Älykellot

Viestiketju alueella 'Älypuhelimet ja taulutietokoneet' , aloittaja jjx, 02.08.2012.

  1. Maly

    Rekisteröitynyt:
    11.11.2010
    Viestejä:
    134
    IFA takana ja kaikki kolme uutuutta nähty. Samsung S2 oli ehkä hienoin lopulta, kierrettävä bezel vaikutti hyvältä idealta ja näyttö oli terävä. Koko oli sitä luokkaa, että mahtuu pienemmillekin ranteille, vaikka omani ovat aika isot. Ei jatkoon Tizenin takia.

    Moto oli myös hieno, varsinkin ohuus yllätti, ja isompikin malli oli sopiva ranteelle. Näyttö oli haalea verrattuna amoledeihin, joskin resoluutio oli riittävä. Ehkä sen flat tiren kanssa tulisi toimeen, kun kuitenkin tuo mukanaan ambient lightin. Jos olisi amoled, niin ei tarvitsisi miettiä enempiä.

    Ja Huawei watch tietenkin. Todella tyylikäs muotoilu, ja näistä laadukkaimman vaikutelman antava. Resoluutio näytössä erinomainen. Mutta samalla jotenkin oudon korkea, eikä ihan niin mukavalta näyttänyt ranteessa kuin nuo kaksi edellistä. Ehkä pidän vähän sirommasta tyylistä. Kultainen näytti yllättävän hienolta livenä, vaikka yleensä pidän hopeisesta enemmän.

    Luulin, että valinta tulee olemaan helpompi kun nuo itse toteaa kokeilemalla, mutta menikin vain vaikeammaksi. Joutunee odottamaan vielä muutamia arvosteluja, ja tehdä sitten ostopäätös.
     
  2. Joda

    Rekisteröitynyt:
    21.07.2004
    Viestejä:
    1 484
    Kiva kuulla käpistelykokemuksia. Itsellä kanssa vähän ristiriitaiset fiilikset Huawei vs. Moto ja oikeastaan hyvin pitkälti samoista syistä. S2:sta voisi myös harkita mutta kyllä toi Tizen sen edelleen tappaa vaikka muuten vaikuttaa melko järkevältä. Saa nähdä koska noi rantautuu tänne, jotta pääsisi käpistelemään livenä vai sortuuko tilaamaan arvalla ennen sitä muualta.
     
  3. Temposaur

    Rekisteröitynyt:
    23.08.2011
    Viestejä:
    298
    veikkaisin että synkkaa yhteensopivat softat luurista jostain Sampan Tizen kaupan kautta.
     
  4. jaaskutus

    Rekisteröitynyt:
    16.03.2011
    Viestejä:
    941
    Taitaa oikeasti toisen sukupolven android wear kelloja tulla vasta ensi vuonna, nämä pikemminkin 1.5 eli hyviä parannuksia mutta ei mitään merkittävää, ainakin jos verrataan miten sonyn älykellot parantuneet vuosittain, 3.(julkaistu 2014 loppupuolella) malli itseasiassa kehittyneempi kuin asuksen kello ja varmaan jos tulee 4. malli piakkoin joka ei ole pyöreä niin se on vain uudelleenlämmitetty versio.

    Tosin varmaan kuitenkin tulee ostettua pyöreä näyttöinen g watch "nexus" tilalle jo tänä vuonna.
     
  5. Hudson River

    Rekisteröitynyt:
    20.11.2013
    Viestejä:
    1 081
    Kellot rupeaa sinällään olemaan jo hyviä näiden uusien muodossa mutta saisi todella kehittyä itse android wear.
     
  6. jaaskutus

    Rekisteröitynyt:
    16.03.2011
    Viestejä:
    941
    No akunkesto, kaiutin, nfc(maksamiseen) sekä hintojen tippuminen mutta tosiaan itselläni ensimmäisestä android wear versiosta asti niin on käyttöjärjestelmä kehittynyt huomattavasti mukavammaksi käyttää mutta kyllä käyttöjärjestelmä saisi kehittyä lisää.

    Tuli se mieleen että (am)oled näytössä aina päällä kellotaulu ei näytä kaikkea akunkeston vuoksi mutta lcd voi olla samanlainen kuin käytettäessä mutta vain himmeämpi.

    Eli lcd näytöllisessä voi joidenkin kellotaulujen kanssa katsoa normaalia kelloa kun taas oled kanssa näkee ettei ole oikea analoginen kello koska osa kellon viisareista yms ei ole "normaalin" näköinen.
     
  7. Joda

    Rekisteröitynyt:
    21.07.2004
    Viestejä:
    1 484


    Kyllä tuo taitaa vaan mennä moton edelle. Saa nähdä koska/missä noita pääsisi käpistelemään ja mikä on hinta täällä.
     
  8. Joda

    Rekisteröitynyt:
    21.07.2004
    Viestejä:
    1 484
    Fyysinen koko on vain niin kova rajoite etten usko raudan osalta ihan hirveän merkittäviin kehitysaskeliin. Akkujen kehitys on ollut hyvin marginaalista varmaan viimeset 10v ja älykelloissa koko asettaa vielä moninkertaiset haasteet kehitykselle. NFC:llä näen jotain lisäarvoa kunhan jos nuo eri valmistajien pay -ympäristöt oikeasti alkavat leviämään. Kaiutin on varmaan tilankäytön puolesta myös aika kinkkinen toteuttaa järkevästi.

    Hintojen merkittävään laskemiseenkaan en välttämättä usko. Tämä nykyinen 150-400e hintaluokka on aika luonnollinen vrt. normaalit kellot. Tilahaasteet, rauta ja valmistusmateriaalit noissa aiheuttaa kuitenkin "merkittäviä" kustannuksia enkä näe että niissä olisi näkyvissä merkittäviä kustannusäästöjä.
     
  9. Temposaur

    Rekisteröitynyt:
    23.08.2011
    Viestejä:
    298
    Mä myös uskon, että hinta tulee aina olemaan tuo nykyinen haitari android weareissa, joilla erotutaan noista 20e:n tavallisista kiinakelloista, joissa ainoa yhteys älyluuriin on yksi vilkkuva led-valo.
     
  10. pushead

    Rekisteröitynyt:
    05.04.2001
    Viestejä:
    100
    DHL toi juuri Pebble timesteelin. Vaikuttaa hyvältä. Teräsranneke tuntuu yllättävän raskaalta mutta eiköhän siihen totu.
    [​IMG]
     
    Viimeksi muokattu: 07.09.2015
  11. Temposaur

    Rekisteröitynyt:
    23.08.2011
    Viestejä:
    298
    Laita kuva dropboxin Public -hakemistoon, niin se näkyy. Nyt se ei siis näy meille muille.
     
  12. pushead

    Rekisteröitynyt:
    05.04.2001
    Viestejä:
    100
    Nyt se kuva on Public-hakemistossa. Pitää samalla sanoa että aikaisemmin käytössä ollut Pebble Steel metallirannekkeella oli ehkä kuitenkin enemmän mieleen, vaikka olikin kulmikkaampi muotoilultaan. Akun kesto pitäisi olla tässä parempi ja se on mielestäni yksi tärkeimmistä ominaisuuksista näissä älykelloissa.
     
  13. DrZoid

    Rekisteröitynyt:
    01.03.2013
    Viestejä:
    175
    Ilmeisesti saaneet metallirannekkeet samaan pakettiin jo (aiemmissa toimituksissa nahkainen vain mukana ja mmetallinen jälkitoimituksena). Mukava kuulla. Jospa tuo oma PTS tulisi myös piakkoin. Tosin tuo Huawei houkuttaa kovasti.
     
  14. Joda

    Rekisteröitynyt:
    21.07.2004
    Viestejä:
    1 484
    [​IMG]

    GSM-Arenan yhteenveto uutuuksista. Hands-on artikkelit täältä: http://www.gsmarena.com/ifa_smartwatch_comparison-news-13854.php

    Nyt vasta bongasin, että ennakkolupausten perusteella Motossa pitäisi olla isomman akun turvin puoli päivää parempi akkukesto amoledin puutteesta huolimatta. Testejä odotellessa pitääkö mainospuheet kutinsa. Äkkiseltään vertaillen...

    Moto360:

    + Akkukesto
    + Ulkonäkö (paitsi se flat tire)
    + Quick Swap -hihnat
    + Qi -lataus
    - LCD
    - Flat Tire

    Huawei Watch:
    + Safiirilasi
    + Ulkonäkö (häviää ehkä 360:lle)
    + Amoled
    + PPI
    + Quick Swap -hihnat
    - Hinta
    - Qi -lataus puuttuu
     
    Viimeksi muokattu: 07.09.2015
  15. Maly

    Rekisteröitynyt:
    11.11.2010
    Viestejä:
    134
    Moton akkukesto on ilmeisesti ilmoitettu ilman always on -näyttöä. Jos kellotaulua pitää koko ajan päällä, kestoksi epäiltiin suunnilleen nykyisen kestoa.

    Huawei Watchissa on myös pikahihnat.
     
  16. juhazu

    Rekisteröitynyt:
    27.02.2008
    Viestejä:
    131
    kysyin motorolan supportista koska Moto Maker uudelle kellolle tulee Suomeen, vastasivat ympäripyöreästi:

    I hope this email finds you well. I am sorry to say at the curret moment in time we do not have an expected release date for the moto 360 2nd generation, via motomaker in Finland, however, this may change in the future so I would advise checking in again closer to the time.

    I hope that this helps. If you would like to discuss this case over the phone then I would be happy to arrange a callback, just let me know. Alternatively you can call me on 03339 997 550 from 8am-8pm Monday - Friday and 8am-5pm on Saturday.
     
  17. Kirka

    Rekisteröitynyt:
    06.05.2011
    Viestejä:
    3 348
    Käyttääkö täällä kukaan muu kelloaan uniseurantaan esim Sleep as Android sovelluksella? Olisi kiva saada kokemuksia etenkin urbane watchin käyttäjiltä onko tuosta sykkeen mittaksesta isoa hyötyä unisyklien määrittämisessä.
     
  18. EVH

    Rekisteröitynyt:
    19.08.2011
    Viestejä:
    865
  19. wupa

    Rekisteröitynyt:
    10.08.2006
    Viestejä:
    798
    Puhelimen osto alkaa olla edessä, mutta älykellot houkuttelevat. Tabletin kulkeutuessa lähes aina mukana synccaus Samsung Tab S:n kanssa toisi mukanaan houkuttelevat puheluominaisuudet ja täten varsinaisen puhelimen voisi jättää välistä kokonaan pois. Ainoa kriteerini puhelimelle omassa käytössä on puhelut, tekstarien lukeminen ja Fonecta Caller merkittävimpänä - Jollasta jälkimmäistä ei löydy ja yrittäjänä tämä alkaa tympimään jo todenteolla. Tabletilla voi hoitaa sitten autossa tai sivummassa tekstarit, sähköpostit ym. perille asti.
    Onko jollain kokemusta Gear S:stä ainoana puhelinlaitteena ja mitä veikkaatte, palveleeko S2 pienuutensa vuoksi samaa virkaa, kuin edeltäjänsä?
    Ihmisillä on näemmä ollut ongelmia synkata Gear S1:stä moniin puhelimiin ja jopa Tab S:ään virallisen tuen puuttumisen vuoksi..
     
  20. drago

    Rekisteröitynyt:
    24.02.2002
    Viestejä:
    90
    Hassua tuon Huawein kanssa, aluksi puhuttiin julkaisusta syyskuussa ja Suomi etunenässä. Amazonista saa jo tilattua ja lupaavat julkaisuksi 23.9, mutta Facebookissa Huawei Suomen sivuilla taas sanoivat, että kello tulee kauppoihin loka-marraskussa. Verkkokauppa.comista näkyy myös uusi Moto 360, mutta Huaweista ei mitään.. Onko porukalla tilausta jo vetämässä Ranskan Amazonista?
     
  21. DrZoid

    Rekisteröitynyt:
    01.03.2013
    Viestejä:
    175
    Tänään tuli viimein tuo Pebble Time Steel. Eipä ollut metalliranneke kerennyt mukaan. Musta nato-ranneke sopi tuohon oikein mukavasti.
     
  22. pushead

    Rekisteröitynyt:
    05.04.2001
    Viestejä:
    100
    Pebbleltä saadussa sähköpostissa oli maininta että osaan paketeista metalliranneke saatiin mukaan. Loput postitetaan erikseen myöhemmin. Mulla kävi tuuri. Rannekkeen vaihtaminen on tässä helpompaan kuin Pebble Steelissä, ruuvareita ei enää tarvita joten tuota ranneketta voi vaihtaa vaikka lennossa. Reilu viikko käyttöä takana ja akun kestoon yms. ominaisuuksiin olen tyytyväinen. Kaikki toimii kuten pitääkin. Näytön mustista surureunoista olisin kyllä ollut valmis luopumaan vaikka sitten näytön resoluution kustannuksella.
     
  23. Wilbo

    Rekisteröitynyt:
    28.08.2000
    Viestejä:
    84
    Steel versio saapui tännekin ilman metalli ranneketta. Jos nyt tilaisin, niin melkein ottaisin pelkän Time version. Steelissä kun reunus on pienempi niin surureunat näyttävät valtavilta.
     
  24. Stunned

    Rekisteröitynyt:
    21.12.2011
    Viestejä:
    2 846
  25. inffy

    Rekisteröitynyt:
    19.12.2000
    Viestejä:
    6 635
    Suomen huawei lupaili tuota Watchia suomeen loka-marraskuussa.

    Löytyyköhän jostain UK Amazonista tai Saksasta jo...

    EDIT: Löytyihän se ennakkotilaus Saksasta. Hopea nahkarannekkeella laitettu tilaukseen. Ksokahan lie sitten saapunee
     
    Viimeksi muokattu: 18.09.2015

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti