:
    18.10.2003
    Viestejä:
    748
    Sekin pitää muistaa, että perinteisesti tuossa ikähaarukassa olevan korealaiset (05-10) alkavat olla käyttöikänsä päässä niin korin kuin muidenkin osien kohdalta. Itse myin joskus todella siistikuntoisen Hyundain joka uudella omistajalla hajosi alle 2v jälkeen täysin (kone puski öljyt pihalle, jarrut aivan sököt, ilmastoinnin kompura loppu jne.) vaikka oli säännöllisesti huollettu. On toki valitettavaa, että noinkin kovalla hinnalla myydään paljon korjattua ja edelleen pikkuvikaista autoa kun tarkoitus olisi ajaa eikä huoltaa. Tietyt merkit on kuitenkin käytettyinä isompia riskejä ja korealaiset on mielestäni näistä siellä aivan yläpäässä mitä erilaisiin vikoihin tulee. Toki halvalla voi löytää hyvän yksilön, mutta silloin on hyvä tiedostaa, että laittoa varmasti tulee ja osatkin voi tietyissä malleissa olla huimasti kalliimpia mitä suositummissa Eurooppalaisissa merkeissä.
     
    Viimeksi muokattu: 18.09.2019
  22. Taski

    Rekisteröitynyt:
    22.11.2006
    Viestejä:
    2 289
    Mun mielestä taas päinvastoin. EU vehkeet laukeilee ja japsit ja korealaiset kestää tekniikaltaan mitä tahansa vaikkei muutoin hienoja vehkeitä olekaan.

    Tuollaisen vanhan kipon ostajan täytyy kuluttajariitalautakunnankin mukaan ymmärtää että tuon hintaisessa ja ikäisessä autossa voi tulla äkkinäisiä ja isojakin korjauskuluja joihin ostajan täytyy varautua.

    Eihän tuossa ole mitään järkeä että jos auton hinta on murto-osa uuden vastaavan hinnasta, täytyisi kauppiaan maksella kaikenmaailman anturiviat yms pikkuongelmat.
     
  23. kebek

    Rekisteröitynyt:
    18.10.2003
    Viestejä:
    748
    Ehkä japsien puolesta joo, mutta aika vähän on ton ikästä Kiaa käytettynä myynnissä jos vertaa vaikka Mersuun tai Volvoon jotka esim. Kia Ceed on pessyt myyntimäärissä mennen tullen. Joko ne Kiat kestää poikkeuksellisen hyvin (mitä epäilen koska niitä ei tuolla liikenteessä näy suurissa määrin), tai sitten niitä on paalattu ennätys tahdilla (todennäköisempää). Joku Toyota, Subaru jne. kestää hyvinkin sen mitä kori kestää.
     
  24. Jayded

    Rekisteröitynyt:
    20.01.2011
    Viestejä:
    204
    Oman kokemuksen mukaan se ei ihan noin mene. Itsellä oli sellainen tilanne, että ostin noin 6 vuotta vanhan auton, joka oli juuri huollettu. Muutaman päivän päästä huomasin öljyä ahtoputken saumassa ja ilmoitin siitä myyjäliikkeelle. Auto kävi merkkiliikkeessä tarkistettavana ja tuomio oli että turbo väljä ja uuden asennus maksaa reippaat 3000 euroa.
    No, olisi luullut että tämä olisi merkkihuollossa huomattu ja varmaan olikin, koska auto oli mennyt vaihtoon. Siinä sitten väännettiin, että kuka maksaa ja mitä maksaa, lopputulos, että 50/50 jako liikkeen kanssa. Tähän ei tehnyt mieli suostua, koska vika oli siinä ollut varmasti jo ostohetkellä. Parin kuukauden väännön jälkeen kaupan purkukin olisi ollut vaihtoehto, mutta se ei sillä hetkellä ollut kovin järkevää, koska vastaavaa autoa ei ollut saatavilla.
    Ja mitä se myyjäliike tuolle autolle olisi sitten tehnyt? Laittanut varmasti takaisin myyntiin ja etsinyt uuden uhrin, koska eivät olleet suostuvaisia tulemaan enempää vastaan kustannuksissa. Jokseenkin kusetettu fiilis jäi, mutta minkäs teet. Kuluttajaneuvojan vastauksesta ei ollut yhtään apua, olivat enemmänkin myyjän puolella tässä.
     
  25. Mr. Hat

    Rekisteröitynyt:
    19.07.2002
    Viestejä:
    2 744
    50/50 vastaantulo 6 vuotta vanhasta turbosta on ihan asiallinen, ei ne ikuisia ole.
    Mikä auto, paljonko ajettu?
     
    Viimeksi muokattu: 12.10.2019
  26. Jayded

    Rekisteröitynyt:
    20.01.2011
    Viestejä:
    204
    On varmasti juu, mutta jos olisin perunut kaupan, niin tuskin ne olisi sitä korjannut, vaan se olisi ollut seuraavan ostajan kontolla. Ja se että se oli juuri huollettu, eli viikkoa paria ennen kauppoja. Mazda cx-5 160tkm
    Edit. Siis jos minä näen öljyvuodon kurkkaamalla konehuoneeseen, niin miten se on voinut mennä huollolta ohi.
     
    Viimeksi muokattu: 12.10.2019

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti