Anteeksi paha olla ja en tiedä miten purkaa

Tämän saa poistaa tai siirtää ihan minne tahansa. Mutta minulla on henkisesti todella paha olla tällä hetkellä ja mietin sitä miten voisin lähteä pois täältä. Haluaisin kuolla ja olla rasittamatta teitä tai ketään sukulaisiani, joita jäljellä isäni sekä sisarukset. Olen epäonnistunut kaikessa voidaan katsoa etten ole ns. tyypillinen menestyvä muro. Sain eläkepaperit täytettyäni 34 vuotta joka oli kaksi vuotta äitini äkillisen kuoleman jälkeen vain sen yhden vartin verran viimeisen puhelumme... Minä halusin seurata jääkiekko. Isäni sairastaa haimasyöpää ja tulee kuolemaan siihen.
Miksi minä olen eläkkeellä on masennus+pakko-oireinen häiriö. Minulta 2016 maaliskuussa leikattiin avosydänleikkauksessa läppävika KYSsissä jonka jälkeen olin siellä 8 vuorokautta ja kihlattuni sitten jätti minut tuon operaation jälkeen.

Niin miksi tilitän parkua huudan? No kirjoittaminen auttaa ja eriasia kirjoittaa julkisesti kuin sitten vaan itselleen...
Kiitos ja anteeksi.

 

Jokainen tietty tekee omat päätöksensä, mutta kai nyt kannattaisi odottaa että isä poistuu kamaralta ennen kuin alkaa itseään siivoamaan. Sinnittele sen verran.

Noin ylipäätään, itsemurhan voi aina tehdä myöhemminkin. Ei sen kanssa ole mikään kiire, varsinkin jos läppävika vie joka tapauksessa joskus. SSRI lääkkeet ainakin minua auttoivat olemaan välittämättä mistään, mutta jokaiselle lääkkeet varmaan vaikuttavat vähän eri tavalla.

 

No meitä saa ja pitääkin rasittaa, kun mieltä painaa. Tuskin ne sukulaisetkaan pistää pahakseen, jos käyt kahvilla muutaman sanan vaihtamassa.
Menestyksen puutteesta ei kannata missään nimessä ottaa liikaa paineita, elämä ei välttämättä ole yhtään onnelisempaa, vaikka olisi ulkoisia menestyksen merkkejä saavutettuna. Elämän pienistä iloista se onni löytyy. Hetkestä on hyvä osata nauttia.

Kannattaa ehdottomasti käydä juttelemassa myös ammattiauttajalle. Voimia!

 

Kiitos.
Olen käynyt juttelemassa ammattiauttajalle mutta kun eläkepaperit on kädessä niin siihen loppuu se auttaminen. Ja minulla ei ole varaa hankkia yksityispuolen kutistajaa tai muuta apua. Minulla sukulaiset asuu tästä Kuopiosta katsottuna n. 400 kilometrin päässä lähin ja sitten Ruotsissa seuraavat ja siitä eteenpäin Australiassa... Vali vali vali hatutusvara vali vali... Mutta en tiedä muuta keinoa purkaa itseäni.

 

Menet nukkumaan.

 

Kiitos neuvosta.
Otanko Tenoxia sen 20mg sijaan 40 mg? Ja Ketipinoria sen 200mg sijasta 400 mg? Miten on kun en saa nukuttua kun sen 3 tuntia per yö. Miten minä teen nukun? kerro keinot siihen...

 

Effexor toimi minulle aikoinaan paremmin kuin mikään muu, kuhan oli tarpeeksi korkea (300mg) vuorokausiannos. Lisäksi auttoi nukkumaan tuo korkea annos.

Muiden menestyksiä on turha seurata ja vertailla omaa elämää, monilla voi olla päällisinpuolin elämä kunnossa, mutta sisäisesti ollaan romahtamispisteessä henkisesti ja joskus myös fyysisesti, kun ei voimat riitä enää pitämään kehoa kunnossa.

Tuuduttaudu ainaki eläkepapereillasi siihen henkiseen tilaan, ettei kukaan enää tule kertomaan sinulle mitä sinun pitää olla tai mitä pitää tehdä, voit luoda oman maailmasi kaikessa rauhassa. Itsarin ehtii tekemään sitten myöhemmin myös, vaikka sitten kun fyysinenkin terveys alkaa täysin rappeutumaan.

 

Itsellä meni aikoinaan 425mg/vuorokausi Efexoria. Nyt menee Voxraa 300mg per vuorokausi.

Niin aina voi tappaa itsensä mutta ...

 

Itsekin tällaisena keskivaikeasti masentuneena, elämässä epäonnistuneena luuserina ajattelin, että voisin kommentoida tähän. En lupaa mitään kehittävää sisältöä, mutta yritän.

Olen asiaa pohtinut monta kertaa, usein pitkällisestikin, ja aina tähän mennessä tullut siihen tulokseen että itsemurha ei kannata. Mutulla heittäisin, että mut on pitänyt hengissä mun lakoninen, kuiva huumori - nykyään ei voi enää kuin nauraa jos jotain menee vituiksi. Niin, ja kaverit. Ilman niitä olis joskus varmaan ollut vaikea keksiä syitä elää.

Eli kerää kaikki itsevarmuutesi ja jatka eteenpäin. Jos olet yhtään ekstrovertti ja sulla kavereita on, niin niistä kannattaa pitää kiinni. Lähde niiden kanssa vaikka kaljalle tai ihan mihin vaan niin pääset eroon siitä omasta paskasta elämästäsi ja saat muuta ajateltavaa. Jos taas olet introvertti tai et halua pakottaa itseäsi mihinkään porukkaan niin silloin kannattaa tehdä ihan mitä vaan mihin rahat riittää ja itseä miellyttää. Vaikka sitten runkata, mitä se ketään liikuttaa?
Yksi vaihtoehto on laittaa uusi muija hakuun. Oon itsekin aika ruma ja rikkinäisellä itsetunnolla varustettu tyyppi, mutta kyllä niitä ihan siedettävän näköisiä yhtä huonolla itsetunnolla olevia naisia löytyy kun vähän kaivelee. Kaikkein sekoboltseimmat kannattaa jättää väliin.

 

Voin sanoa kokemuksesta, että melko täydellinen epäonnistuminen elämässä ja jatkuvat terveydelliset hankaluudet eivät varsinaisesti ole mikään riittävä syy itsemurhaan, eikä edes este elämän pienistä asioista nauttimiselle ja jopa peruspositiiviselle elämänasenteelle. Toisaalta "epäonnistumisen" voi määritellä niin monella eri tavalla. Itse koen, että toisaalta olen onnistunutkin tietyissä asioissa ja saavuttanut tiettyjä päämääriä, vaikkei näitä yleisesti ottaen pidettäisikään minään onnistumisen mittarina.

Perushyväksytty onnistumisen mittari lienee perhe + työura (ja/tai omaisuuden kartuttaminen). Näitä en ole saavuttanut mutta tiettyjä muita asioita kyllä, joita MINÄ itse arvostan. Viisaus ei niistä vähäisimpiä, mutta loppuja en kerro.

 

Sukulaisia Australiassa? No käy siellä vaikka ekana. Jos kroppa kestää, vaikka Indonesiassa tai muualla halvassa paikkaa siinä lähellä kanssa. Halvemmalla elät Aasiassa kuin Suomessa muutenkaan, mutta toi terveysjuttu voi tietenkin estää kokeilut. Matkarahaa saat vaikka lainalla, parempi sekin kuin hirteenn menhä.

 

Sama kun MadPike, jos vaan kroppa kestää niin lähde Australian kautta matkustelemaan. Tekisi varmasti hyvää mielelle sekä keholle käydä paikoissa jossa kukaan ei tiedä tai tunne taustoja eikä ole tuomitsemasta ensisilmäyksellä.

 

Thaimaahan saat ~600€ lennot, eikö eläke juokse sielläkin?

 

Kansaneläkettä ei saa enää vakituisesti EU:n ulkopuolella asutessa, oliko siinä nyt sitten puoli vuotta vai vuosi rajana.

Sinänsä en kyllä ymmärrä miksi. Ihmeellistä köyhien ihmisten kiusaamista, sitä paitsi KELA:han osittain välttynee mm. terveydenhoitokustannuksilta ja asumistuelta, jos asiakas oleskelee jossain huitsin Nevadassa, eli sehän on vaan win-win sille.

Eri asia on sitten se, että esimerkiksi Thaimaassa asuminen pidemmän päälle on hankalaa paikallisen byrokratian takia.

 

Syyt on tietty samat kuin työttömyyskorvauksissa yms, hyvähän ne rahat olisi saada takaisin kiertoon omassa maassa.
Mutta joo, eläkkeen kohdalla tuo on kyllä kiusaamista. Jos ihminen tulee loppuelämänsä olemaan työkyvytön/valtion silmissä saavuttanut pisteen että ei tarvitse enää tehdä töitä yms. niin kyllä saisi olla itsemääräämisoikeus asumispaikastaankin.

Tosin en ite kyllä meinannut että pitäisi heti Thaimaaseen muuttaa loppuelämäksi, vaan ennemminkin että käy jonkinaikaa aivan toisenlaisessa ympäristössä ja nimenomaan mieluummin ulkomailla. Syksykin nyt on Suomessa mitä on, niin kuukausi lämpimässä ilmastossa poissa kaikesta tutusta voisi piristää ja antaa uusia ideoita mitä tehdä. Indonesia/thaimaa/vietnam jne. on maina niin halpoja, että kansaneläkkeelläkin onnistuu pidempi reissu kunhan liput saa hommattua. Ja jos terveys kestää, eikä ole tämän suhteen liian hankaloittavia tekijöitä tyyliin pyörätuolissa+sydämentahdistimessa. Tosin kyllä pyörätuolissakin ihmiset matkaavat.

 

ei haluta että peruseläkkeellä tulee liian mukava elämä halpamaassa.

 

Olen aina ihmetellyt, miksi halukkaille ei tarjota mahdollisuutta helppoon itsemurhaan. Miksi ikiuneen vaivuttavia lääkkeitä ei vosi hakea apteekista?

Jos ihminen on elämässään siinä pisteessä, ettei enää jaksa ja tahtoo pois, niin pakkoko häntä on roikottaa mukana?

 

Tenox:in ja muiden bentsodiatsepiinien sijasta voisi olla yksi mahdollisuus kokeilla vaikkapa mirtatsapiinia nukahtamislääkkeeksi. Periaatteessa kyseessä on masennuslääke, mutta pieninä annoksina toimii tehokkaasti unilääkkeenä. Sen kaverina myös melatoniini voisi auttaa. (Esimerkiksi yliopiston apteekin omavalmiste reseptillä on edullinen melatoniini.)

Sitä en tiedä mitä se sydänleikkaus ja muut lääkitykset vaikuttavat siihen sopisivatko em. lääkkeet unilääkkeiksi. Tosin eiköhän se hoitava lääkäri osaa sen arvioida.

 

Mitäs luulisit?

Jos itsaripillereitä saisi apteekista buranan vierestä, niin uskotko, että seuraavia ei tapahtuisi: 1) itsaripilleri pomon/naapurin/vaimon kahviin. 2)itsaripilleri kun Jessica 15v jättää Antto 15v:n. 3) itsaripilleri kun saa potkut ja riipasee kännit. Jne....

Jos taas olisi reseptilääke, käytännössähän tämä olisi sama kuin eutanasia, joten itse toimintakin voitaisiin yhtälailla suorittaa sairaalassa, eikä apteekissa olisi mitään tarvetta pillereitä säilytellä.

 

Mullaki on paha olla, tuntuu että kuolema tulee kun niin sairaana. mietin että lähtiskö sairaalan päivystykseen :/

 

No, itsemurhaosastot sitten. Maanantaiaamuna sisään, viimeinen ateria, pilleri valvovien silmien alla naamaan ja pois tästä maailmasta.

Olen kärsinyt sen verran itsetuhoisuudesta, etten mitenkään voi ymmärtää, miksi minutkin täytyy pistää kiusaamaan junakuskia, jos joskus itseni tapan. Se on minun valitsemani keino. Toistaiseksi olen tyytynyt heikkoina hetkinänä toikkaroimaan viinipönikän kanssa umpikännissä radan varressa, mutta alle en ole vielä mennyt. Sen verran huolettaa läheisten kohtalo ja hyvinvointi.

Sinänsä en mitään järkeä enää elämäni jatkamisessa näe, vaikka asiat eivät mitenkään poikkeuksellisen kurjasti ole. Ei vain huvita elää. Kun voisi nukahtaa tyydyttävään ikiuneen, josta puuttuisivat kaikenlaiset tunteet, niin miksi sitä ei valitsisi, kun se vain moraalisesti hyväksyttäisiin ja yhteiskunta tarjoaisi vaihtoehtoon näppärät välineet.

 

Jos on pakko liikenteessä niin ei junan alle. Muita ei saa järkyttää.

Otat ennemmin 100€ auton ja riipaset ilman turvavyötä kallioleikkaukseen täysillä.

 

Ei kallioleikkaukseen ajaminen ihan helppoa ole sillä tavalla, että varmasti kuolee. Kun rupeaa käytännössä pohtimaan itsemurhatapoja, joilla varmasti saa hengen itseltään, ja etsii niistä tietoa, niin löytää paljon tapahtumia, joissa ihmiset ovat jääneet henkiin, vaikka etukäteen kuolema on tuntunut varmalta.

Toinen vaihtoehtoni on korkealta hyppääminen, mutta siinä vaikeutena on riittävän korkean paikan löytäminen. Muutamalla sillalla olen keikkunut. Kun katsoo ylhäältä, korkeus näyttää varmasti riittävältä, mutta kun menee katsomaan sivusta, rupeaa tuntumaan, että tuossahan saattaa jäädä henkiin. Minulle tärkeintä on, että ihan varmasti kuolen.

Ja tekeepä itsemurhan miten tahansa, niin joku siitä aina kärsii. Sillalta hyppääjän löytää joku. Autolla tahallaan päin seinää ajaneen löytää joku.

Nykytilanne on aivan järjetön. Ihmiset ovat menettäneet järkensä ja suhteellisuudentajunsa ja siksi kokevat kuoleman pelottavana ja kartettavana asiana, vaikka se on elämässä ainoa varma asia, joka tarjoaa lopullisen levon - jos ei sitten usko tuonpuoleiseen.

 

En ymmärrä ihmisiä, jotka haluaa vaan kuolla pois noin vaan. Jos olisin itse täydellisessä umpikujassa, niin mieluummin vaikka ottaisin tehtäväkseni etsiä pahimmat pedofiilit/murhaajat/elintapa-pahoinpitelijät, jotka ovat päässeet ns. liian helpolla, ja ennen kuolemaani tehdä vigilante-tyyliin edes maailmasta vähän parempi, ja täten jättää jälkeni maailmaan. Tavallaan jotkut jihadistitkin ovat ymmärrettävämpiä kuin junan alle hyppääjät; nämä sentään harhaisessa maailmassa uskovat saavuttavansa jotain kuolemallaan.

Tosin, kai nämä asiat on sellaisia mitä vaan masentunut voi käsittää, ja tällainen pohdinta on vaan fantasiointia joka on helppo sanoa kun oikeasti ei ole siinä tilanteessa.